torstai 29. toukokuuta 2014

Toukokuun päiviä

Toukokuu lähestyy loppuaan ja kuukauden kuluttua jo päivät lyhenevät. Onneksi olemme saaneet jo esimakua kesän kuumuudesta, jotkut jopa tuskastumiseen asti, vaikka harvoinhan noita kovia helteitä kohdalle osuu :)
Ensimmäiset merkit kesästä saimme aikaisin maaliskuulla, vaikka kylmää vielä saatiinkin. Hetken tuntui, että kaikki kukkivat taas yhtä aikaa. Onneksi, nyt päällä oleva viileä jakso hieman hidastaa kukintaa ja saamme nauttia luonnon kauneudesta pidempään.. Yöpakkasiakaan ei ole ollut, joten saamme kenties kunnon marjasadon ellei kuivuus ehtinyt veroittaa tulevaa satoa. Viinimarjoissa ja mustikoissa on jo kunnon raakileet, joten toivoa on.
Monet kukat ovat jo aloittaneet kukintaansa ja valitettavasti tuomi ja omenapuu ovat jo pudottaneet ihanat tuoksuvat kukkansa.

Puolison siskolta sain jälleen tomaatintaimia. Ne ovat kasvusäkissä mökillä saunan seinustalla. Nyt vain odotan lämpöä ja aurinkoa:) Kasvimaat ovat kunnossa ja muutamat kukkapenkitkin odottavat kesäkukkia.
Niitä en vielä ole uskaltanut ulos laittaa.


Helteisinä päivinä oli mukava hetkeksi istahtaa virkistävän juoman ääreen. Oikeesti aurinko oli niin polttavaa, että varjoa oli välillä haettava. Melko outoa toukokuussa:)
Mukavaa toukokuun loppua kaikille!♥

Hanne

10 kommenttia:

  1. Voi Hanne näitä sinun kuviasi...tosi kauniita! Nyt odotellaan lämmön paluuta...säätiedotus lupasi, että täällä päin olisi huomenna shortsikelit...saas nähdä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Irmastiina!<3
      Tänään illalla täällä jo hieman lämpeni mutta kyllä on ollut kylmääää:)

      Poista
  2. ♥ oi,ihanuus! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VIHDOINKIN , saamme ihailla kauniita kesäisiä kuviasi. hyvää viikonloppua molemmille.

      Poista
    2. Moikka Äitee:) Kieltämättä päivitys on venähtänyt pitkäksi, mutta into on ollut pahasti hukassa. Toinen puolustelu on, että olen kuvannut paljon tabletilla ja kännykällä, enkä ole saanut kuvien kokoa muutettua blogiin sopivaksi, ennenkuin nyt latasin ne kotikoneelle. Siinä on hyvä kuvankäsittelyohjelma ladattuna.

      Poista
  3. Jälleen kerran todettava että jotain todella upeeta olet sivullesi kyhäillyt, ja kyllä sun kelpaa tolla laitetussa mökkiympäristössä aikaasi viettää. LOISTAVAA KATSELTAVAA. T:TIMO.F

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia!
    Oli kyllä mukavaa kun oli oli lämmintä, mutta tosiaan tuntui että kaikki kasvoi/kukki vähän liian nopeasti.
    Kunpa olisi tasaisen lämmintä, eikä lämpötila vaihtelsi 20 astetta yhden yön aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Titti!
      Mulle riittäisi sellainen 20-23 astetta läpi kesän. Jaksaisi hyvi touhuta ulkosalla ja kasvitkin tykkäisivät. Hieman voisi sataa öisin ja tuulla sopivasti. Näin ei valitettavasti kuitankaan ole. Ensiksi lööpit huusivat lämpöennätyksiä kautta-aikain ja sit viikon päästä lööpeissä oli, et näin kylmää ei ole ollut 40 vuoteen:)
      Hieman tuo sää hakee nyt noita ääripäitä.
      Mut ehkä alkava kesäkuu on parempi:)

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥