tiistai 3. toukokuuta 2011

Tunnustus ja luonto, harmaita molemmat

Yksi ihanampia yllätyksiä täällä blogimaailmassa on tunnustusten saaminen. Se lämmittää mieltä.
Sain tämän tunnustuksen Hunajaa ja maitoa blogin pitäjältä, Maritalta. Sydämellinen kiitos Marita♥
Tarkoitus olisi antaa tämä eteenpäin, sellaisille blogin pitäjille, joiden blogeissa olen viettänyt monia nautinnollisia hetkiä. Valinta on vaikea, joten annan sen teille kaikille bloggaajille.

Kiertelin kameran kanssa mökin ympäristössä. Tässä muutamia otoksia talviunilta heräävästä luonnosta.
Pajupensaat ovat  täpö täynnä ihanan pörröisiä kukintoja.

Mökkitietämme on kaunistanut tämä  sortuva latovanhus jo vuosikausia. Olen kysellyt kaunistuksen omistajilta, joskos sen voisi purkaa ja voisinkos ostaa vanhat hirret muuhun käyttöön. Myöntävää vastausta ei vieläkään ole tullut. Olen ajatellut, että niistä olisi saanut mukavan kehikon pihakeittiöön, mutta nyt ne lahoavat hiljalleen tuossa tien varressa, SURULLISTA.
Ladon omistava perikunta on harventanut metsäänsä. Maisema on lohduttoman näköistä.Toiveissa on, että joku tulisi hieman siistimään paikkoja ja keräämän käyttökelpoiset rangat talteen, vai jääköhän nekin tuohon odottamaan lahoamistaan.
Naavan kasvu on lisääntynyt ihan silmissä. Senhän pitäisi olla merkki siitä, että ilma on puhdistunut saasteista.
Tuntuu hyvältä asialta tässä lisäaineita täynnä olevassa maailmassa.
Hyvällä mielikuvituksella ison kiven pinta näyttää, kuin  jään ympäröimältä saaristolta.
 Luonto on muovannut kaunista kuvioo kiven pintaan.
Kaunis V kiven pinnassa. 
Olin crocsseilla metsässä ja tietäähän miten siinä kävi. Mulasin, eli astuin mättäälle joka upotti ja kengän kaikista reiistä lirisi vesi sisään. Tyhmästä päästä kärsi taas koko keho. Lasta voisi nuhdella moisesta kenkä valinnasta, mutta...
Tässä kuulumisia mökin liepeiltä. Kovin harmaalta kaikki vielä näyttää, mutta kesää kohti kuitenkin mennään.
Mukavaa päivän jatkoa kaikille♥
-Hanne-


6 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta! Olet sen ansainnut.

    Harmi, että eivät anna noita ihania hirsiä, niistä voisi vaikka vähän maksaa... ja entäs tuo hakkuualue, en kyllä ymmärrä metsänhoidosta mitään, mutta tuollaiset kaljuksi hakatut alueet ovat kauhistus.

    Kivi on hieno!

    Hyvää toukokuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan, olet sen ansainnut! Ihania kuvia mökin liepeiltä - suloista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniita tuokiokuvia. Mitä sitä on aina sanottu oikeista jalkineista?

    VastaaPoista
  4. Todellakin ihania hirsiä. Voisit laittaa vetoomukseen kopion tästä blogista. Sen jälkeen voisi hirsille tulla hintaakin lisää, mutta harmi jos lahoavat käyttämättöminä.. Ja ihana blogi, eli tunnustus meni oikeaan osoitteeseen!

    VastaaPoista
  5. ONNEA tunnustuksesta, jonka olet ansainnut!
    Harmillinen asia tuo latovanhus. Niin kauniita hirsiä, joita olisi järkevä hyödyntää...
    Kuvasi ovat kauniita!!
    Iloa viikonloppuusi!♥

    VastaaPoista
  6. Siinäpä oli ihania tuokiokuvia luonnosta. Kevät on kyllä mielettömän ihanaa aikaa, ihan vuoden parasta. Latovanhus se siinä lahoaa, vaan onneksi lahoaa aika kauniisti, kuvat ovat ainakin hienoja. Uskotaan vaan tuohon naavan merkitykseen, jotakin positiivista tässä ikävien uutisten ja kauhistelulööppien maailmassa.

    Kauniita ja aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥