keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulu kuvina

Joulu on jo melkein ohi ja Uutta Vuotta 2015 juhlitaan muutaman tunnin kuluttua! Meillä joulu on vielä esillä, sillä se valmistui vasta aatoksi ja siitä ei oikein ole ehtinyt nauttia työkiireiden takia. Nyt olisi tiedossa kuuden päivän vapaaputki :)
Tässäpä muutamia tunnelmakuvia joulusta 2014.



Joulu oli tänäkin vuonna valkoinen maustettuna hieman punaisella :)
Joulun ruokapöydästä ei kuvia ehditty napata. Kaikilla taisi olla silloin jo niin kova nälkä ja asia huomattiin vasta kun kaikki olivat jo kylläisiä. Näin käy joskus. Meitä oli koossa seitsemän hengen poppoo ja tietenkin kolme koiraa ♥
Pienemmät Muru ja Namu saivat olla joukossamme koko ajan , mutta bokseri Remu joutui saunaosastolle, sillä piiskahäntä ei oikein sovellu pöytäkynttilöiden joukkoon:) No jossain vaiheessa Remu oli kyllästynyt yksinoloon alakerrassa ja aukaissut oven. Yllätys oli melkoinen, kun hän tuijotti viattomasti meitä kaikkia terassin ikkunan takaa. Pakkohan hänet oli joukkoon ottaa:)
Kuvia olen napsinut kännykällä, tabletilla ja digikameralla, siitä johtuu kuvien koon vaihteu, sory!
Onneksi saimme nauttia valkoisesta joulusta ♥!
Terveisin

5 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää Uutta Vuotta ♥

    VastaaPoista
  2. Loistavaa Uutta Vuotta sinulle hanne vielä tätäkin kautta, ja taas kerran sain ja saamme kaikki nauttia loistavista ja upeista kuvistasi taas oikeen sanattomaksi menee kun noita katselee, sulla kuvien ottamiseen silmää, ja osaat ottaa upeita kuvia mistä sitten ryhdytkin kuvia ottamaan. T:Timo.F.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥