sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Humalahuntu

Syyskuu alkoi sateisissa merkeissä. Sisällä mökissä on suloisen lämmintä ja nyt on hyvä syy poltella kynttilöitä ja vaan olla:)
Elokuun viimeinen päivä oli vielä kesäinen ja lämmin ja lämpöä riitti yöhön asti. Venetsialaisia oli mukava viettää ulkosalla istuskelle saunan jälkeen. Voi miten kaunis pihapiiri olikaan monien lyhtyjen ja kynttilöiden valaistuksessa, valitettavasti tuota kauneutta ei saa ikuistettua kamerallani. Ilotulitukset ovat varmasti lisääntyneet, sillä melkoinen pauke ja räiske kuului vaikkei mitään näkynytkään. Joutsenetkin pelästyivät pauketta ja pakenivat rauhallisemmille seuduille.
Meillä on uusia vuokralaisia ladossa. Ei mitään mielyttävää seuraa, varsinkaan, yksi meistä on kovin allerginen näiden pistolle.


Piikkilankakranssi sai humalahunnun:)

Mukavaa syyskuun alkua kaikille♥!

11 kommenttia:

  1. Meillä on ampiaispesä jossain ullakolla tai ilmeisesti sellaisessa paikassa mihin ei itse siellä pääse. Sinne sitä vaan aina ampiaisia menee. Yks päivä meillä oli kavereita saunassa ja paljussa. Kun olin itse menossa suihkuun, siellä oli pari ampparia. Varmaankin tulleet takaovesta sisälle. En olis ensin hoksannut, mutta kun yksi kaveri oli jättänyt omat uimashortsinsa meille kuivumaan ja sieltä jostain pölähti amppari.

    Meillä on myös ollut takapihalla näkösällä yksi pesä, mutta se on hajonnut varmaankin jos on tuullut.

    VastaaPoista
  2. Tuossa pesässä ei paljon liikettä näy, mutta illalla, jos laittaa latoon valot, alkaa pörinä. Yleensä noin ison pesän suuaukkolla on aina vartijat, mutta tuon pesän suuaukko on jotenkin vinossa. Ilmassa ampiaisia on todella vähän. Kun perkasin isoa haukea, niin silloin yksi pörriäinen oli kovin kiinnostunut kalasta:)
    Syksy on kyllä ampiaisaikaa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kranssi ja mitkä kuvat olet siitä saanutkaan!

    Kunpa tuo räiskyttäminen elokuulla ei yleistyisi, kun en pidä siitä edes uutena vuotena. Koiraihmiset harvoin ovat ilotulituksesta hurmiossa.

    Kaunista alkanutta syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena"
      Samaa mieltä olen kanssasi tuosta räiskeestä. Ei sopinut ollenkaan ihanaan elokuun iltaan.
      Onneksi Muru ja Namu olivat kotosalla:)
      Ihanaa syyskuun alkua sinulle!

      Poista
  4. Kaunis humalakranssi.
    Täällä kaupunki järjesti hulppeat venetsialaiset. Olimme kuuntelemassa perjantai-iltana Guardia Nuevaa kauppatorilla.
    Ja eilen illalla tai keskiyöllä oli komea ilotulitus, otin kotini ikkunasta kuvia ja pauke kuului sisälle saakka.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena!
      Tampereellakin oli ollut hieno ilotulitus, mutta täällä mökillä metsän keskellä pauke vaan kuului.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Nätti krassi ja kaunis kynttiläasetelma eka kuvassa.
    Paljon ei ole näkynyt ampiaisia mökillä minulla, mutta sen kerran ku istuin laiturille, jo kerkes tuikata polven viereen...huuh...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina!
      Ei ole täälläkään näkynyt. Siksi hämmästyinkin tuon pesän kokoa. Muutama vuosi sitten amppareilla oli pesä saunan vintillä. Sieltä ne lensivät aina metsän suuntaan eivätkä häirinneet pihassa olioita:)
      Viime kesänä mies otti ruokatorkut keinussa ja silloin amppari pisti polven vieraan kanssa, Onneksi hän ei ole allerginen pistoille.

      Poista
  6. Viehkeän hunnun olet taiteillut piikkilankakaunottarelle *♥*tykkään. Piikkilangan karu kauneus on mielestäni lumoava, mitä ruosteisempi sen parempi. Humalan hauskat kukat vielä elävöittää sitä.
    Viikonlopun lämpimät ja pimeät yöt tosiaankin oli omiaan luomaan tunnelmallista juhlaa.
    Itsellenikin tuli hinku siivoilla nuotiopaikkaa ja luoda kynttilätunnelmaa pihalle. Ai miten siinä oli mukava lepakoita tiirailla ja tulenliekkejä katsella.
    Ihanan lämmintä viikkoa sinulle.
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa! Muistankin, että tykkäsit piikkilangasta, vaikka sitä on niin vaikea käsitellä:)
      Yllättävän lämpimät yöt tosiaan olivat ja normaali kosteus oli tipotiessään. Meilläkin on lepakoita täällä mökillä ja kotona. Niiden lentoa iltataivaalla on mukava seurata.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥