sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Jo kolmas adventti

Oikein ihanaa kolmannen adventin iltaa kaikille!♥
Käsittämättömän äkkiä ollaan taas jo näin lähellä joulua.
Onneksi suurin osa jouluvalmisteluista on jo tehty.
 Meillä oli kuusinäyttely tänään pihalla, sillä puoliso toi mökiltä neljä eri kuusta ja
sain valita parhaimman päältä ja sitten on naapurin vuoro.
Aina kuitenkin tulee kinaa kuusen muodosta, sillä
mielestäni se saisi olla tuuhea ja
riittävän kookas.
Puoliso taas haluasi laihan luiron:)
Uhkasin jo, että ostan viljellyn kuusen kaupungista.
Onneksi päästiin yhteisymmärrykseen kuusesta, mikä tänä jouluna sisälle kannetaan.
Lunta on tuprutellut koko päivän. Välillä lumihiutaleet olivat kuin kevyitä jalkarättejä:)
Voi olla, ettei tämäkään lumi ole vielä pysyvä, sillä nyt ollaan jo plussan puolella.

Mukavaa uuden viikon alkua!

Hanne


23 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia.
    Meillä aamun aikana tullut lumi suli jo puoleen päivään mennessä :(. Minä kun jo kerkesin iloita. Höh. +3 ja vettä satanut melkein koko päivä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ericas!
      Valitettavasti meilläkin on nyt satanut tunninverran silkkaa vettä. Aamusti on varmasti musta maa taas näkyvissä.
      Onneksi jouluun on vielä reilu viikko:)

      Poista
  2. Minä oon pari viimeistä vuotta käynyt yksikseen ostamassa kuusen, on sit ollut sellainen kuin haluan ;)) Hyvä että yhteistuumin mieluisaan päädyitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He Marru!
      Tekisin varmasti niin, mutta tuo mies, joka meillä asuu, ei oikein pitäisi siitä.
      Omaa metsää on hyödynnettävä:)

      Poista
  3. Kiitos!
    Kauniita kuvia.
    Lumi tekee luonnon niin kauniiksi.
    Meiltä se suli pois ja nyt on harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Samoin suli lumet meiltä. Nyt on paikoin jäätä, joten varovainen saa olla:)
      Taitaa olla musta joulu tiedossa, jos Aamulehteen on uskomista.

      Poista
  4. Kiitos.
    Ihania asetelmia ja kuvia.
    Hyvää uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
  5. Kyllä kuusen pitää olla tuuhea :). Kauniita tunnelmia kuvissasi. Suosikkini on erityisesti tuo viimeinen omena-asetelma. Miten upea vati siinä onkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Niin minustakin kuusen täytyy olla tuuhea :) Miehet eivät aina ole niin tarkkoja tuollaisissa asioissa.

      Kiitos!

      Poista
  6. Voi miten ihania tunnelmakuvia!

    Miunkin mielestäni jos saa valita niin otan sellaisen pullean tuuhean kuusen. Nyt meillä on sellainen pikkukuusi joka joka tapauksessa olisi ensi kesänä kaadettu joten mie tahdoin sen viimeisen joulun kauniiksi ja otin sen sisälle koristettavaksi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una!
      Sellaisesta pulleasta ja tuuheasta kuusesta minäkin olen aina haaveillut.
      Katsotaan millainen valitsemastani tulee, kun on jalassaan ja koristeet oksilla:)

      Poista
  7. Kaunista! Meilläkin tahtoo olla tuo sama kuusiongelma tai sitten mies haluaisi vielä isomman kuusen. :D

    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!

      Meillä taas mies tyytyisi paljon pienenpään kuin minä. Maut ei oikein kohtaa.
      Onneksi se joulu tulee kuitenkin:)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Sellaiset viljellyt kuuset ovat kauniita ja tasaisia....meidän tämän vuoden kuusessa on aikas harvakseltaan oksia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!
      Meidän yksi tuttu viljelee kuusia myyntiin ja täytyy sanoa, että ne ovat kauniita ja sopusuhtaisia.
      Hinta on vaan melko korkea, kun ilmaiseksikin saa:)

      Poista
  9. Kuusen hankkiminen ei olekaan niin yksinkertaista. Meilläkin on sellainen tietty kohta olohuoneessa, johon kuusen pitäisi mahtua. Aivan huikean kauniita asetelmia sinulla on ulkona. Niin tunnelmallista :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Marianne!
    Ei todellakaan. Meilläkin on vain yksi kohta, mihin kuusi sopii.
    Kolmelta kantilta se silti soisi olevan edustava:)

    VastaaPoista
  11. Hyvää Syntymäpäivää!

    Toivottavat Mika,Pirjo ja Veijo

    VastaaPoista
  12. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Mukavia joulupyhiä!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥