lauantai 13. huhtikuuta 2013

I ♥ Murunen

Paluu harmauteen ja kotiin ihanan aurinkoisen viikon jälkeen on tosiasia. Palaan kuitenkin vielä hetkeksi Sotkamon keskustaan, sillä haluan jakaa kanssanne aivan ihastuttavan kahvilakokemuksen. Kyseessä on vaarojen keskellä sijaitsevan Sotkamon torin laidalla oleva  kahvila & sisustuskauppa MURUNEN.  Kahvila on kuppi kahvia ja pala taivasta:)

Paikka henkii ystävällistä ja lämminhenkistä tunnelmaa.  Asiakasta hemmotellaan hyvällä pehmeän makuisella Mundo kahvilla, loistavilla kaakaoannoksilla ja suussa sulavilla herkuilla. Päivittäin on tarjolla höyryävää keittoa itseleivotun sämpylän kera ja raikkaita salaattiannoksia.  Myynnissä on tietenkin itseleivottuja ja lähileipomon tuotteita . Valikoima vaihtelee jatkuvasti, eikä tarjolla todellakaan ole mitään tusinapullaa. Yksi ehdoton vetonaula on lämpimät vohvelit Mövenpickin jäätelöpalloilla, marjoilla ja kermavaahdolla höystettynä♥♥♥
Heti ovelta tunnet olevasi tervetullut, sillä paikan ehdottomana henkenä on  omistaja Kalle, joka ei jätä ketään kylmäksi vilkkaalla, aurinkoisella olemuksellaan. Hän on mukana kaikessa koko sydämellään kuten koko henkilökuntakin.



Sisustuskaupan puolella on myynnissä pientä sisustustavaraa ja luomupuuvillaisia Muru- tuotemerkillä valmistettuja lasten vaatteita ja erilaisia asusteita. Tuotemerkin takaa löytyvät Anna Etula ja Rosa Piiroinnen.
Kävimme kahvilassa loman aikana neljästi, joka varmasti näkyy jo vyötäröllä:)

Tässä kuvia annoksistamme.  Maistuis varmaan sullekin !
Tämä annos, viidellä eri makuisella jäätelöpallolla, vei kyllä kielen mennessään:)
Maistuisiko höyryävä savuporokeitto vai marjaisa juustosalaatti...
Seuraksi hyvää viiniä tai jopa kuplivaa kuoharia...
Jos jotain matkastamme jäin kaipaamaan, niin näitä ihania vohveliannoksia:)
Onneksi meillä on oma Muru ja murunen (Namu).
Aurinkoista sunnuntaita ♥!
Hanne
Ps. tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan omakohtainen kokemus, jonka halusin jakaa kanssanne.
Jos ikinä liikutte tuolla seudulla, käykää nauttimassa palan taivaasta. Pienenä vinkkinä: kesällä 2013 valmistuu Vuokattiin kauppakeskus, mihin aukeaa toinen Murunen kahvila:)









28 kommenttia:

  1. Vaikuttaa sellaiselta paikalta joka on PAKKO kokea jos tuolla suunnalla liikkuu! Kiitos vinkistä.

    -Sari

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sieltä Suomesta löytyy kivoja paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, joku asia on kehittynyt hyvään suuntaan. Täälläkin arvostetaan hyvää palvelua ja hyvää kahvia!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sanos muuta:)
      Tuollaisessa paikassa olisi mukava työskennellä:)

      Poista
  4. Voihan Kalle!, meikä tahtois nyt Sotkamoon;)

    Mikä sarja tuo kaunis mustavalkoinen kulho nyt olikaan...Marimekon joku, mutta mikä?

    Noilla herkuilla saisi helposti toiset viisi kiloa lisää, ei tekis heikkoakaan.

    VastaaPoista
  5. Hei Leena, en muista sarjan nimeä.
    Murusessa astiatkin olivat ihania. Oli Marimekkoa ja Pentikiä.
    Kaunis tuo kaakaomukikin:)

    En viitsinyt edes käydä vaaassa , sillä se näyttää taas vaikka mitä.
    Terkuin ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden lautasten ja kuppien nimi on : Hyvässä Seurassa Siirtolapuutarha

      Sopii hyvin paikan astioiksi:)

      Poista
  6. Eipä noiden herkkujen äärellä helposti pääse ranta kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ei tosiaan pääse:)

      Hieman olen perso herkkujen perään, mutta ei taida omena kauaksi puusta olla pudonnut :)

      Poista
  7. Siellähän sitä tuli Murusessa taas tälläkin hiihtolomalla istuskeltua :)
    Ihanaa nuorta energiaa siellä kassan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annukka!
      Sitä on ilo katsella, näkee, että nauttivat työstään:)

      Poista
  8. Kahvilavinkit ovat aina tervetulleita. Pitää poiketa kun tuonne päin eksyy.

    VastaaPoista
  9. Jaahas, seuraavan kerran, kun Kajaaniin lähtee, niin kannattaa pyörähtää Sotkamossakin asti! Nam, kiitos vinkistä! Opiskeluaikana Joensuusta ajettiin kotiseudulle Sotkamon kautta, mutta ei sitten enää tätä nykyä tule sitä reittiä hirveästi käytettyä.

    Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanne, suosittelen todella valitsemaan Sotkamon reitin,ette tule pettymään:)

      Poista
  10. Just tuollaista tarjottavaa kahvilassa pitää olla. Oikein tuli vesi kielelle, herkullista ja kaunista.

    VastaaPoista
  11. Unohdin mainita, että omistaja Kalle Virtanen on valittu Vuoden Positiivisimmaksi Kainuulaiseksi vuonna 2012.

    VastaaPoista
  12. Huh, mitä herkkuja:)..ihana kahvila;)...Terkuin, Soile

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Soile ♥!

      Kyllä ihastuisit sinäkin. Tuollainen paikka olisi ihanteellinen, tiedät kyllä mitä tarkoitan....

      Poista
  13. Ompas ihana näköinen paikka tosiaan!
    mukavia kevätpäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
  14. Kahvila Murunen kuuluu vakio paikkoihin kun ajamme sotkamoon tai ohi siitä.(asun kuhmossa)
    Mahtava paikka ja todella loistava palvelu,olet saanut kuvattua kahvilan tosi hienosti,kiitos sinulle.Suklaakakku on muuten tosi hyvää.
    Terkuin,Tytti

    VastaaPoista
  15. No ensi viikolla sitten taas menemme käymään Murusessa mikä on meille jo ennestään tuttu.
    Varmaan on yhtä hyvää kuin aiemmin. Kalle on todella kaveri, jolla on asenne kohdallaan.
    Kaveri on kuin luotu asiakaspalveluun.

    VastaaPoista
  16. Olet kyllä Rami täysin oikeassa:)
    Siellä on muutaman viikon aikana suku hyvin edustettuna, kun kolme sisarusta käy perheineen samassa paikassa ja kaikki on etelästä:)

    VastaaPoista
  17. On kyllä mahtava paikka ja suosittelen kaikille. Terv: Sotkamolainen.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥