maanantai 15. marraskuuta 2010

Sisustamista valoilla

Eilen vietimme isänpäivää perhepiirissä.Tytär sulhasensa kanssa ja poikani olivat onnittelemassa isää ja söimme juhlavasti , nuorten mielestä taisi olla isänpäivä ja pikkujoulu yhtä aikaa. On mukava viettää iltaa nuorten kanssa ja turista niitä näitä. Tuollaiset päivät tuntuvat ihanan pitkiltä, vaikka olikin vapaa päivä.

Tänään oli myös vapaata. Pyykkiä on pesty, vähän jo ajatellen sitä etelänreissua. Valoja on viritelty lisää sisälle ja ulos.Toin ja ikkunaan kuurankukkatähden ja toisenkin  kynttelikön. Tiimarista löytyuivalkoinen pöytäkuusi. Kokeilin siihen yksiä led-valoja, mutta ovat mielestäni liian kirkkaat,. Täytynee etsiä lämpimämpiä valoja.













Muutamia kuvia olkkaristamme. Meillä ei ole täysin  valkoista vaikka vaaleasta pidänkin. Tauluja on joka seinällä, osa perittyjä ja osa itse hankittuja, mutta rakkaita kaikki. Alimmaisessa kuvassa on lemppari lukutuolini. Monta huonekalua täytyisi vaihtaa uudempaan, mutta näillä mennään toistaiseksi.



Lopuksi kuva viimeisestä istutuksestani. Kuvasta huomaa, että lumet ovat sulaneet ja vettä on koko päivän satanut, välillä vähemmän ja välillä enemmän.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, huomenna taas töihin:)
-Hanne-

15 kommenttia:

  1. Valoilla saa kivaa tunnelmaa.

    Ihana tilava olkkari teillä.

    Muistin tuosta viimeisestä kuvasta,etä voisinkin tehdä asetelmaa kukkalaatikkoon.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Mutta itsekin olen miettinyt, miksi nuo led-valot ovat niin kirkkaita ja kylmän värisiä. Ulkona on niin kurjaa ja pimeää, että on ihanaa, kun sisälle saa jotain lämmintä.
    Mukavaa viikon jatkoo sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  3. oi,oi, miten ihastuttava koti!
    ihanaa kun laitoit kuvia, jotain tällaista osasinkin jo odottaa:)
    pidän kovasti, kotisi on kaunis, persoonallinen ja ei kopio kenenkään kodista!
    eikä kaiken tarvitse olla valkoista ollakseen valkoista!
    tämä on kyllä silti ihastuttavan valkea koti:)
    sisustuslehdissä näkee kaikenlaista mutta sinun kotisi pitäisi esitellä paremmin meille kaikille<3
    nyt menen vielä kurkkaamaan kuvat ajan kanssa uudelleen!

    lämpimät iltaterkut ja halaukset ystävälle<3

    päivi

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallisia kauniita kuvia kodistasi. Mukava nähdä :)

    VastaaPoista
  5. Todella kaunista ja tunnelmaista! Ja paljon kauniita yksityiskohtia.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanaa tunnelmaa kotisi pullollaan. Tulin vastavierailulle. ♥

    VastaaPoista
  7. Kauniita tunnelmakuvia. Kotisi on todella viehättävä ja kaunis :))

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs on kauniita tunnelmakuvia kotoasi! <3 Ja valkoinen kuusi näyttää ihanalta myös!

    ihailen myös noita lasihurrikaaneja!<3 Itsekin olen ajatellut sellaisen ostaa!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kodikkaan näköistä kuvissa! Mukavaa syksyn/talven vaihdetta ja valojen hohdetta :)

    VastaaPoista
  10. Ensivierailulla:-)
    Ihana pikku kuusi.
    Lähdenpäs katselemaan kuvia ja liityn lukijaksi, jotta osaan tänne toistekkin<3

    VastaaPoista
  11. Ihanan tunnelmallisen näköistä! Tosi kaunista ja harmonista teillä <3

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Nuo olkkarikuvat ovat kauniit. Ja osoittavat jälleen kerran, miten valkoiset verhot ovat juuri ne oikeat. Minulla on hyvin vaaleat oliivit ja toivon, että niille tapahtuisi jotain, että voisin ostaa uudet;-) Vierasmakkariin ostin valkoiset ja se on niin täydellistä. Etenkin kun verhot ovat pitkät.

    Minulla ei ole aikaa! Tykkäisin laittaa jo enempi kaikenlaista ja olisi kiva ottaa muutama kuvakin...

    VastaaPoista
  13. Kiitos teille kaikille vanhat ja uudet lukijani ihanista sanoistanne.
    Saitte minut ihan hämilleen.

    Blogimaailma on niin täynnä toinen toistaan ihanampia koteja joihin voisi heti vaikka muuttaa, mutta aina ei saa kaikkea mitä haluaa, joten on tyydyttävä siihen mitä on ja yritettävä tehdä siitä sellainen missä itse viihtyy.

    Mukavaa illanjatkoa:)

    VastaaPoista
  14. Oikein viehättävä ja kaunis olkkari, värit ovat lempeitä ja paljon kauniita tavaroita.

    Asetelma on ihana, pitäs itsekin käydä mökillä ja kerätä tarvikkeita ♥

    Oikein mukavaa Isänpäivää vietittekin, nyt arki on jo taa puolivälissä, mukavastihan tämä viikko lähti käyntiin.

    Iloista keskiviikkoa ja ihana kun tulit lukijakseni, kiitos Hanne ♥

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥