sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulu kuvina









Hei kaikille!
Niin vaan ne joulunpyhät olivat ja menivät. Joulu alkaa meillä yleeensä jo pari päivää ennen joulua
minun syntymäpäivillä ja jatkuvat puolison tyttären synttäreillä. Niistä onkin sitten helppo siirtyä jouluaattoon.
 Tänä vuonna tein After Eight-juustokakun  Suklaapossun  ohjeen mukaan. Hieman oli vähän liian makeaa omaan makuuni, mutta hyvin näytti muille maistuvan. Taatelikakku ja lusikkaleipiä tuli myös tehtyä ja ruokaisempana lihapiirakka sekä saaristolaisleipä.
Saaristolaisleivän hyvä ja helppo ohje löytyy täältä

Joulupuuro syötiin  sen jälkeen, kun Suomen Turku oli julistanut joulurauhan kuten niin monena vuonna ennenkin. Joulu muodostuu niin monista traditioista, joista ei oikein osaa luopua.  Sitten oli joulusaunan vuoro kera tuoreen vihdan. Ilman vihtaa ei voi jouluna saunoa!. Haudoilla olimme jo käyneet edellisenä iltana.
Pitkästä aikaa joulupöydässä oli vain neljä henkeä. Vanhempani olivat meillä jouluaterialla, 
kun lapset viettivät oman jouluaattonsa perheidensä parissa.
  Outoahan se tietysti oli, mutta vanhuksille mukavan rauhallista. 

Joulupäivänä meitä olikin jo isompi porukka joulupöydän ympärillä, kun Sepon tytär kahden pienen pojan ja poikani tuoreen vaimonsa kanssa tulivat meille. 
Tapaninpäivän vietimme rauhallisesti lueskellen ja ulkoillen ja kun arki koitti suuntasimme mökille.

Uusi Vuosi otetaan vastaan täällä mökillä ♥

Ps.Törmäsin joulun pyhinä kulinaristi Reijo Ikosen juttuun, joka on julkaistu joulukuussa 2016.
Ikosen mukaan suomalaisten perinteinen jouluruoka on pula-ajan pöperöä.
Oletteko samaa mieltä;)

♥Mukavaa vuodenvaihdetta teille Kaikille!♥
Hanne



14 kommenttia:

  1. Oi, ihania lusikkaleipiä, niitä äitini aina leipoi. Se pula-ajan ruoka pitää ainakin osittain paikkansa, Saksassa EI KUKAAN pidä lantusta, myös sodan jälkeen syntyneet ovat perineet vanhempien inhon lanttua kohtaan. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta Allu teillekin!

      Onhan tuo meidän jouluinen ruokakulttuuri syntynyt pula-ajalla, mutta muitakin vanhoja tapoja noudatetaan. Meillä mies ei syö rosollia eikä lanttulaatikkoa, isä taas haluaa makeaa makaronilaatikkoa:) Sovellellen mennään meilläkin.

      Poista
  2. Todella ihania tunnelmakuvia♥ Meillä nuoret koiruuksineen lähtivät juuri ajamaan kohti Helsinkiä eli joulu, hääpäivä, nuorten kihlajaiset ja Merin synttärit on vietetty.

    Me olemme vuosien aikana muuttaneet ruokapöytäämme niin monin uusin tuulin, että sitä ei samaksi voi tunnistaa. Nyt tosin tuli vävykokelas, jonka äiti on kokki ja heilläpä on ollut aina perinteinen joulupöytä paitsi kalapainotteinen, mutta juoululaatikoiden piti palata pöytään. Jotain uutta on kuitenkin mukana. Valmistan lanttulaatikkoa edesmenneen anoppini ohjeella ja se on vävyn ja minun herkkua! Sen sijaan en ikinä söisi Sauerkrautia:) Possua en syö ja tytärkin vain vähän, mutta miesten takia pieni kinkku on mukana. Kalaa graavattuna sekä merisiikaa että -lohta. muikun mätiä, pateeta, rosollia, vihersalaattia, silakoita eri marinadeissa etc.etc. Jokainen tuo pöytään omat juustonsa kera hedelmien ja dolce vaihtelee joka vuosi.

    Hyvää uutta vuotta sinulle Hannele♥

    ♥♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos Leena! Kalapainotteinen olisi minun jouluinen ruokapöytä, jos yksin söisin. Miehet haluavat kinkkua ja laatikoita. Imelletty perunalaatikko on minun herkkua ja itsetehty rosolli ja ne kalat eri muodoissa:)

    Ihanaa vuotta 2019 Teille kaikille!♥

    VastaaPoista
  4. Kiitokset ♥ ihanat kuvat ♥ Onnellista Uutta Vuotta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Uutta Vuotta 2019 ♥ Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  7. Kyllä oli joka kuukauden kollaasi katsomisen arvoinen. Valoisaa ja hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Irja!
    Monta päivitystä olisi saanut, mutta aika on ollut niin kortilla, kun tuota työtä on ollut niin paljon :)

    VastaaPoista
  9. I have been giving some website for a lot of days, Appearance with informality content, today I

    have found your site, I fan of your site. You have to keep doing such an article even future.

    We have lost a lot in life and have found very little You are requested to spend some moments

    of life with a smile Visit for the | funny joke |
    couponrate

    VastaaPoista
  10. I gotta bookmark this website it seems extremely helpful very useful. Thanks for sharing.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥