lauantai 23. tammikuuta 2016

Talven kylmä kauneus

Hei!
Tänään oli jo inhimillinen ulkoiluilma, mutta vaikka pakkanen on paukkunut yli -25 asteen on luonto tarjonnut parastaan. Puhtaan valkoinen lumi, kirpakka pakkanen ja mitä mahtavin auringonpaiste luovat puitteet mitä ihastuttavampiin talvisiin kuviin.

Tällaisella pakkasella on äärimmäisen tärkeää pitää huolta  pikkulintujen säännöllisestä ruokinnasta , joten mökilläkin oli käytävä ruokintahommissa ja lämmittämässä.  Kuvassa marraskuun lumikuorman jäljiltä terijoensalvat ovat leveellään kuin eelimin eväät:)
Yllä on kuva  Kautun kanavasta vanhan tien aikaan, Ruoveden uimarannasta ja kuva uudelta Kautun kanavan sillalta. Näsijärvi on tuolla kohtaa yleesä auki vaikka pakkanen paukkuisi -30 asteessa.

Virtaavan veden kosteus ja pakkanen saavat monet rannan puut ja pensaat pukeutumaan valkoiseen huuraan. Tätä kauneutta kävimme vanhusten kanssa eräänä päivänä katsomassa Päijälässä.
Oli mukava pakkaspäivän huviajelu, vaikka kuvien ottaminen tuossa kelissä sai näpit kohmeeseen ja kännykän ja tabletin hieman sekoamaan:)






Yllä olevat kaksi kuvaa ovat Vilppulankoskelta 17.1.2014, joten tuolloinkin pakkanen paukkui kunnolla:)
Mukavia talvisia päiviä kaikille!♥

20 kommenttia:

  1. Siis aina yhtä upeita kuvia olipa sit kyse kukista, kesästä, talvesta, tai ihan mistä vaan ja kuvasi saa silmät ympyriäisiksi, ja siis noi aivan loistavia taas, ja millä ihmeen ajalla kaiken teet , koska teet remppaa ulkoilet jne jne ja vielä ehdit kuvatakkin, olen taas lähes sanaton. UPEAA. T:Timo.F.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, mut höpö, höpö Timo!!! Itse olet loistava kuvaaja ja mähän olen nyt vaan löhöillyt, kun ollaan oltu kotosalla lämmittämässä tätä pirttiä. Kerään virtaa remontin jatkumiseen... paljon on vielä urakkaa edessä, vaikka paljon on tehtykin:)

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia kuvia! Hienoa, kun olet saanut kuvattua kovilla pakkasilla. Minulla ovat jääneet luontokuvat kuvaamatta, sormet on kyllä niin nopsaan kohmeessa. Mutta ihana katsella näitä sinun kuviasi, ja luonnon upeutta.
    Hyvää ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Kyllä oli minullakin sormet kohmeessa, mutta oli niin kaunista, että pakko oli kuvata:)

      Poista
  4. Aivan ihania talvikuvia. Hyvä fiilis välittyy tänne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suomen luonto on kaunis talvellakin, kun vaan on oikea talvi:)

      Poista
  5. Upeita kuvia! Kyllä talvi on kaunis, mutta onneksi paukku pakkaset on ohi...... toivottavasti☺

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Kyllä talvi on kaunis, mutta onneksi paukku pakkaset on ohi...... toivottavasti☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Niin on todella kaunis, mutta hyvä oli että lauhtu. Nyt pystyy lenkkeileenkin tai hiihtämää, kun nenä ei heti jäädy:)

      Poista
  7. Aivan mahtavat kuvat talvisesta luonnostaa! Tykkään niin talvesta(kin)..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Suomessa on kauniit vuodenajat. Itsekin pidän talvesta jos silloin on lunta ja vähän pakkasta:)

      Poista
  8. Upeat kuvat, ei voi muuta sanoa !
    Kyllä talvi osaa olla kaunis, kunhan on aurinkoa, pakkasta ja lunta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Se on juurikin näin mitä sanoit. Kaikkia elementtejä tarvitaan ihanaan talveen:)

      Poista
  9. Ihanaa kun siellä on niin puhtaan valkoista vielä. Meillä vesisateet ovat muuttaneet maisemat rumiksi ja tiet liukkaiksi. Nastakengät ovat olleet tarpeen. Kiva blogi :). Tervetuloa vastavierailulle!

    VastaaPoista
  10. Oi miten kauniita kuvia♥
    Ihanaa alkavaa helmikuuta!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥