sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Laskiainen ja tunnusstus

Hyvää laskiaissunnuntaita kaikille.
Meillä on ollut aivan mahtava ilma tänään. Oli oikein ilo olla ulkona. Istuskelin hetken keinussakin aurinkoa kasvoille ottamassa. Linnut liversivät niin iloisesti taustalla. Pyykki kuivui hetkessä narulla. Kyllä se kevät sieltä vaan tulevi.
Nyt on taas viikko mennyt ja olen ehtinyt (lue jaksanut) olla koneella vain kerran. Olen pahoillani, mutta lupauduin auttaa erästä tuttua yrittäjää, kun häneltä oli eräs työntekijä sanonut itsensä irti. En arvannut miten hulluja työtuureja siellä tehtiin.
Viikko pitää sisällään: 10 tunnin päivä,  vapaa, 10 tuntia,  vapaa,  10 tunninpäivä  sitten 7,5 tunnin päivä ja yksi vapaa ja taasen sama jatkuu. Näin mennään viisi viikkoa. Aivan hullua, vai mitä.
En ymmärrä miten siellä kukaan on moiseen suostunut, ei ihme ettei ihmiset pysy töissä. Itse olin koko viikon ihan uupunut, vielä kun tuo käsikin olisi levon tarpeessa.
Itseään voi vain  syyttää, kun ei osaa sanoa : EI !!!

Tilasin Hopeakeiju puodista ihastuttavan tarjottimen ja sakset.



Sain 1.3. tunnustuksen marikan muistelmat blogista. Kiitoksia Marika. Yritän vastailla näihin viiteen kysymykseen, mitkä tunnustukseen kuuluvat.

1. Milloin aloitit blogisi?

Aloitin viime keväänä maalis- huhtikuun vaihteessa. Ensimmäistä postausta kommentoi kolme sukulaista ja Titti. Tarkka päivämäärä on: 30.3.2010 eli kohta on synttärit!

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Pääasiassa kirjoittelen arkisista asioista omasta elämästäni. Juttuja kodista, puutarhasta, mökiltä, omista iloistani ja suruistani, asioista mitkä minua koskettavat, siis kaikesta mitä elämä pitää sisällään.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna kaikkiin blogeihin?

Ehkä se, että se kertoo minusta ja minun elämästäni. Muuten se on melko tavallinen.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Ensi sysäyksen sain, kun eräs sukulaisnainen alkoi pitää blogia odotusajastaan ja syntyneestä lapsestaan.
En aikaisemmin ollut kuullutkaan blogimaailmasta mitään. Samalla kiinnostuin muidenkin blogeista, löytyi ihan oma maailma, joka tuntui kiehtovalta. Pitkään kyllä harkitsin aloittamista. Tein jo omat sivutkin, mutta aloituskynnys oli korkea. Ne silloiset sivut ovat vieläkin kesken.  Viime keväänä sitten tein uudet sivut ja liityin ihanaan maailmaan.♥

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Ainahan olisi parannettavaa, tekstissä ja  kuvien otossa, mutta tällä hetkellä tämä on näköiseni, joten jatketaan ...

Tämä tunnus kuuluisi jakaa eteenpäin, mutta koska niin moni on jo tähän vastaillut, niin laitan yleiseen jakoon.


Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille, toivottavasti tavataa useammin ensi viikolla♥
-Hanne-


 

17 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele, että et ole jaksanut blogiasi päivittää.... huh huh...:)

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan hullu työviikko! Kai sanoit yrittäjälle että voisi olla hyvä idea järjestellä töitä vähän eri tavalla? Eihän hän saa työntekijöitään pidettyä kovin pitkään tuolla tavalla.

    Rauhallisempaa ensi viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana ulkoilukeli oli tänään täälläkin.
    Aika railakkaita työpäiviä, huh.

    Mukavaa alkavaa viikkoo ja tsemppiä töihin! :)

    VastaaPoista
  4. Jaksuja sinulle!
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  5. Irmastiina,niin huh huh!

    Miolann, sanoi kyllä, että tuo on ihan hullua, ei kukaan tuollaista tee. Jos jaksan, niin neljä viikkoa jatkuu samoin.toivon, et saa jonkun pian palkattua!

    Kiitos Sanna-Mari ja Arja♥

    VastaaPoista
  6. Voimia sinulle!
    Kiva lukea blogisi alusta.
    Parempaa viikkoa toivotan sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kuulostipa hurjalta tuo työputki!
    nuorena tuollaista voisi ehkä tehdäkin mutta ei tässä iässä:(
    olenkin kaipaillut sinua vierailulle mutta ymmärrän nyt syyn hiljaisuuteesi...

    toivottavasti olet toipunut tuosta touhusta...
    leppoista uuden viikon alkua
    ystäväni sinulle<3

    haliterkut ja
    lämpimät ajatukseni

    Päivi

    VastaaPoista
  8. Hanne, olenko ymmärtänyt jotain väärin? Luulin/ymmärsin, että sinä jäit pois oravanpyörästä ja siitä oikein iloitsit? Oliko hän kuitenkin joku muu kuin sinä?

    Onnea tunnustuksesta♥

    VastaaPoista
  9. heippa!

    oi, todella, olisin myös voinut viedä pyykit ulos narulle. Ens kerralla..

    Aika moista uurastusta ja vielä näin keväällä..
    lepäile, hengittele!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Päivi, itseänikin on harmittanut tämä hiljaisuus, mutta niin kuin sanoit tällä iällä ei enää kaikkea jaksa. Saa nähdä jaksanko samaa rumbaa neljää viikkoa:)

    Kiitos Leena, et ymmärtänyt väärin, tarkoitus oli hiljentää vauhtia, mutta olen liian hyvänahkainen ja siitä kärsii nyt koko keho:)

    Kiitos kaima Virtauksesta♥

    VastaaPoista
  11. No voi hyvänen aika! Eihän tuommosta kukaan jaksa!!! EI kertakaikkiaan! Sun tarttee itsestäsi sen verran välittää, ettet suostu moiseen! *heristää sormeensa*
    Mukavaa, uutta viikkoa sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  12. Kiitos Tuksu, niin mun täytyykin.
    Vielä kun tuuri on 11-21 ja matkoihin menee 2* 50 min, niin koko päivä on siinä:)

    VastaaPoista
  13. Huomenta ystäväiseni! Kyselit niistä koristemunista... Laitatko minulle sähköpostia niin jutellaan asiasta enemmän. :)

    VastaaPoista
  14. Aikamoinen työputki, tuollaista ei jaksa pitkään. Toivottavasti pääset pian "vapaalle jalalle".

    VastaaPoista
  15. Voi että on ollut työpäivät, huh!

    Mutta onnittelut tunnustuksesta ja iloista kevättä ♥

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥