keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kasvihuoneen somistusta ja muuta mukavaa

Moro, niin kuin Tampereella tavataan sanoa!

Kasvihuone siistiytyy talven kaaoksen jälkeen pikku hiljaa. Viime kesänähän siellä ei viljelty mitään, kun silloiset tomaatit rahdattiin laatikoissaan mökille!
Vielä kasvit ja kukat puuttuvat, mutta nyt on niin kylmä viikko, että taidanpa jättää ostokset ensi viikkoon:)
Vanhempani pistäytyivät sunnuntaina mökillä ja sain houkuteltua isäpuoleni tekemään minulle kasvilaatikot. Sydämelliset kiitokset hänelle ♥☺☺☺
Samalla hän teki valmiiksi osat moniin linnunpönttöihin. Saamme ne myöhemmin, kun hän on koonnut ne.
Laatikot ovat istutussäkkejä varten. Toinen tomaateille ja toinen kurkuille. Maalasin ne eilen kotona.




Laitoin laatikon pohjalle jätesäkin ja lekasoraa ja sen päälle kasvusäkin. Toimii hyvin.
Samalla maalasin pienen pyöreän pöydän kasvihuonetta varten.
Täytyy kurkkia vielä värikästä mattoa lattialle. Ongelmana tuollaisissa alumiinikehikkoisissa kasvihuoneissa on, kun ei tahdo saada mitään roikkumaan katosta.



Yläterassi on nyt maalattu pariin kertaan ja kalusteet kannettu paikoilleen.
Tämä kuva on viime kesältä.



Vielä täytyisi alaterassin lattia pintakäsitellä kyllästysaineella ja perennapenkkejä pöyhiä täällä kotosalla, että hommia piisaa.
Etuterassi odottaa täydellistä uudistusta, joten tein sinne vain siivouksen ja pienen sävellyksen ♫ terassimatolla.



Nyt piha kutsuu , nähdään taas.
Aurinkoista ☼☼☼ keskiviikkoa kaikille♥

Hanne

26 kommenttia:

  1. Oi miten kaunista sinulla siellä on ja kuvatkin on niin ihania!
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Täältähän tämä asia selvisi, jota äsken kysyin postissa. Olisi pitänyt tulla tänne ihailemaan ensin näitä sinun askareittesi saavuksia, todella kaunista ja valkoinen on aina valkoinen, kiitos jälleen . mamma

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin kovin kauniilta :)

    VastaaPoista
  4. Voi ällistys sentään miten kaunista sulla siellä on!
    Toivottavasti kerkeet välillä vähän istuksiakin,viihtyisiä paikkoja ainakin riittää siihen puuhaan:)

    VastaaPoista
  5. Kauniin ja viihtyisän näköistä...♥

    VastaaPoista
  6. Kauniilta näyttää. Hienot kasvilaatikot, hyvin tehty ja maalattu.
    Toivottavasti ilmat ovat lämpimät jo viikonvaihteessa (kun palaan)

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis ja ihanasti sisustettu kasvihuone, muutenkin niiiiin herkullisia kuvia!

    VastaaPoista
  8. Oiks, mitkä laatikot. Ajattelin juuri vanhoihin perunalaatikoihin puuhata istutuksia, toivotaan ettei enää halla iske:)

    VastaaPoista
  9. Voi mikä ihanuuden tyyssija tuo sinun kasvihuoneesi - siellä kyllä mieli ja silmä lepää..

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs sait hienot kasvilaatikot! Ja ihania kuvia muutenkin:)

    VastaaPoista
  11. Ihania kesäpuuhia :) Minullakin on haaveissa tuollaiset kasvilaatikot, tekijä tosin vielä puuttuu ;) Iloista toukokuun viimeistä päivää, huomenna onkin jo kesäkuu!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana kasvihuone, tuolla viihtyy varmasti! Kauniit on kyllä terassitkin :))

    VastaaPoista
  13. Oi,miten siellä on ihanaa ja kaunista!

    VastaaPoista
  14. Kauniit kuvat, kaunis kasvihuone, kaikki on kaunista :)

    VastaaPoista
  15. Moron moron! ihanat laatikot, ja vau mitä kuvia muutenkin! ehkä vielä joskus meidänkin puutarha tuosta alkaa kukoista...
    Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne!♥
    Nyt vain odotellaan, että tämä kylmä jakso olisi pian ohi.

    VastaaPoista
  17. Voi miten ihana kasvihuone!!! Meilläkin on suunnittelut asteella kasvihuone, jospa saatais tänä kesänä kasvihuone pihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina.
      Minä sain tuon kasvihuoneen kesäkuussa 2010, silloin siellä oli tomaattia, kurkkua, munakoisoa ja paprikaa sekä tietysti basilikaa.
      Viime kesänä siellä ei kasvanut mitään, kun vietimme kesän mökillä, sieltä työssäkäyden.
      Nyt oli ihanaa laittaa se heti alkukesästä kuntoon, kun olemme viikot täällä kotosalla:)

      Poista
    2. Kiitos Karoliina!
      Kirjoitin pitkän sepustuksen ja sitten serveri hukkasi tämän sivun, sorry:)

      Poista
  18. Kasvihuone on kuitenkin kaunis ja olet saanut sinne kruununkin! Meillä kaikki on suunnitelmissa vasta. Haluaisin osan kivisen leikkimäkin seinistä pois ja tilalle vanhoja ikkunoita. Tänä suvena kuitenkin välikatto lähtee pois ja saamme mökkiin seisontakorkeuden.

    Hirveän paljon olet ehtinyt, minulla aika ei riitä nyt mihinkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, joskus sitten haluan tehdä mökille vanhoista ikkunoista kasvi-ja oleskeluhuoneen,alaosan teen vanhoista tiilistä tai lekaharkoista, mutta ei tänä kesänä.
      Lämpimät ilmat innoittivat pihalla oloon ja touhuttua tuli kaikenlaista.
      Hieman tuo töihin menokin on vaikuttanut. Nyt on saatava paljon valmiiksi ennen sen alkua. Minulla on heti alkuun kaksi viikkoa välituuria eli lähden n.10.00 ja tulen kotiin 19.00. Ei siinä oikein taida enää olla voimia isoihin pihahommiin:)

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥