torstai 15. elokuuta 2013

Kiveltä kivelle

Hei, nyt paistaa aurinko, mutta kyllä on ollut sateisia päiviä pitkästä aikaa.
Olimme viikonloppuna mökillä ja Muru oli hoidossa meillä ja Namu nuorison mukana jossain mökillä. Lauantaina sateen jälkeen lähdimme metsän läpi rantaan. Samalla katsastimme nuorison aikaansaannoksia. Ovat nimittäin urhoollisesti ollet tekemässä tietä metsänpoikki rantaan, jotta sinne voisi mennä mönkijällä.
Valtavan urakan olivatkin tehneet, sillä rankoja oli siellä täällä. Olivat olleet oikein kunnon pölli metsässä. Ei ihme, että poikani oli puhki. Oli ollut ensin 2,5 tuntia metsähommissa ja ilman lämpö oli silloin n. 25 astetta. Sitten muutama voileipä ja reppu  selkään , pyörällä omaan kotiin ja matkaa sinne oli 94 km. Sanoisin, että on melkoinen rasitus yhdelle päivälle.
Palaan siihen mistä piti kirjoittaakin, siis Murun metsäkeikkaan.
Voi sitä riemua, kun se pääsi kirmaamaan polkua pitkin rantaan ja aivan uskomatonta iloa, kun se sai hypellä rantakiveltä toiselle. Tuli ihan oma lapsuus mieleen. Kiveltä toiselle hyppely oli silloin mukavaa. Nyt se ei enää ole ollenkaan niin mukavaa:)
Murua ei  haitannut yhtään vaikka kivet olivat liukkaita ja välillä se luisti takaisin veteen. Edellisviikonloppuna samainen koira ei tahtonut uskaltaa tassujaan kastaa, mutta sillonen kävyn nouto vedestä oli tainnut vaikuttaa positiivisesti vesipelkoon.

Hiukan olin peloissani, että mitenkä nuo pienet jalat kestävät moista kompurointia.
Tämän uurastuksen jälkeen Murun  oli päästävä saunan löylyihin ylimmälle lauteille lämmittelemään.

Kerroin keväällä mökin pihassa olevista vanhoista omenapuista,varsinkin siitä, joka on lähtenyt uudestaan kasvuun kannosta. Talvella annoin sille kaatotuomion ja kesällähän se kukki yli äyräiden ja nyt siinä on niin paljon omenia, että isoimmat oksat on ollut pakko tukea. Taisi päästä näpäyttään minulle, että ähäkutti, osaanhan tehdä omppuja:)
Ei vattupensaskaan heikolle jää:)
Lisäksi kuva hyönteisestä, joka on edesauttanut tällaisen sadon onnistumisessa.
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille♥!

14 kommenttia:

  1. Ihana kuvasarja ja onneksi saunan löylyt lämmittivät :) Kyllä se vaan syksy näkyy jo kuvistasi, ei auta mikään. Kynttilät jo sytytetty, mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sarppu!
    Nuo kääpiöpinserit ovat kovia palelemaan joten ei ihme, että löylyt tulivat tarpeeseen.
    Näin se on. Syksy on lähellä ja jotenkin tuntuu, että melko aikaisessa tänä vuonna.
    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvasarja Murusta.
    Paljon on puussa omenia. Hyvä kun et saatanut sitä.
    Toivotaan että lämöä vielä riittäisi syyskuukin, vaikka aamut on olleet jo aika viileitä
    Kiitos samoin sinulle mukavaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sylvi!
      Muru on niin ihana. Aina, kun nuoret ovat mökillä se nukkuu minun peiton alla. Lämmittää niin mukavasti. Namu on tyttären peiton alla. Välillä, kun nuoret valvovat myöhään, molemmat koirat ovat peittoni alla. Silloin on hieman vaikea liikutella jalkojaan, sillä koirat ovat eri puolilla ja jalkani siinä välissä:)
      Omenia kyllä on ihan mahdottomasti. Puolison sisko kertoi, että niistä tulee vaaleaa omenahilloa.
      Olisi kyllä hyvä, jos ilmat lämpiminä vaikka toisaalta odotan niitä kuulaita syksyisiä aamuja.

      Poista
  4. Ihana lämminhenkinen postaus ♥
    Murun metsäretki oli varmaan antoisa ja rannoilla hyppiä ja kirmata sinnetänne.
    Saunan löylyissä on hyvä koirankin sitten illalla rentoutua :D
    Kiva kun kävit ja löysit uuden blogini, tervettuloa uudelleen.
    Nyt löydän minäkin tänne nopsaan, kun linkitän sinut sivuilleni ja Murun ♥
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina!
      Todellakin Muru nautti retkestä, kuten allekirjoittanutkin ja sauna kruunasi reissun.

      Tervetuloa toistekin !!!
      Kiitos♥

      Poista
  5. Niin ihania kuvia... ♥
    Mukavaa viikonloppua ystäväin!

    VastaaPoista
  6. Riemullista menoa koiralla noin houkuttelevassa maisemassa.
    Omenapuu ihan notkuu omenista, runsas sato on tulossa.
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  7. Hei Arleena!
    Sää ei ihan suosinut meidän rantareissua, mutta muutoin oli mukavaa:)
    Pakko oli laittaa tukia, ettei oksat katkea valtavasta painosta.
    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kauniit maisemat ja uskalias "vesikoira". Selvästi nautti olostaan, ja ei ihme :-) Ja ei parane seisoskella tuo omenapuun ja sadon alla, voi olla äkkiä pää kuhmuilla.

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!

      Muru kyllä nautti olostaan vaikka litimäräksi tulikin:)
      Sato on kyllä ylitse pursuava:)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Mahtava sato teillä! ja mikä söpöinen koiruus seikkailemassa. :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Taina!
      Hyvin riittäis muillekin.
      Kotona punaiset viinimarjat ja karviaiset menivät lintujen ravinnoksi. Myöhästyin keruussa muutaman päivän:)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥