maanantai 20. syyskuuta 2010

Reissulta kotiin

Kiitos kaikille kommentoijille kauniista sanoistanne.

Reissu on ohi ja  kotona jälleen. Olimme Summassaaressa. Sää suosi , sillä tummia pilviä kyllä liikkui taivaalla, mutta ei satanut. Kävimme kivikautisessa kylässä, joka oli varsin mielenkiintoinen.
Kivikautinen kylä esittelee esi-isiemme asumista, metsästystä ja muuta elämää mielenkiintoisella tavalla.
Summassaaresta on löytynyt vanhan asuinrakennuksen jäännökset, vanhoja astioita ja muita muinaisjäännöksiä.
Museovirasto on rakentanut paikalle alkuperäisiä asumuksia, kuten kolmen hirsikerroksen päälle tehdyn talon, joka on varsin suuri ja jossa on arvioitu asustavan 20-30 ihmistä kerralla. Pihalla kuivataan erilaisten eläintennahkoja ,kaloja yms. Metsään on rakennettu erilaisia ansoja, kuten käpälälauta.




Summassaaren eräpalvelulla oli siellä isot tilat. Siellä oli muonituskodat, savusaunat, kotasaunat, nuotiopaikat  ym.
 Meille oli järjestetty kivikautiset kisat, johon kuului keihäänheitto entisaiakaisesti, jousiammunta, kirveeen heitto, tunnistuskisa ja sillan rakentaminen ilman nauloja tai muita apuvälineitä.
Muonituskodassa nautittiin nuotiokahvit ja illalla saunomisen jälkeen loimulohta ja muita herkkuja.

Reissu oli aivan ihana,vietimme päivän ulkosalla, kisattiin, syötiin, juotiin, saunottiin ja uitiin ja jopa joutsenet sattuivat paikalle.
Kiitos kivasta ressusta Eijalle ja Hannulle ja kaikille mukana olleille.
-Hanne-

9 kommenttia:

  1. Tuommoisessa paikassa ois kiva käydä.
    Historian havina läsnä mukavasti :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia, on varmasti ollut mielenkiintoista. Näkee miten esi-isämme ovat olleet ja toimineet.
    Ja niin ihanalta kuullosti kaikki tuo: ...saunominen, uiminen yms.♥

    VastaaPoista
  3. Kivalta kuulosti reissu ja hienot kuvat!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kommenteistanne, lämmittävät niin mieltä.
    Ihan vilpittömästi oli kiva reissu.

    VastaaPoista
  5. Sitä aina lähtee muualle maailmalle reissuun vaikka Suomessa on vaikka mitä mielenkiintoista katsottavaa.

    VastaaPoista
  6. Huomenta! Piti vielä tulla uudelleen, kun huomasin että oletkin yksi niistä jotka huutelivat tuolla Huutonetissä. En ollenkaan osanut yhdistää! :)

    VastaaPoista
  7. Titti hei,sinulla on aina niin ihania ompeluksia, niistä saa mukavia lahjoja vaikka jouluksi.
    Minulla roikkuu tuossa naulassa yksi tekemäsi pussukka ja entuudestaan, että ihanaa kun jaksat ommella ja myydä niitä haluaville.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoisia kuvia.
    Noin sitä joskus ennen...


    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hauskan erilainen reissu ollut teillä.

    Jotain piristystä pitäisi keksiä.Ollaan ajateltu kylpyläreissua.Saas sitten nähdä.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥