Kävin eilen Metron pikatukussa Tampereella. Halailin ja kiitin siellä olleita kassoja ja puhelinmyyjiä 26 vuotta kestäneestä yhteistyöstä ja samalla pidättelin kyyneleitä. Näin se vaan on, elämä menee vääjäämättä eteenpäin ja nuoret innokkaat ihmiset jatkavat toimintaa.
Itse en ole vielä sisäistänyt mitä haluan isona tehdä, kun tuohon eläkeikäänkin on vielä muutama vuosi. Aika näyttää, ehkä harrastelen jotain mielekästä ja nautin joutenolosta.
Täytyisi osata nauttia elämästä vielä kun siihen on mahdollisuus, eikä raataa itseään henkihieveriin tai jopa hautaan, sillä kyllähän vähemmälläkin pärjää.Siitä muistuttamassa on tänään erään 56 vuotiaan yrittäjäkollegamme hautajaiset ja toukokuun alussa haudattiin 65 vuotias naispuolinen kollega, joka ei malttanut lopettaa yrittäjyyttä vaikka siihen oli mahdollisuus, koska omat pojat olivat jo remmissä.
Arvokkain muisto yrittäjyydestä on hänen vuonna 2001 saama Vuoden Yrittäjä palkinto
.
Mukavinta tässä kuussa oli kuitenkin kummityttöni häät Luvialla meren äärellä. Vihkiminen tapahtui laiturilla. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi, tunnelma oli sanoinkuvaamaton.
Lokit lentelivät ympäriinsä ja yhtyivät äänekkäästi ilonpitoon.
Morsian oli tehnyt vuorenkilvistä sydämiä isoihin jääpaloihin. Ne koristivat jollaa, jossa oli kylmässä olutta ja lonkeroa vieraiden virkistämiseksi.
Morsiamen hääkimppu koostui valkoisista kukista ja oli yhtä herkkä ja kaunis kuin kantajansa.
Häät ovat aina ihania ja varsinkin kesällä, jos ilmakin oli kuin morsian.
Häät sujuivat muutenkin merellisissä tunnelmissa, onhan molemmilla nuorilla purjehtiminen ja merellä olo siirtynyt heihin jo äidinmaidossa ja morsian saanut FM paperit tutkimusaiheenaan:
"Captain, oh my captain!" Kapteenien vaimojen asema 1800–1900-lukujen suurilla amerikkalaisilla purjelaivoilla.
Nykyinen tutkimus on:
Kapteenien rouvien asema laivayhteisössä 1800-luvun amerikkalaisilla valaanpyyntialuksilla.
Kaikkea hyvää Emilialle joka purjehti Karille !!!
Toivottaa kummitäti.
L
