sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pieni postaus

Hei, hengissä ollaan, vaan ei ihan vielä timmissä.Ajattelin tehdä pienen päivityksen, kun tämä on taas jäänyt vähemmälle, tämä koneella olo.
Uusia kuvia kun kerran kukaan ei ole ottanut, laitan kuvan uudesta hankinnasta ja siitäkin on jo jonkin aikaa.


Hankimme uuden grillin.Alkukesällä veimme vanhan grillimme mökille ja tietysti tarkoituksena oli hankkia kotiin heti uusi, mutta niin kuin tavallisestikin ainakin meillä, hankinnat venyvät ja venyvät, mutta onneksi sentään tän kesän puolella tuli uusi ostettua.

Kyllä ovat grillit parantuneet, tässäkin hienoudessa on kolme poltinta, lämpömittari, sivukeitin, takaseinä ja kaappi, vau...

Ja mikä kaikesta parasta, se grillaa aivan mahtavasti.
nyt vaan vielä täytyy hankkia sille nuttu päälle vaikka katoksessa onkin, linnut kun tykkäävät istuskella kiiltävän pinnan päällä ja tietäähän sen, mitä siitä sitten seuraa.

Valitettavasti nämä ilmat kylmenivät melko nopeasti, joten tän suven ja syksyn grillipartyt taitavat olla ohi.

 Taidanpa laittaa mukaan muutaman syksyn kuvan sillä näidenhän aika on kohta käsillä.






Mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille ja koitetaan jaksaa:)
Terkuin Hanne

9 kommenttia:

  1. Hieno uusi grilli ja upeat kukkaistutukset! Mulla jäi kesältä istutukset tekemättä, mutta jos näin syksyllä hankkisi jonkinmoisen rappua koristamaan.

    Toivottavasti olo on parempi nyt kuin aiemmin viikolla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista kuvista ja toipumisia:))))

    VastaaPoista
  3. hieno grilli!
    uusi kesä ja grillikausi tulee taas:)

    ja miten ihanat syysistutukset:)

    paranemis halit toiselta toipilaata, minullekin iski tavanomainen syysflunssa tulehduksineen:(

    lämpimin halauksin,
    päivi

    ps. kaunis kiitos vierailusta ja kommentista<3

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle hankinnalle. Vielä voi nauttia grillikaudesta hyvän aikaa.

    Nuo sinun syyskuvasi saavat kaipaamaan oikeaa syksyä. En tiedä syytä, mutta minulle syksy on jotenkin runollinen vuodenaika :)

    Kaunista alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos rakkaille blogiystäville kommenteistanne, ne tuntuvat mukavilta.
    Täällä sitä aloitetaan taas uusi antibioottikuuri, kun edellinen ei tehonnut, ottaa koville tänä syksynä tämä toipuminen. Saikulla joutuu oleen tortaihin ja sit on kolme vapaata, et pitäis riittää toipumiseen.
    Mut pidetään lippu korkeella ja nautitaan kauniista auringonpaisteesta täältä ikkunan takaa:)

    VastaaPoista
  6. Teillä on aivan ihana talo. Kauniita syysistutuksia olet laittanut. Lähdempä ihailemaan lisää sivuillesi, täällä on viihtyisää.

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihania syysistutuksia!
    Sain tästä postauksesta sen verran tsemppiä, että ehkäpä saan jo tällä viikolla aikaiseksi heittää kuukahtaneet kesäkukat pois ja toivottaa syksyn tervetulleeksi uusilla istutuksilla :)

    VastaaPoista
  8. Wau,kuinka ihana grilli.
    Meillä on ikiaikainen vanha grilli mökillä,mutta toimii kuitenkin hyvin.Siinä me savustetaan kalatkin ja valmistuu nopiaan.
    Ihania istutuksia.

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  9. Wau mitkä istutukset. Juuri mietin,että milloinkas viime syksynä laittelin callunoita yms. Ihanaa kun niistä voi kohtapuoliin tehdä kauniita asetelmia! <3

    mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥