sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hoidokit meillä

Ihanaa maaliskuun alkua!
On ollut aivan mahtava viikko :) Meillä on ollut koirakaksikko Namu ja Muru hoidossa ja voin sanoa, että se on piristänyt mukavasti. On niin kiva tulla kotiin, kun kaksi iloista hännänheiluttajaa on vastassa. Siinä ei paljon haittaa vaikka lankakeräni olisivat pitkin lattiaa avattuna ja puukoppaan laitettu maitopurkki pieninä palasina sohvalla:)



Molemmat ovat oppineet nyt nukkumaan omissa pedeissään ja kaikki nukkuvat paljon rauhallisemmin kuin ennen. Lenkkeilykin on lisääntynyt huomattavasti ja se jos mikään tekee kutaa vanhoille lihaksilleni:)
Namu on  nuorempi ja varsinainen tärpästikkeli,  aina Murua härnäämässä ja leikkiin innostamassa.
Se pudotteli palloakin tahallaan sohvan  ja tv-tason alle, jotta olisi saanut Murun pois sylistäni ja minut ylös. Onnistuikin kyllä , kuka nyt tuota katsetta vois vastustaa!
Muru on vanhempi ja oikea kuningatar, The BOSS.





Eilen oli varmasti tämän kevään ihanin ja lämpimin päivä. Olimme koirulien kanssa koko päivän ulkona ja mä haravoinkin hieman. Pahapari nautti auringosta ja vapaana olosta:)
Sekalaista seurakuntaa nämä kuvat, mutta olen osan laittanut faceen ja instragramiin ja siksi nuo kehykset. Kuvat olen ottanut kännykällä (ulkokuvat) ja tabletilla (sisäkuvat).

Nyt täytyy mennä laskiaispullakahville, kun tuo kaksilahkeinen on sen keittänyt!
Se on moro!

Hanne

11 kommenttia:

  1. Koirat ovat ihania!
    Vaikka olisit hetken poissa kotoa, on vastaan otto aina, kuin ei oltaisi viikkoihin nähty..:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan on. Onneksi saamme näitä tyttären koiria välillä hoitoon:)

      Poista
  2. Niin ovat viisaan näköisiäkin. Koirien kanssa ei aika tule pitkäksi, lenkkeilytkin kuluvat kuin siivillä.

    VastaaPoista
  3. Hei, Arleena!
    Ei kyllä tule aika pitkäksi. Keksivät koko ajan jotain pientä puuhaa. Aluksi kulkivat koko ajan perässä, ihan sama minne menin. Nyt jo leikkivät ihan keskenään ja pienempi yksinkin:)
    Mukavaa seuraa ovat. Sohvalle, kun menee lepään, niin toinen tulee pitkäkseen vatsan päälle ja toinen kainaloon.

    VastaaPoista
  4. Upeasti tehty sivu täällä ilo käydä vierailulla. T:Timo.F.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Timo.F: !
    Tervetuloa toistekin, nyt kun löysit tänne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voit olla varma että vierailen sivullasi useasti , koska minusta sivuasi kiva katsella upeita kuvia ja muutenkin opettelen kuikuilemalla sivultasi josko joskus itsekkin tekis omat sivut :) T.Timo .F.

      Poista
    2. Juu tee ihmeessä omat sivut, kun valokuvaatkin niin paljon ja upeita kuvia on jo nyt valtavasti:)
      Neuvon kyllä, jos apua aloituksessa tarvitset.

      Poista
  6. jos tarvitsen apua , KUN TARVITSEN, KOSKA OLEN AIVAN TUMPELO KONEEN KANSSA JOSKIN VARMAAN MONESSA MUUSSAKIN ASIASSA tietysti riippuu keneltä kysyy, ja mitä kysyy ;) ja onha noita kuvia nyt noin 12.000 kuvaa ja jokunen vuosi sitte meni 3-5000 taivaan tuuliin kun kovalevy pimahti, mutta sulla voi ittellä pimahtaa kovalevy ku mua alat opettamaan sivun teossa olen senverta uuno :) mutta tietty jos koko sivun alulle laitat :) mutta kiitos jo nyt etukäteen katsotaan josko jossakin välissä saatas sivu alulleen :)

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥