torstai 27. syyskuuta 2012

Vielä kukkii

Hei, Helsingissä tuli lauantaina pikaisesti käytyä. Siellä voisi kyllä mainiosti viettää enemmänkin aikaansa, sillä katsomista riittäisi. Yleensä, kun omalla autolla ajaa pitkin Mannerheimintietä, ei tule niin seurattua mitä kaikkea kaunista sen varrella onkaan. Nyt jalkauduin ystäväni kanssa ja ihailin esim.eduskuntatalon edessä olevaa kaunista sinivalkoista kukkapenkkiä. Uusi musiikkitalo sopii maisemaan hyvin, mutta samaa en voi sanoa Kiasmasta. Ulospäin se näyttää todella rumalta peltihökkeliltä ja paikkaansa sopimattomalta. Sory, vaan Hesalaiset! Kukkaistutukset olivat kauniita, aivan kuin syksyä ei vielä olisikaan. Ilmatkin suosivat, aurinko paistoi ja lämpöä oli 15 astetta.


Onkohan tässä esimakua tulevasta vaiko vain nostalgiaa!
Töölössä on ihania taidekauppoja ja kivijalka putiikkeja. Pakko oli ottaa kuva kauniista ompelukoneesta ikkunalla. Enpä ollut ennen nähnyt näin monilaatikkoista Singeriä.

Finlandia-talon tilaisuuden jälkeen  pistäydyimme intiimiin kiinalaiseen ravintolaan syömään. Paistettu munariisi ja hapanimeläkastike kanan kanssa on vaan niin hyvää!!!
Mennäänpä ajassa hieman taaksepäin, nimittäin viime viikon torstaina täällä Pirkanmaalla oli aivan hämmästyttävä sää. Aurinko paistoi, vettä ja rakeita satoi ja samalla ukkosti.  Onneksi kamera oli kerrankin lähettyvillä:)

Hieman tipahti vettä jo keskiviikkonakin.

Lauantai-illasta lähtien olen ollutkin mökillä. Laitoin aitan huoneet talvikuntoon, poistin sängyistä petivaatteet ja nostin patjat pystyyn, jos pienet hiirulaiset pyrkivät taas sisälle. Samalla mööbliseerasin hieman sisällä, poistin nurkkiin  ja kaappeihin kertynyttä roinaa. Mistä ihmeestä sitä aina riittääkin. Vieläkin kovemmalla kädellä saisi raivata tuota elinympäristöään. Minulle on vaan juurtunut oman mummun sanonta: "jos joskus tuotakin tarvitsisi" ja siksi on niin vaikeaa heittää tavaraa menemään.
Nyt on auto täynnä petivaatteita ja vaikka ilma on noin sateinen, pyykkikone laulaa alakerrassa taukoomatta:) Joskus kieltämättä tuntuu, että tämä naisen elämä on yhtä siivoamista ja pyykkäämistä,
vaikka jo kahdestaan ollaankin. No se on homma missä HETKELLISESTI näkee kättensä jäljen, jos jotain positiivista asiasta hakee:)

Torstai on toivoa täynnä, vaikka ilma on kovin syksyinen.
Halauksin!♥

19 kommenttia:

  1. Oletpa onnistunut ottamaan hienon kuva!
    Todella pitkää pisaraa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!
      Ehkä se johtuu pisaran jäisestä olomuodosta:)

      Poista
  2. Tänä kesänä Helsingissä on ollut todella upeat kukkaistutukset. Esplanadin puistossa esimerkiksi on tosi hienot. Asun nyt ainakin vuoden verran täällä Hesassa, muttei tule mentyä yksin tuonne kaupungille..., vaikka asun ihan keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei, Satu. Hesa on kaunis kaupunki. Pitäisi olla aikaa oleilla siellä enemmän:)

      Poista
  3. Tuo kahvia 6 markalla on hauska!Tytärkin, joka nyt asuu Helsingissä, pitää kaupunkia kauniisna.

    Mikä ihme myräkkä teillä on ollutkaan...

    Kävin just Minen blogissa purkautumassa siivoamisesta, kurkkaa sieltä...;-)

    Kaunista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei Leena, Meri on oikeassa, kaunis pääkaupunki meillä on. Ollaan ylpeitä siitä:)

      Siis ihan ihmeelliset ilmat, odotan pienellä kauhulla talvea.
      Täytyykin käydä katsomassa:

      Samoin sinulle!

      Poista
  4. Kokeilin uusia taustoja ja laitoin vanhan bannerin.
    Tuntuu, että täytyisi saada muutosta tännekin:)

    VastaaPoista
  5. Onpa upeita sadekuvia:) Siinä aurinko ja sadepisarat leikkivät käsi kädessä:) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!!

    VastaaPoista
  6. Säät on kyllä viimepäivinä olleet tosi vaihtelevia! Mukavaa illanjatkoa :)

    VastaaPoista
  7. On ollut kaunista ja sitten kaatosadetta, perus syksyä mutta niin ihanaa! :-D Laitan hei sinulle alkuviikosta postia kun palaan Tampereen kotiimme, anteeksi että venähti mutta siis tulossa on! :-) Mukavaa viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei tässä mitään kiirettä ole. Kyllä sitä ehtii vielä ihaileen kynttilän valoa pimeinä syysiltoina.
      Laitat sitten ,kun kerkiät.

      Samoin sinulle.

      Poista
  8. Melkoinen tuo myräkkä olikin :D
    Olin fillarilla töissä ja ykskaks kuuntelin kun rakeet hakkasi ikkunalautaa oikein kunnolla -no, onneksi ei ollut kauhee kiirus kotiin, pianhan se helpotti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pepi, äkkiä oli myräkkä ohi, mutta kastellut se olisi ja kunnolla.
      Kovin on olleet sateiset säät täällä meillä päin. Jos samaa tahtia tulee lunta, niin jihuu!!!

      Poista
  9. Olisi meilläkin Hesan reissu nyt syksyn aikana. Pitäisi käydä näyttelyissä ja tuolla Kiasmassakin.
    Täällä ei ole rakeita näkynyt. Mutta ei kai kulu enää montakaan viikkoa, kun lunta tulee.
    Mukavaa viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arleena, Kiasmassa onkin nyt Osmo Rajalan näyttely. On taatusti hyvä.

      Pohjoiseen ne tosiaankin lupailivat jo lunta.

      Kiitos samoin Sinulle!

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥