Hei! Ihanaa lokakuun alkua♥
Perjantaina tyhjentäessäni valokuvauskurssin kuvia järkkäristä huomasin, että siellä olikin kesällä ottamiani kukkakuvia. Vaikka ollaan jo syksyssä, niin mikä estää laittamasta kesäisiä kuvia tänne,...ei mikään :) Kukkaloistoa aurinkoiseen sunnuntaihin!
Onko kenelläkään tietoa, mikä kasvi on tuo valkokukkainen orvokin yläpuolella?. Sen nimeä en tiedä, mutta mikään perenna se ei ole vaan ihan luonnon kasvi.
Mukavaa sunnuntaita♥
Hanne
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
perjantai 30. syyskuuta 2016
Fridan valokuvauskurssilla
Hei! Syyskuukin on muutaman tunnin päästä muisto vain. Tuntuu kuin aika alkaisi kiitää, kun lähestytään vuoden loppua ja joulua. Oli kyllä kaunis syyskuu, vaikka eilinen myräkkä oli aikamoinen. Syksyn lehtiä onkin tällä hetkellä enemmän maassa kuin puissa ja haravalle olisi tarvetta, mutta ehkä odottelen aurinkoisempaa päivää siihen hommaan.
Eilen oli ihana ilta valokuvaaja/ Koti kaupungin laidalla -bloggari Frida Steinerin järjestämällä valokuvauskurssilla (klik) Kangasalla kauniissa Mirantikin sisustusliikkeessä (klik) .
Itse liike oli jo elämys kaikkine kuluneine tuoleineen ja kaappeineen sekä antiikkiesinein. Pääsimmepä myös kurkistamaan Miran upeaan pelkistettyyn kotiin kahvittelun lomassa!
Meitä oli kiva mukava naisporukka ja valokuvauksen tärkeimmät salat selvisivät illan kuluessaa. Kultaista leikkausta ja opittuja säätöjä saimme harjoitella illan päätteeksi.
Kiitos ihanalle Fridalle kurssista ja Miralle upeista tiloista!
Haastetta ainakin minulle antoi tilan niukka valaistus, mutta nythän on tummat kuvat muodissa, mikä näkyy jo monissa ruokablogeissa ( tieto Fridalta). Ylivaloitetut kuvat ovat historiaa:)
Mukavaa syyskuun viimeistä päivää kaikille ♥

Tunnisteet:
sisustusliike,
valokuvaus
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Kaunis kastetilaisuus
Hei!
Vaikkakin jo mennään kovaa vauhtia kohti syksyä, niin haluan palata ajassa hetkisen taaksepäin heinäkuun viimeiseen päivään.
Silloin oli iso tapahtuma perheessämme, vietimme nimittäin puolison tyttären esikoisen ristiäisiä. Suuri päivä koko suvulle, olihan kyse ensimmäisestä lastenlapsesta :)
Ristiäisissä eli kastejuhlassa ihminen saa kasteen, jonka myötä hänestä tulee kirkon jäsen.
Kaste on kristittynä olemisen perusta, liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Muut kirkolliset toimitukset perustuvat kasteeseen.
Kaste suoritettiin kotikasteena ja kastejuhlaan kokoontui pienen pojan kaikki läheiset ja tärkeät ihmiset. Ilma oli hieman sateinen ja juuri kasteen hetkellä ukkonen jyrisi voimakkaasti.
Pikkuinen nukkui itse koko toimituksen ajan tyytyväisenä :) Kummeina toimivat vanhempien parhaat ystävät. Pappi oli aivan ihana ja teki tilaisuudesta ikimuistoisen kaikille.
Poika sai nimeksi ALEX KRISTIAN ♥
Kotikaste on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa jonkin verran.
Yhteinen esirukous oli kaunis:
Pappi: Rakas taivaallinen Isämme. Kiitämme sinua siitä, että olet ottanut Alexi:n lapseksesi, seurakuntasi jäseneksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Ole aina lähellä häntä ja anna armosi ja rakkautesi hänelle turvaksi.
Äiti tai isä:
Kiitämme sinua lapsestamme. Anna meille vanhemmille rakkautta ja viisautta, niin että osaisimme kasvattaa häntä tahtosi mukaan. Pidä hänestä huolta koko elämän ajan. Anna kotiimme anteeksiantavaa ja rohkaisevaa mieltä. Auta meitä vaikeuksissa niin, että eläisimme lähellä toisiamme ja sinua.
Joku kummeista:
Auta meitä kummeja hoitamaan tehtäväämme niin, että ystävyytemme tähän lapseen kasvaisi ja lujittuisi. Opeta meitä olemaan perheen tukena kristillisessä kasvatuksessa ja etsimään yhdessä sinun apuasi.
Joku isovanhemmista:
Kiitän sinua tästä lapsenlapsesta. Kiitos, että saamme nähdä hänessä luomistekosi ihmeitä. Varjele häntä kaikkina päivinä. Anna meidän kokea yhdessä iloa, läheisyyttä ja hellyyttä. Ole meidän turvanamme
Pappi Taivaallinen Isä. Kiitos, että kuulet rukouksemme. Jätämme tämän lapsen ja itsemme sinun haltuusi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.
Erillisen kastekynttilän sytytys ja anto vanhemmille oli myös minulle uutta. Kastekynttilän voi sitten sytyttää aina lapsen juhlissa ja rippijuhlissa sen voi vaikka polttaa loppuun.
Kaiken tämän höpinän jälkeen vihdoin kuvia:
Kastetilaisuudessa lauloimme kaksi kaunista virttä.
Ystävä sä lapsien
Jumalan kämmenellä
Sydämellinen kiitos kauniista tilaisuudeta vanhemmille!♥
Hanne
Hanne
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Helppo raparperipiirakka
Moikka moi!
Näin sateisena ja viileänä päivänä on aikaa laittaa sen helpon ja nopean raparperipiirakan ohje tänne☺

HELPPO RAPARPERIPIIRAKKA
Pohja:
11/2 dl pullomargariinia
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
Täyte:
1 tlk rahkaa
1 tlk kermaviiliä
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tlk kermaviiliä
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 raparperin vartta
Voitele n. 27 cm halkaisijaltaan oleva vuoka. ( Käytin irtopohjavuokaa)
Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää muna ja margariini. Älä vaivaa, vaan vain sekoita.
Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Pane taikinan päälle 0,5-1cm paksuisia kuoritun raparperin palasia niin, että pohja peittyy.
Sekoita täyteaineet ja kaada raparperipalojen päälle.
Paista 200 asteessa n. 30 min tai hieman kauemmin.

Sitten vaan nautitaan☺
Mukavaa tiistai-iltaa kaikille
Hanne
Hanne
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Aurinkoisia päiviä
Moikka moi!
Juhannus oli ja meni ja ollaan jo heinäkuussa, huh. Mihin hitsiin tää aika oikein kuluu☺ Onneksi kesä on ollut lämmin ja kaunis. Niin oli myös juhannuskin. Aaton vietimme miehen kanssa kaksin mökillä. Olihan se rauhallista, kun ollaan totuttu isompaan porukkaan. Grillailtiin ja syötiin kuitenkin ulkosalla ja lämmitettiin perinteinen juhannussauna vastojen kera. Kokkoja ei tänä vuonna nähty, mutta onhan niitä jo tullut elämän varrella useampiakin nähtyä☺
Lisää porukkaa saatiin juhannuspäivänä. Vaarin eka lastenlapsikin "toukka" vieraili ekan kerran mökillä.
Tein kahvipöytään helpon raparperi-juusokakun. Oli hyvää ja mikä mukavinta, sen teko oli HELPPOA.
Nyt niitä on tullut tehtyä useampikin ja kaikki on syöty. Sen kyllä huomaa, että kesäisistä herkuista on nautittu, kun napit irtoilee housuista, hih!

Tää postaus on tehty tabletilla ja mulla ei ole hajuakaan, miten tää näkyy blogissa.
Terkuin
Hanne
Terkuin
Hanne
torstai 16. kesäkuuta 2016
Sohva- ja tuolifriikki iski jälleen
Moikka!
Huh mikä päivä ! Vettä on tullut kaatamalla ja koko päivän. Pienempikin sade riittäisi, sillä marjapuskien oksat notkuvat maata kohti veden painosta.
Tulimme maanantaina kotiin, kun mulla oli taas hammaslääkäri. Samoja hampaita on nyt paikattu marraskuusta lähtien ja aina jostain kulmasta lohkee oma hammas. Kaliiks on tullut, sillä nytkin maksoi 104 € Mä oon niin kyllästynyt.
Etuhampaasta oli lohjennut pieni kulma ja lääkäri laittoi paikan siihen. Illalla jo tunsin, ettei se ole kunnolla kiinni ja aamulla putos kulma pois!
Hämmaslääkärin paikoilla pitäismun mielestä olla joku takuuaika!!! Muillakin korjaushommilla on :) Valitus sikseen, mut mua risoo :(
Valkoiset syreenit kukkivat vielä hyvin, joten niitä oli kerättävä maljakkoon. Kotoisempi tunnelma heti, kun saa väriä pöydille ja hyvää tuoksua huusholliin.
Toinen must tähän aikaan on lupiini. Se on kaunis leikkokukkana ja sitähän on tienpenkat täynnä :) No on mulla muutama kukka pihassakin.
Yllätys oli, kun huomasin posliinikukan taas kukkivan. se vaan on niin kaunis!♥
Musta on tainnut tulla sohva ja tuoli friikki, ainakin sukulaisten mielestä! Haettiin nimittäin taas yksi sohva ja tuoli Järvenpään läheltä. Ektorppeja molemmat. Meillähän on kaks sohvaa ja kaks nojatuolia jo entuudestaan ja Ektorppeja nekin.
Ostin viime kesänä vastaavan satsin (mustan sohvan ja sinivalkoraitaisen tuolin) Pepiltä tarkoituksena viedä ne mökille. Sinnehän ei vielä silloin voinut viedä mitään, kun remontti meneillään, joten ne kotiutuivat tänne ja ovatkin olleet ihan tarpeelliset.
Nyt bongasin toukokuun puolivälissä Torista taas vastaavan parin ja hintakin oli ihan jees, joten varasin ne. Ihana myyjä piti varausta melkein kuukauden, kun tytär sai 17.5. esikoisen ja Murun täytyi tulla meille hoitoon, eikä sohvan hakeminen tullut mieleenkään. Oltiin ihan täpinöissä koko porukka!♥ :)
Ektorpit oli kaksilla päälisillä, valkoisilla ja noilla sinivalkoraitaisilla ja hinta yhteensä 150€. Mielestäni hyvä ostos. Nämä päätyivät vihdoinkin mökille.
Nyt lupaan, että en sekaannu enää Ektorppeihin, ainakaan vähään aikaan :)
Ihanaa juhannuksen alusaikaa kaikille!♥

lauantai 11. kesäkuuta 2016
Kasvivitriini valmistui
Heissuli hei! Kyllä oli upea toukokuu:) Lämpimät ilmat saivat taas aikaan sen, että kaikki kukkivat yhtä aikaa ja vakaa suunnitelmani hortan keruuseen ja säilömiseen meni ihan plörinäksi. Hitaana hämäläisenä olin taas tänäkin keväänä myöhässä, hitsi:) Nyt täytyy toivoa, että kesä jatkuu edes pikkaisen normaalina näiden jäätävän kylmien päivien jälkeen.
Olemme olleet tiiviisti maaseudun rauhassa. Ulkohommia ollaan yritetty tehdä valmiiksi, jotta pääsisimme jatkamaan remonttia. Isäntä on roudannut halkoja varastoon ja mä olen ehostanut ulkokalusteita ja kukkapenkkejä sekä laittanut kasvimaan kuntoon. Yhdessä väsäsimme saunan päätyyn pienen viherhuoneen tomaateille. Viime kesä oli niin huono seinustalla harson alla kasvaville tomaateille, että jotain oli tehtävä.Kotona oli jemmassa vuosia sitten hankittuja pleksejä ja ne kävivät tähän hommaan hyvin. Tällainen siitä sitten tuli.
Kasvivitriinissä käytetyt puut maalasin mustiksi, sillä mielestäni se sopi tähän miljööseen parhaiten.
Löysin kirpparilta teräksisen sahapukin 10 eurolla. Maalasin senkin mustaksi ja saa toimia avomaakurkkujen kasvusäkin telineenä:) Harso toimii ovena ja sen voi pyöräyttää tavittaessa ylös.
Meillä on mökin pihassa vanhoja omenapuita, josta muutama on saanut kaatotuomion ja tietenkin juuri ne yltyivät mahtavaan kukkaloistoon. Viime kesänähän meidän omppupuut mökillä eivät kukkineet juuri lainkaan.
Toivotaan, että pihlajamarjakoit pysyvät kaukana omenapuista tänä kesänä!
Aurinkoisin terveisin!

Herakivi Spa,
Kasvihuone,
Mökillä,
mökkimaisema
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)