sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Syksyä

                                           Miellyttää mua syyskuun kelta,
                                           aamun seitit heleät,
                                           tyynet päivät miettivät,
                                           naakkain huudot, puitten puna,
                                           pellot vilja korjattuna-
                                           ei, ei kevät vallaton,
                                           syksy suosikkini on.
                                                                   Alexander Smih

 Mihin ihmeeseen tämä aika kuluu, kohta mennään jo puolessavälissä syyskuuta. Tuntuu , kuin vaipuisin luonnon myötä horrokseen. Kotirintamalla ei tunnu saavan mitään aikaiseksi. Aika vaan kuluu. En ole koskaan ollut syksyn ihminen. Nautin tietysti syksyn väriloistosta, kuulaan kirpeistä ilmoista, mutta joku siinä vaan ei ole mun juttuni. Luonto on niin hiljainen, linnun laulu on loppunut, purot eivät enää pulise.
 Moni touhuaa pihatöissä pitkälle syksyyn, mutta minulta jää syystyöt yleensä tekemättä, se vaan on näin.



                     Jotain hyvää syksyssä sentään on. Sadonkorjuu, metsä on täynnä sieniä ja
                     marjoja. Kattilat höyryävät hellalla ja sato siirtyy kellarin kätköihin.


                                 Muutama valkoinen kukkija silti vielä löytyy.


                                           Eikä aikaakaan kun hirvestys taas alkaa.

                                           Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille:)
                                  
                                          -Hanne-

12 kommenttia:

  1. kiva kun vierailit!
    syystöt meilläkin kovasti kesken mutta sato on onneksi jo korjattuna ja kellari pursuu:)
    pakasteesta puuttuu enää hirvenlihat, mies huolehtii sen puolen sillä en voi sietää raakaa lihaa :(
    vannoutunut kasvissyöjä....

    sunnuntaiterkut!
    päivi

    VastaaPoista
  2. Oi, miten taidokkaista kollaaseja olet tehnyt iloksemme!
    Aivan ihastuttavia kuvia.
    Syksy on minullekin ollut aina hiukan melankolinen, mutta jotenkin olen oppinut siitä edes hiukkasen pitämään.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle myös! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia! <3

    Minäkään en ole syksy ihminen erityisemmin!Mutta mun on pakko piristää itseäni ja yrittää luoda tunnelmaa ympärille pienillä mukavilla asioilla,että selviän syksyn yli!:)Lähempänä joulua jo lumen tultua olen voiton puolella!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!Nautitaan niistä pienistäkin asioista!<3

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että on muitakin ketkä eivät ole syksyn ihmisiä :) Minun on aina niin haiku kesää, etten millään ottaisi syksyä vastaan.. Kun en noista syksyn väreistäkään pidä ja muutenkin näyttää jotenkin vähemmän kauniilta ympärillä.. Mutta kun vain on mielekästä tekemistä ja harrastusta niin äkkiä sitä ollaankin jo joulussa :)
    Mukavaa viikkoa toivottelen!!

    VastaaPoista
  5. Oi, kanttarellikastike tai -keitto maistuisi :)

    Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nina, blogeissa on niin hienoja kuvia, että vähän aina hävettää laittaa omia otoksia näytille. Täytyisi olla oikea kuvankäsittelyohjelma, mutta kun ei ole, niin mennään näillä.

    Kiitos Sarppa ja Hilda :niin, jos joulua ei olisi, loka-marraskuun aika olisi aika raskasta.Olen todella joulun ihminen, hössötyksineen, kaikkineen.

    Kiitos Kesäkukka Hyvä kanttarellikastiketta niistä syntyi.

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo runo! Minäkin kuulun niihin jotka syksy saa horrokseen...Kävelen pihalla enkä saa mitään aikaiseksi..Toisilla on jo kauniit syysistutukset, minä tuskailen mihin nuokkuvat kesäkukat viskaisin...Onneksi illat pimenevät ja kynttilänvalossa voi unelmoida uudesta keväästä :)

    Risto Rasa sen on hyvin sanonut:"Älä sure mennyttä kesää - se on edessäpäin!"

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja kaunis kiitos kommentistasi blogissani!

    VastaaPoista
  8. Minnamarika: aivan ihana tuo Risto Rasan kommentti, näinhän se on ajateltava. Joka kevät ajattelen, et täytyy syksyllä laittaa sipuleita maahan, et olis aikaisia kukkijoita, mutta aina maa ehtii jäähän ja sipulit jää kauppaan. Talvella sitten ihailen pihaan jääneitä talventörröttäjiä.
    Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  9. Vähän sama vika, aika vaan kuluu ja huomaa syksy saapuu :) Mutta kohtahan se talvi tulee ja aika ottaa vastaan kevät ja kesä. Olen kesän lapsi ihan ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  10. Minä olen haaveillut suuresta kanttarellisaaliista...vain niin vähän niitä löydettiin tänä vuonna.

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  11. Wilhelmiina: samoilla jäljillä ollaan, kun kevät aurinko alkaa pilkisteleen, tämä tytöntyllerö herää henkiin.
    Kisu:Meillä on mökkimaastossa muutama varma kanttarellipaikka, ihan pihastakin saa kerätä sieniä, kanttarelleja, vahveroita, tatteja, rouskuja muutamia mainitakseni.
    Sieniä voi riittä vielä hyvin , jos ilmat vain pysyvät plussalla.

    KIITOS TEILLE KAIKILLE MUKAVISTA KOMMENTEISTANNE♥

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥