tiistai 29. tammikuuta 2013

Suurella sydämellä

Suurella sydämellä


Hei, nyt voisin sanoa, että olen hiukan ylpeä itsestäni. Ei, en ratkaissut näkyvyysongelmaa, vaan olen saanut orkidean uuteen kukkaan! Aikaahan tässä operaatiossa meni yli vuosi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sain tällaisia ihanuuksia kolme kappaletta synttärilahjaksi 2011 jouluna. Kukkivat pitkään ja koko ajan olen kylvettänyt niitä noin kerran viikossa. En nyt niin säntillisesti, mitenkä äitini tekee omille orkideoilleen, mutta melko hyvin kumminkin:) Nyt siis ensimmäinen kukkii ja toisessa ruukussa on nuppuja. Kolmas ei osoita merkkiäkään kukkimisesta, mutta en luovuta.

Näin alkuviikosta on hyvä tehdä sapuskaa reseptillä "mitä kaapista löytyy", mutta tietysti suurella sydämellä. Kaapissa oli kirjolohipaloja ja vajaa purkki Creme Bonjouruin sipulisekoitusta.
Keitin täysjyvämakaroneja ja lisäsin joukkoon pakasteherneitä.


Kalan laitoin pannulle ruskistuun ja lisäsin Creme Bonjourin, hieman suolaa, tuoretta tinjamia sekä pilkoin joukkoon punaista ja keltaista paprikaa. Nesteeksi vain vettä.
Samalla kun makaronit kypsyivät, kastike valmistui. Sitten vain hieman salaattia lautasenreunalle ja syömään. Puolisokin kehui hyvän makuiseksi ja täyttäväksi:)
Siivosin tässä kaappeja ja heitin kolme vanhaa paistinpannua menemään. Tilalle ostin yhden kunnollisen ja voin sanoa, että tämä ihanuus on hintansa väärtti! Olen kehunut sitä niin, että mies on kohta vihreänä kateudesta, eikä tämä ole mikään maksettu mainos:).


Mukavaa keskiviikkoa kaikille ♥!
Hanne

14 kommenttia:

  1. Minun kärsivällisyys ei ikinä olisi riittänyt dottamaan kukintoja! Nyt kyllä sinnikkyys palkittiin, onnea!

    Ja ruuanjämistä tehdyt ateriat useinkin yllättävät maukkaudellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!

      Kyllä oma äitinikin vähän epäili onnistumistani, taitaa tuntea tyttärensä:)

      Näin on, tulevat samalla käytettyä ennen kuin menevät pahaksi.

      Poista
  2. ONNEA! Äitini se kukitti noita orkideoita aina uudelleen ja uudelleen...
    Nyt Hän on hoitokodissa, eikä enää jaksa kukittaa...
    Mutta kauniita ovat!
    Itse en moiseen kykene.
    Mukavaa viikon jatkoo sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuksu!
      Tuo valkoinen orkidea on niin puhtaan kaunis.
      Niin on tehnyt minunkin äitinä. Hänellä kukat ovat liiloja.
      Hieman kyllä epäilin taitojani, mutta onneksi onnistuin.

      Samoin sinulle!

      Poista
  3. Upea! Äitini yrittä parhaillaan samaa.

    Jämäruoka on haasteellista ja hauskaa: Mielikuvitus vain liikkeelle.

    Meillä tänään R:n tekemää makaroonilaatikkoa, mutta hän tekee siihen jotain taikaa, kun se on niin hyvää. Ei kerro, mitä laittaa joukkoon;-)

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena ja kiitos♥!
      Sinun täytyisi hieman vakoilla, mitä taikoja R tekee:)
      Tavalliset kotiruoat ovat kyllä hyviä ja täyttäviä. Viikonloppuna voi sitten vähän irrotella.

      Samoin sinulle!

      Poista
  4. upeat orkidean kukinnot! hyvä sinä!
    itelläkin menossa kukkien odotus..puoli vuotta olen katsellut sinnikkäästi kun pieni varsi versoo millin vauhdilla...mut kyllä sieltä tulee vielä kukkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos akissfromthepast!

      Ihan varmasti kukkia tulee, kun sitkeästi odottaa.
      En muista koska kukkani tipahtivat. Taisi olla joskus alkukesällä:) Yllättävän kauan menee uusien kukintojen muodostumiseen, vaikka orkidearavinnettakin aina annoin.

      Poista
  5. Hienot kukat. Itse, kun sain orkidean synttärilahjaksi, se oli kuollut jo kahden kuukauden päästä. En voi siis kehua omistavani viherpeukaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anu!

      Ei tuo loppujen lopuksi mikään vaikea hoidettava ole, mutta säännöllisen kastelun se vaatii.
      Itse upotan koko ruukun huoneen lämpöiseen veteen, jossa on hieman ravinnetta, noin tunniksi kerran viikossa. Hoito on tässä:)

      Poista
  6. Minulla on myös orkidea kasvamassa, toivottavasti kukkisi.
    Onko tuossa Heirolin pannussa keraaminen pinnoite. Seuraavaksi ostan sellaisen pannun.
    Kattila minulla on jo keraamisella pinnoitteella ja se on kyllä aivan huippu hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arleena!

      On siinä keraaminen pinnoite ja se ruskistaa tosi hyvin kauniin väriseksi:)

      Poista
  7. Hatunnosto sinnikkäälle ...Uppeessa kukkaloistossa orkideasi :)

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥