keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tulista kerrakseen

Huomenta, nyt oli tehtävä viime hetken pelastus kasvihuoneesta ja kasvimaalta, sillä lupailivat jo viiden asteen yöpakkasia ensi yöksi. Samalla tuli sitten siistittyä kasvihuone ja pihakin talvikuntoon.
Terassilla olleet valkoiset puukalusteet olivat jo osittain vihertyneet kesän uskomattomasta vesimäärästä. Kunnon pesu juuriharjalla sai silti puhdasta aikaan.
Omenapuiden alta poimin  ne omenat, mitkä vielä olivat käyttökelpoisia. Talviomenoista tulikin kymmenen ämpäriä täyteen. Jotain tarttis varmaan tehdä niille:)
Kasvihuone antoi tänä sateisena kesänä yllättävän hyvän sadon. Ei tarvinnut turvautua kaupan tomaatteihin eikä kurkkuihin. Suloinen uutuus oli tuo pieni keltainen chilipaprika ja niissäkin on tulisuus huipussaan. Haukkasin ekasta tuollaisesta pienen palan ja ajattelin, että täähän on kuin paprika, mutta toinen haukku toikin tulisuuden suuhuni, onneksi maitoa oli lähettyvillä:)
Pahalta tuntui heittää kukkivia pelakuita kompostiin, mutta kun kellarissa ne ei menesty talven yli, niin minkäs teet.Toisaalta keväällä ostetut ovat jo kukassa ja  näyttävän näköisiä, niin turha kait tässä on surra.

Odotan ihan täpinöissä ensimmäisiä lumihiutaleita. Seuraan saksalaista Lemmenviemää sarjaa ja siellä on niin ihania talvikuvia juuri nyt, että sydän aivan  pakahtuu luonnon  kauneudesta:)

Oikea kävijämäärä pompsahtaa kohta yli sadantuhannen ja silloin on arvonnan aika. Siitä kuitenkin vähän myöhemmin.
 Nautitaan alkaneesta keskiviikosta ja YK:n päivästä täysin siemauksin♥!
 

13 kommenttia:

  1. Minäkin seuraan Lemmen viemää. Se on mun lemppari. Siinä näkee niin kauniita maisemia! Niin, ja kuulee saksaa.

    VastaaPoista
  2. Melkoinen sato on ollut vieläkin poimittavana. Täällä kaivataan jo niin kovasti pieniä pakkasia...

    VastaaPoista
  3. Minäkin pesin valkoiset kalusteet juuriharjalla;-) Ne ovat jo hiukan kuluneetkin, joten harkitsen, josko maalaisin ne sinisiksi. Olen saanut olla yhteydessä kuuluisaan maisema-arkkitehtiin ja hän ihmetteli, kun minulla on valkoiset puutarhakalusteet. Hänen mielestään ainoa oikea väri puutarhaan on siniset puutarhakalut tai rottinkiset.

    Täällä sataa rakeita juuri NYT. Viime hetken hommia vielä olisi. Vuorokauden sisällä on luvattu lunta. Kunpa se olisi kuivaa puuterilunta....

    Ystäväni on tulossa juuri tuomaan minulle suppilovahveroita. Minä hyödyn kun hän rakastaa ja ehtii niitä poimia, mutta hänen miehensä ei syö mitään sieniä! Tiikerikakkukahvit kohta kynttilän valossa ja lehdossamme sataa kovia, valkoisia rakeita.

    Kaunista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena♥!
      Puutarhaan sopii taatusti siniset kalusteet, mutta ei meidän terassille.
      Meillä satoi vielä vettä, mutta nyt taas pimenee siihen malliin, et kohta voi tulla vaik mitä taivaalta:)

      Ihanaa, kun saat suppiksia ja ystävän kylään.

      Ihanaa keskiviikko iltaa!

      Poista
  4. Oi mikä värien loisto ja vitamiinien määrä. Mahtavia herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja todellakin, puhtaita ja ilman lisäaineita.

      Terveiset sinulle Ansku!

      Poista
  5. Tämähän oli oikein kaunis vimiini postaus.

    VastaaPoista
  6. Mahtava sato sinulla! talvea täälläkin jo odotellaan, tulisi valoa, ja lapsetkin olisi vähemmän rapaisia. ;)
    mukavaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!

      Kyllä tuota kuraa kulkeutuu meillekin sisälle, vaikka kahdestaan enää asutaan.
      Onneksi nyt on maa kuurassa ja aurinko paistaa:)

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥