keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kuin sikaa säkissä...

Heippa hei kaikille!
Keväällä sitä ostelee innoissaan kaikkea kivaa pihaansa mm. kesäkukkia ja syötäviä kasveja. Tämä kesä on kuitenkin ollut sellainen, että jossain kohtaa ajattelin, että eipäs olis kannattanut yhtään kesäkukkaa mökin pihaan laittaa. Aika surkeilta näyttivät, vaikka joka purkissa olikin pohjassa reikiä!
Ihan harmitti kukkien puolesta ne, kun yrittivät puskea uutta kukkaa, vaikka edellisetkin olivat sateen hakkaamat. Nyt auringon ja lämmön vihdoin helliessä meitä, ne voivat huomattavasti paremmin ja ovat ilo silmälle!
Muutaman ostoksen tein ihan summamutikassa tietämättä tismalleen, mitä  olin ostanut. Amppelimansikka yllätti iloisesti. Siinä on valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia ja mansikat ovat kuin "kaloja" :)
Ihanan makuisia kyllä ovat, vaikka muoto yllättikin.
Toinen hämmästys oli  hortensia, jonka istutin kukkapenkkiin. Siinä on aivan erilaiset kukat, kuin noissa ruukkuhortensioissa, mitä minulla on ollut. Ihanan isot yksittäiset kukat ja keskustassa jotain muuta???
Lildlistä ostamani ruusun piti olla valkoinen köynnösruusu. Vielä se ei ole minnekkään kiivennyt ja kukatkin on vasta nupulla, joten värikin on vielä arvoitus:) Toivottavasti selviää väri vielä tänä syksynä. Joku vois neuvoa, leikataanko köynnösruusua keväällä vai syksyllä ja miten alas ????
Tälläistä sattuu, kun ostaa sikaa säkissä:))))
Nyt täytyy lopettaa ja mennä mökin pihalle kurkkiin, jos sattuis näkeen niitä tähdenlentoja!
Vois sitten toivoa jotain:)
Mukavaa loppuviikkoa!♥

Hanne

21 kommenttia:

  1. Kylläpä onkin tuo hortensia erikoisen näköinen. Vaan niissäpä nitä lajikkeita taitaa riitää niissäkin.
    Pitäis pari hortensiaa täälläkin tuupata multiin ja siirtää yksi pois puskasta.

    VastaaPoista
  2. Moikka, täytyy olla tarkempi, kun tekee ostoksiaan😊! Monesti kukkien mukana tulee nimilappu ja olen sen laittanut maahan !

    VastaaPoista
  3. Amppelimansikka on minullakin ja koko kesän on saatu manssikoita syödä....Minä en leikannut köynnösruusua leikannut lainkaan...kuolleita haaroja vaan napsin poikki. En kyllä tiedä onko neuvvo "oikea", mutta minulla ainakin toimi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!
      Mun mansikkani antoi ensimmäiset mansikat vasta pari viikkoa sitten.
      Kiitos leikkausohjeesta!

      Poista
  4. Hauskannäköinen mansikka! Minä on ole leikannut köynnösruusuani. Paitsi tietysti kuolleet oksat pois. 'Flammantanz' kukki tänä kesänä oikein komeasti vaikka en ole tehnyt sille yhtään mitään.
    Hortensiasi ovat kauniita. Niitä on nykyisin vaikka kuinka paljon noita erilaisia jalosteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei Irene!
      Hyvä tietää, ettei tuota köynnösruusua tarvitse leikata. Nyt vain odottelen, että aloittaa kukintansa :)

      Poista
  5. Ihania kuvia!
    Voi miten hyvinvoivan näköinen on amppelimansikkasi, -hih näkisitpä minun...☺
    Toivottelen aurinkoisia syyskesän päiviä!
    Tulee niin harvoin vierailtua muiden blogeissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti!
      Itsellänikin tuntuu, kuin aika ei enää riittäisi mihinkään. Ennen tuli vierailtua useastikin muiden blogeissa, mutta nyt vaan harvoja ehtii lueskeleen:)
      Mukavaa loppusyksyä sinulle<3

      Poista
  6. Ihania kukkia ja ihanan hauskan näköisiä mansikoita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Mansikat olivat kyllä erikoisia, mutta todella hyviä :)
      Ihanaa loppusyksyä !

      Poista
    2. Kiitos Marika! Mansikat olivat kyllä erikoisia, mutta todella hyviä :)
      Ihanaa loppusyksyä !

      Poista
  7. Ehkä kesäsateet tekivät tepposiaan. Hortensia kyllä näyttää ihan kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena!
      Sateet kyllä vaikuttivat moneen asiaan ja se kylmyys. Syksy on kauneudelaan kyllä korvannut kaiken :)
      Mukavaa loppusyksyä!

      Poista
  8. Nätiltä näyttää kuin mikä ja vitsi miten muikean näköiset mansikat. <3 Leppoisaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K!
      Mansut olivat namiskoita:)
      Ihanaa loppusyksyä sinulle !
      Ps. Annalehden juttu oli hyvä!

      Poista
  9. Minullakin tuli ensimmäinä mieleen kala noista mansikoista :D.

    Meillä tuli kasvihuoneeseen yrttejä kivasti, mutta chilit ovat alkaneet kypsyä vasta nyt, samoin kukkakaalit. Mansikoita meillä oli myös kasvihuoneessa ja niitä tuli ihan mukavasti, oli aika makoisia. Parasta olikin juuri mansikat ja se, että sai yrttejä ns. omasta pihasta ja tuli paljon halvemmaksi kuin ostaa kaupasta. Kun vain saisi muitakin yrttejä kasvamaan. Kasvamassa meillä oli basilika, persilja ja tulli sekä ruohosipulia pussista ja sellainen Jyväskylän Viherlandian "valmis" ruohosipuli joka kasvoi todella pitkäksi.

    Kirsikkapuuhun/pensaaseen tuli useampi marja, mutta jäljellä jäi vain kolme. Kaikki muut kuivui ennen kuin ehtivät kypsyä. Tänä vuonna meidän pihalle istutettiin ensimmäinen omenapuu joka on jalostettu miehen vanhempien pihan omenapuusta.

    VastaaPoista
  10. Heissan , en osaa enään yllättyä edes kuvistasi koska kerta toisensa jälkeen ne vaan on upeita otoksia enkä ala niitä yksitellen kommentoimaan vaan jälleen kerran se kokonaisuus on upeaa katseltavaa upeita otoksia jälleen kerran.T:Timo.F.

    VastaaPoista
  11. kertakäyttökukkia nykyään, hortensian väri riippuu maan pH-arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maan pH-arvosta se väri riippuukin, mutta kukkamallikin oli hieman erilainen, mihin olin tottunut. Puutarha jaksaa aina yllättää, mutta siinä sen ihanuus piileekin:)
      Mukavaa loppusyksyä!

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥