torstai 29. heinäkuuta 2010

Odotusta

Oli pehmeä lasku töihin loman jälkeen. Kaksi iltaa ja nyt jo kaksi vapaata ja helle vaan jatkuu.

Sitä kesää odottaa aina niin kovin ja suunnittelee mitä kaikkea sitä tekee. Sitä ajattelee, että kesällä on aikaa kaikkeen. Toukokuussa oikein puhkuu innosta, kun saa upottaa sormensa multaan, mutta kummasti se into laantuu jo nuutamiin hellepäiviin, niillä kun on tapana uuvuttaa virkeäkin mieli. Pohjolan kesä on niin lyhyt ja kun kesään aina kuuluu juhlia ja matkoja, niin eipä niitä isoja suunnitelmiaan ehdi toteuttaa, vai johtuukohan se omasta saamattomuudesta ja tästä iästä. Pääasiahan on kuitenkin stressitön lomanvietto ja Suomen suvesta nauttiminen.

Olen aina ollut innokas etelässä kävijä ja siellä sitä ajattelee , kuinka ihanaa olisi olla vaikka kuukauden siinä lämmössä. Nyt kun täällä on jo kuukauden ollut yhtä lämmintä, toivon jo syksyn raikasta ilmaa ja vilvoittavia sateita. Rakastan Suomen eri vuodenaikoja, loka-marraskuun harmaudesta en pidä, ne eivät ole minun kuukausiani, mutta kun pieni hitu lunta on maassa niin taas elämä hymyilee. Syksyn ensimmäinen kirpeä pakkas-aamu ja savun tuoksu ilmassa, siinä on jotain ihanaa. Niinhän se on ,että kaikenlainen odottaminen ja siihen liittyvä järjestäminen ovat sitä parasta aikaa. Joulun odotus ja siihen valmistautuminen on niiin ihanaa ja sitten se on humahduksessa ohi.
Näin tämä elämä menee ainakin minulla, entä teillä muilla?


Laitan tähän muutamia kuvia odotuksesta.


Kaappi joka  vielä vähän odottaa maalia. Ostin tämän kauan haaveissa olleen mäntykaapin huutonetistä 50€:lla, mutta se on odottanut maalia pintaansa jo viime syksystä lähtien, nyt se on työnalla.


Vanha renginkaappi on hiottu puhtaaksi ja odottaa mahdollisesti maalia pintaansa, vaikka se olisi kaunis kyllä näinkin.
Vanha kirkkoreki odottaa kunnostusta, kuin myös pyöreäkantinen arkku ja matkalaukku, sekä vanhat tuolit.

Entinen kaunis hylly täytyisi ottaa muuhun käyttöön, kuin mitä se nyt ladossa on. Pientä ehostustakin se kyllä vaatii ja odottaa.

Vanhat, mutta hyväkuntoiset perunalaatikot, odottavat nekin innolla uutta käyttöä.
Vanhat dekkarit odottavat lukijaa.
Vanha suutarinlamppu on saanut peitteen vanhasta pitsiliinasta ja odottaa nyt elokuun pimeneviä iltoja.
Sukset odottavat lumista talvea. Kurren rakentama lepokoti uutta kesää.
Rankapino odottaa halkojaa ja halkoja helteiden hellittämistä.
Saunakamari odottaa kesäistä kylpijää.
Kahvipöytä odottaa vieraita ja kakku odottaa jääkaapissa.
Mutta tomaatti rakastaa basilikaa kuten minäkin♥


 AURINKOISTA PÄIVÄNPAISTETTA TEILLE KAIKILLE.!!!!!

12 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia aarteita sinulla siellä. Kaapista on syntymässä kaunis ja renginkaapista pitäisin minäkin aivan tuollaisenaan. Täytyy tunnustaa, että syksyn viileitä ilmoja aletaan täälläkin jo pikkuhiljaa kaipailemaan.
    Mukavaa viikon jatkoa !

    VastaaPoista
  2. Onpas sinulla mukavaa puuhaa tiedossa ja odottajia paljon.
    Aivan ihania juttuja.

    Älä kaikkia maalaa,jätä osa entiseen väriin.Ovat kauniita niin.

    Hellettä täälläkin ollut pitkään,kaipaan sadetta,ihan vähän voisi yöllä sadella.Nautin kyllä näistä lämpimistä nyt kun olen vapaalla koko kesän.

    Mukavaa loppuviikkoa.Ja kiitos kommentistasi.Meilläkin isäntä aina ihmettelee kukkien siirtelyä ja sitä että niitä pitää olla niin paljon että tarviivat oman kuljetuksen auton sisällä,ei voi kärriin laittaa

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihania vanhoja esineitä sinulla on! Tuo mäntyinen kaappi ja etenkin kirkkoreki lumoavat täysin. Meillä oravat olivat keväällä aikeissa tehdä pesän vinttimme välikattoon, mutta jostain syystä niiden mieli muuttui.

    Minä kaipaan jo syksyä. Sen raikkaita tuulia, ruskaa, villasukkia, omenahilloa, kynttilöitä. Saa nähdä sitten ensi talvena, että kaipaako näitä helteitä kuitenkin.

    Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  4. Ai että, mitä ihania aarteita sinulla on tuunaustaan odottamassa. Juku. *huokaa ihastuksesta*

    Reki, ja tuo renginkaappi, ja tuo valkoiseksi maalattu kaappi, ja kaikki. Niin kauniita. Niin ihania. Niin vanhoja.

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika, mitä aarteita sinulla onkaan.
    Minä olisin ihan täpinöissäni noiden kanssa. En kylläkään varmaan saisi mitään aikaan, mutta ihailisin niitä joka päivä. En ole vielä kellään nähnyt tuollaista aarreaittaa!

    Helleterkuin U-K :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, ah mitä aarteita sulla on siellä kätköissä! Aivan huippua kun on paikka, josta löytyy vanhaa elämää nähnyttä tavaraa. Mukavaa kun odottaminen on välillä hienoa, se kun on aika usein myös ikävää ...riippuu niin paljon olosuhteista ja siitä mitä odottaa. Hienoja tuunaushetkiä sulle!

    VastaaPoista
  7. Sydämelliset kiitokset kaikille ihanista kommenteistanne. ♥♥♥

    Latomme on todellinen aarreaitta, siellä on niin paljon mieheni vanhemmilta jäänyttä tavaraa, mitä tässä vähänaikaa sitten ei osattu pitää missään arvossa, eikä nykyäänkään ne kaikkia innosta.
    Aina vaan hankitaan uutta ja ehompaa, mutta mielestäni vanhoissa tavaroissa on se jokin.

    Voipi olla, että syksyllä sitä taas maristaan kylmästä ja sateisesta ilmasta, varmasti minäkin.
    Seija , olet oikeassa , että kaikki odotus ei ole kivaa. Elämässä on niin paljon ikäviä yllätyksiä ja murheita varmasti meillä jokaisella. sitä vaan ei sillä hetkellä ajattele, kun se ei kosketa itseä eikä lähiomaisia.

    VastaaPoista
  8. Hienoja aarteita sinulla!! Valkoisesta kaapista tulee tosi kaunis ja tuo kirkkoreki on niin upea kuten renginkaappikin! Kyllä noissa riittää tuunattavaa. Tuo mitä kirjoitit kesän odottamisesta kuten joulunkin, on niin totta! Niin paljon niitä aina odottaa ja niin pian ne aina menevät. Näistä superhelteistä huolimatta syksyä en kyllä kaipaa yhtään.. Mukavaa alkavaa elokuuta toivottelen!

    VastaaPoista
  9. oi mitä aarteita!
    ajan kanssa saat niistä varmasti mieluisia, maalilla ja ilman:)
    minä en pidä syksystä,
    se kun tietää talvea,
    ja se on niin pitkä ja kylmä täällä pohjoisessa:(
    minä nautin joka päivästä,
    sellaisena kuin se tulee:)
    aika kuluu odottamattakin jotain liiankin nopeasti,
    ainakin tässä 50- iässä sen jo huomaa!

    lämpimin helleterkuin
    päivi

    VastaaPoista
  10. Niin tutulta kuullostavat aatoksesi. Toukokuussa intoa puhkuen mutta kyllä nämä lämmöt on hötkyilyn vienneet mennessään :)
    Ihania aarteita sinulla siellä odottaa!
    Antoisaa työhön paluuta sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos että kommentoitte♥

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi mitä ihania aarteita sulla onkaan!! <3

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥