tiistai 14. kesäkuuta 2011

Muutosta Herakiveen

Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni ja kommentoijille♥
Teette tästä touhusta mielekkään.

Kesälomareissu jälkeen olemme muuttaneet mökille. Kyllästyin oleen aina väärässä paikassa. Omakotitalon ja mökin pihan pitäminen kunnossa alkoi tuntua ylivoimaiselta.
Rakastan puutarhanhoitoa, mutta jos kotona on kasvihuone ja siellä tomaatteja ja muita vihanneksia kasvamassa ja itse olet mökillä, on stressi valmis.
Aina piti vaivata naapuria avaamaan ja sulkemaan ovia ja ikkunoita ja lisäksi vielä kasteleen taimia. Nyt se on loppu,toistaiseksi.
Onneksi viimekesänä pystytettyyn kasvihuoneeseen olin laittanut irtolaatikoita, joihin olin istuttanut tomaatit. Nostimme ne peräkärryyn ja hiisasimme ne tänne mökille. Muutama vihreä alku putosi, mutta muutoin muutto onnistui hyvin.
Kotona kasvihuone ammottaa tyhjyyttään.
Täällä suurin osa kesäkukista on amppelessa tai kukkalaatikoissa jotka sitten syksymmällä on helppo ottaa mukaansa.



Runsaasti kastelua vaativat sisäkukat oli otettava myös mukaan.

Ensi vuonna 100 vuotta täyttävä mökkimme vaatii runsaasti remonttia ja se onnistuu nyt helpommin, kun on joku aina paikalla. Päivittäinen työmatkani kesätyöpaikkaan väheni yli kaksikymmentä kilometriä ja mielestäni se on paljon.

Mies saa enemmän aikaa omiin touhuihinsa ja metsän hoitoon.

Itse voi keskittyä siihen puutarhan hoitoon, uimiseen, soutelemiseen ja riippukeinussa löhoityyn.



Siis täällä nyt vietetään ihanaa kesää ja kuulumisia tulee silloin tällöin.
Mukavaa sateista tiistaita Herakivestä!
-Hanne-

22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Niin kauniita kukkaistutuksia.

    Mukavaa kun mökki on niin lähellä työpikkaa, että sieltä voi töissä käydä. Minullakin mökiltä töihin matka kestää noin puoli tuntia... kotoa ei sitäkään..:))

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka kaunista! Kiitos, kun jaat ihanan lomasi meidän kanssa :)
    On hieno taito osta löytää onni arjesta :)
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Oikein mukavaa kesää sinullekin! Kovin on vehreää ja kesäistä pihassasi ja ihanaa, että on uimavedet vieressä.

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  4. Ah,mitä kuvia!♥
    Oikein ihanaa kesää sinne Herakiveen!

    VastaaPoista
  5. Ihania kukkia ja niin kauniita kuvia olet laittanut.
    Näinhän se on että on liikaa tekemistä jos on kaksi paikkaa pidettävä kunnossa.
    Oikein ihanaa kesänviettoa sinne mökille!

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs näyttää niin kauniilta ja kodikkaalta teidän mökillänne. Ihana puutarha ja pihapiiri. Varmasti mukavaa puuhailla kesä mökillä ja kiva, että myös töissä käynti onnistuu mökiltä käsin. Ihanaa mökkikesää teille sinne Herakiveen :)!!! -Tiina-

    VastaaPoista
  7. Hieno juttu tuollainen kesäkoti, ei tarvi seilata kahden paikan väliä :) Ihania kukkasia ja kaunista pihapiiriä! Nautinnollista mökkikesää :)

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon ratkaisunne johdosta. Tuon ukkosen kanssa saa olla tarkkana. Täällä Mäntyharjulla meillä kävi juuri kaveri, jonka mökillä ukkonen oli sunnuntaina katkaissut koivun 5 m päässä kaverista. Kaveri oli hetkeksi pyörtynyt. Pannut suolaa kielen alle ja ottanut rytmihäiriöön tarkoitetun pillerin. Nyt kävi korjaamassa astianpesukoneemme. Menee kuitenkin huomenna lääkäriin. Ei mene enää ikinä mökilleen ukkosella. Paikka on samalla tavalla sähkölinjan päässä kuin Herakivikin. Siis varokaa!

    VastaaPoista
  9. Ihana mökki ja piha teillä! Kyllä tuolla varmaan mieli lepää ja stressi häviää. Ollapa mökki...!

    VastaaPoista
  10. Kyllä tuollaisessa paikassa kelpaakin kesää viettää ☺

    Nautinnollisia hetkiä!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille!
    Täällä sitä ollaan ja täältä päivityksiä yritetään lähetellä.
    Silloin tällöin on kotona käytävä nurmikkoa leikkaamassa ja pyykkiä koneella pesemässä.
    Ehkä on myös seurattava mitenkä elämänlanka yrittää kietoa marjapuskia verkkoonsa.
    Se sitten on viheliäinen kasvi, kun sen mullan mukana pihaansa saa.

    VastaaPoista
  12. Kivoja asioita tapahtuu siis teillä! Hauskaa kesäkuun jatkoa mökkimaisemissa!

    VastaaPoista
  13. Ihana kesäpaikka. Eihän tuolta raaski olla pois. Niin sininen ja kaunis vesimaisema. Helteillä sinne on mukava pulahtaa.

    Katselin lomamatkasi kuvia. Matkakuume nousee, vielä ei ole päätetty minne mennään.
    Mies haluaisi Rodokselle verestämään vanhoja muistoja, kauan sitten nuorina oltiin siellä.

    VastaaPoista
  14. upeet kuvat. riippukiikku ja uinti on parasta kesässä! :D
    puutarha näyttää oikein kivalle myös :D tykkään noista vanhoista työkoneista!

    VastaaPoista
  15. Kiitos viestistäsi blogiini :) Niin löysin tänne Sinun kauniiseen maailmaasi! Jäin heti lukijaksi, pitää tulla paremmalla ajalla tutustumaan vielä paremmin, nyt painuttava punkkaan..
    Ihania kesäpäiviä mökillä!
    Terkuin Liisa Vaniljaisesta

    VastaaPoista
  16. Upeita kukkia!

    Mukavaa kesää sinne!

    VastaaPoista
  17. Hei Hanne, aivan oikean päätöksen teit, liian suuri urakka on hoitaa ja pitää kunnossa kahta paikkaa, kesähän on otettava vastaan nautintojen kanssa siis tarkoitan vaikkakin nauttisi kuinka, mutta kyllä se stressi syntyy vähemmälläkin. Tais naapurisikin huokaista...siis näin leikillisesti sanottuna.
    niin kauniit kuvat olet ottanut kyllä vaan siellä nyt nautit täysin rinnoin kaikista ihanasta ja ihanaa on uida vilvoittelevassa vedessä,
    oijoi kyllä kelpaa!
    vastasin sinulle omaan blogiini,

    Hyviä ja onnellisia kesäpäivien jatkoja!

    VastaaPoista
  18. Hei taas Hanne,
    Ylempi kuvassa on meidän koira ja alempi koira on ystäväni, joka oli saanut vamman silmäänsä. Tulin vain kertomaan, ettei tule väärinkäsityksiä.

    Hei taas ystävä!

    VastaaPoista
  19. Keskiviikkoterkut ystävälle! teit todella hienon ja itselle antoisan ja leppoisan ratkaisun kesäksi:) nyt ehdit nauttia vapaa ajastasi mieluisassa ympäristössä :)
    meillä mökkeily on jäänyt viime vuosina kokonaan,
    vain saunomassa käymme joskus ja herukan poiminnassa loppukesästä..
    Aika ei riitä ja stressiä en enää kahden paikan ylläpidosta jaksa ottaa..

    Leppoisia päiviä teille sinne paratiisiin<3

    lämmin halaus
    Päivi

    VastaaPoista
  20. Mahtava Herakivi! Kivat tunnelmat kuvissa

    VastaaPoista
  21. Onpa ihanaa kun muutitte mökille!!!

    Voi, muistellen kattelin sun Rodos-kuvia, syksyllä tulee neljä vuotta kun oltiin, pääsispä taas =)

    VastaaPoista
  22. Olipa ihanaa katsoa kuvia Herakivestä,siellä olen lapsuudessani käynyt useamman kerran, metsän läpi ,pelkäämättä mitään, muistan kuinka sain aina niin lämpimän vastaanoton.
    Olettepa laittaneet kauniiksi pihapiirin,kuva pirtistäkin oli niin tuttu.
    Kävin tässä viikonloppuna melkein nurkalla,sieniä keräämässä.
    Terveisin Tuula Kivistö

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥