maanantai 7. joulukuuta 2015

Kaiholla muistelen...


Sateisen harmaa ja tuulinen 98:s itsenäisyyspäivä on jo kääntynyt yöhön. Normisti olisimme olleet Tampereella syömässä nuorten kanssa ja sen jälkeen ihailemassa perinteistä itsenäisyyspäivän ilotulitusta. Nyt ilma oli niin karsea, että vietimme päivän kotosalla töllöttämässä linnan juhlia ja pukuloistoa, kuten varmaan moni muukin suomalainen:)
Pukuloisto oli kyllä upea! Sinisen eri sävyt olivat yleisiä ja yksi positiivinen piirre oli, että naisten hiukset olivat tänä vuonna laitetut. Tässä on ollut vuosia, että hiukset ovat roikkuneet miten sattuu, vaikka muutoin luukki on ollut hieno:)
Tänä vuonna sattui toinen adventti ja itsenäisyyspäivä samalle päivälle. Viimeksi näin on käynyt 2009 ja sitä ennen 1998.  Juhlan aihetta on siis tuplasti:)

Kyllähän pientä piristystä tarvitaankin. Itseäni tuo harmaus tuolla ulkona on alkanut todella tympiin. Se lamauttaa totaalisesti ja saa käpertyyn sisäänpäin. Mikään ei huvita ja joulun fiiliskin odotuttaa itseään. Vettäkin on tullut ihan kiitettävästi, että kohta joka paikka tulvii.
Vaikka marraskuun lopun lumisade aiheutti meille 78 tunnin sähkökatkon, niin ei pahemmin haitannut (onneksi meillä on säästetty puuhella ja takka), kun luonto oli niin kaunis!
Tässä siitä kuvia, ensin kotoa sitten mökkikunnasta ja mökiltä:)





Mukavaa joulun odotusta kaikille!♥

18 kommenttia:

  1. Kyllä noita vaaleita maisemia olis ilolla katsellut ja olis paljon valosampaakin ja muutenkin noita lumisia maastoja ja maisemia on mukavampaa katsella kun tätä synkeetä ja harmaata vetistä keliä, mutta oikein kivaa uutta viikkoa sinulle Hanne ja lämmintä joulun odotusta. T.Timo.F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , samoin sinulle!
      Talvi oli kaunis ja runsasluminen, mutta vain niin vähän aikaa :)

      Poista
  2. Voi hyvänen aika noita lumisia maisemia....kaunista! Meilläkin oli sähköt perjantai-iltana neljä kertaa pois, mutta tuulesta ja vesisateesta johtuva. Vähän pidempiä katkoja kyllä olisin valmis kestämään jos tuollaiset maisemat saisi kaupanpäälliseksi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin Irmastiina:)
      Hienan pimeetä se autingon laskettua oli. Kynttilän valossa touhuttiin ja matkaradiota kuunneltiin. Välillä oltiin somelakossakin, kun aina ei viitsitty lähteä keskustaan laitteita lataamaan. Lehteä luettiin otsalampun kanssa. Vettä täytyi hakea naapurilta, mutta muuten pärjättiin hyvin ja tunnelmallista oli.

      Poista
  3. Huikean kauniita lumikuvia mökkimaisemista!
    Luulenpa, että meillä nämä harmaat ja lämpöiset syyskelit tässä ovat lisääntymään päin. Sitä se ilmastonmuutos teettää. Lunta saadaan varmaankin vasta helmikuussa tänne etelään, veikkaan. Joitakin lumisia päiviä voi tulla, mutta sitten taas sulaa pois.
    Katsoin televisiosta linnanjuhlia. Kiinnitin samaan asiaan huomiota. Joillakin naisilla oli todella upeita kampauksia. Itse pidin kovasti siitä rastavirityksestä. Liekö Sofi Oksanen ollut esikuvana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irene! Lämpeneminen ei ole ollenkaan mukavaa. Lumi antaa niin paljon valoa.
      Minäkin bongasin kauniin rastakampauksen Sofin lisäksi. Arvokkaasti olivat osallistujat tänä vuonna pukeutuneet.

      Poista
  4. Ihan huippu kauniita lumimaisemia! Meillä täällä on ihan harmaata ja tuullut ihan voimalla.
    Jospa se joulufiilis jostakin yllättäen hiipisi.

    VastaaPoista
  5. Hei Nina!
    Lumi oli kyllä ihana piristys, vaikka sen sulettua on ollut synkkää ja mustaa. Nyt paistaa aurinko niin ihanasti, joten ihanaa joulun alusaikaa sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa talventunnelmaa täällä. Lunta odotellessa!!! ♥

    VastaaPoista
  7. Voi ihanuus, kauniita talvisia kuvia! Erityisesti tuo punainen mökki järven rannalla on kuin taideteos!

    VastaaPoista
  8. Niin kauniita talvisia kuvia! Minäkin kaipaan niin lunta... tämä märkyys ja pimeys saa ihmisen niin väsyneeksi. Toivotaan että saadaan valkea joulu.
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu!
      Niin kaipaan minäkin. Lapissa on kaamon, mutta täällä etelässä iskee masennus.
      Onneksi lupasivat lunta koko maahan jouluksi.
      Kiitos samoin!

      Poista
  9. Hyvää joulumieltä ja iloa ensi vuodelle!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥