tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pyhät mökillä

Moikkka!

Pääsiäispyhät ovat onnellisesti ohi. Näin vapaaherrattarena pyhien vaihtumista arkeen ei oikein huomaa. Päivät vaan jatkavat kulkuaan:) Perinteisesti pääsiäinen vietettiin mökillä. Nukuttiin pitkään, lenkkeiltiin, vietettiin aikaa ystävien kanssa, saunottiin ja korkattiin ulkoamme tälle keväälle.
Oli rauhoittavaa lötkötellä vaahtokylvyssä ulkosalla, kun aurinko paistoi ja linnut konsertoivat. Yhtään ei kylmääkin kylmempi koilistuuli haitannut. Pyrstötiainenkin istahti lähi tuomeen ihmettelemään tyytyväistä lauleskeluani:)
Pääsiäiskoristelussa mentiin tänäkin vuonna kovin pienellä, mutta kukkia ostin sitäkin enemmän.
Oli eri värisiä helmililjoja, hyasintteja ja perinteisiä ruukkunarsisseja sekä tulppaaneja. Valitettavasti osa ei ehtinyt kunnon kukintaan ihan päääsiäiseksi, mutta iloa riittää niistä pidempään.
Pitkäperjantain ilma oli tavanomaisen vaihtelevainen. Välillä paistoi aurinko ja sitten taas satoi lunta taivaan täydeltä. Moinen keli ei innostanut lintujakaan lauamaan. Vain joutsenet uhmasivat kylmyyttä lähi pellolla.


Vähän päivässä, paljon viikossa! Näinhän sanonta menee, joten haravoin jäistä maata joka päivä hieman, jotta saisin edes yhden pakollisen keväthomman alta pois. Pehtoori huhki moottorisahan kanssa lähistöllä. Metsänhoito on hänen lempipuuhiaan:) Pari vuotta sitten pääsin haravointihommiin jo maaliskuussa ja maa oli silloin sula. Kevät on nyt selvästi viikkoja myöhässä.
Näsijärvi äänteli voimakkaasti kevään odotuksen tuskassa. Ääni kantautui mökin pihaan kumeana möyrinänä. Kävelin kuunteleen sitä rantaan, mutta siellä meteli oli vaimeampaa. Jää olisi ehkä vielä kantanut, mutta olen niin arka meneen jäälle,että pysyin tukevasti rannalla.
Näin meillä pääsiäisenä:)
Iloista vapun odotusta kaikille. Ehkä ilmakin on lämpimämpi  silloin!♥

Hanne

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Niinhän oli kylmää täälläkin, nyt kun arki alkoi niin aurinkokin tuli esiin! Oikein mukavia vapunodotuspäiviä myöskin Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Näinhän siinä kävi. Tänään oli oikein mukavan oloinen ilma. Kotona tuli harzvoitua:)

      Poista
  2. Toivottavasti vappuna olisi jo lämmintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu V.! Toddllakin ilma voisi muuttua jo keväiseksi. Monesti vaan vappu on ollut kylmä, mutta pidetään peukkuja:)

      Poista
  3. Kauniita sisäkuvia! Luonto ei kyllä tarjonnut parastaan tänä pääsiäisenä. Masentavaa katsella lumisadetta kun tekisi mieli jo nauttia kunnon keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Puit ajatukseni sanoiksi:) Kevät keikkuen tulevi, pitää täysin paikkansa:)

      Poista
  4. Kaunis joutsenkuva<3

    Minäkin jäistä maata haravoin päivästä toiseen...:) Periksi ei anneta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!♡
      Periksi ei anneta. Sormet syhyävät jo, kun lavakauluksetkin on maalattu. Ei auta kuin odottaa:)

      Poista
  5. Kiitos Hanne "asuntoesittelystä" ja tarjoiluista. Ihana nähdä kuinka rakkaudella hoidatte lapsuuden mummolaani, johon liittyy monia lämpimiä muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia kauniista sanoistasi!♡
      Kiitos kuuluu kyllä isällesikin, sillä niin korvaamaton apu hän on meille ollut!❤
      Vielä, kun saadaan pihat kuntoon, niin voidaan hetken huilata:) Vai osaakohan sitä enää!!!

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Lunta saatiin täälläkin pääsiäisenä, mutta onneksi suli saman tien..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima!
      Kyllä tuo satanut lumi meilläkin suli, mutta on niin kylmää, kun järvi on vielä jäässä ja koilistuuli puhaltaa.

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥