perjantai 9. marraskuuta 2012

Kohti Tallinnaa

Ihanaa pakkasaamua kaikille! Pyhäinpäivä meni mukavasti mökkeillessä, vaikkei sää oikein suosinut. Melko harmaata, sumuista ja sateista oli koko ajan,
Pyysin vanhempiani syömään ja tarjosin heille Leena Lumen ihanaa gulassia. Oli todella hyvää, Kiitos Leena ihanasta ohjeesta. Äitini söi ensi kerran tuollaista pataa ja hän pyysi välittämään kiitoksensa myös!
Mun oli tarkoitus päivittää blogia mökillä ollessa, mutta hitsin läppäri sanoi sopimuksensa irti. Toivottavasti vävy saa sen korjattua, sillä en ole taltioinut siinä olevia kuvia muualle, vaikka ainahan tarttis!
Taidan kulkea hieman jälkijunassa, sillä keräilin erilaisia askartelutarvikkeita vasta nyt. Meillä oli peräkärry mukana ja sinne mahtui hyin pienet kuuset ja muut havut sekä jäkälät ja sammaleet. Onneksi se ensilumi suli, sillä muutoin olisi kaikki tarpeellinen jäänyt metsään.
Viikolla kävimme poikani synttäreillä Tampereella. Hän esitteli asuntonsa isovanhemmille ekan kerran. vein tuliaisiksi täytekakun. Tarkoitus oli tehdä kakku kahdella täytteellä  välillä, mutta taaskaan se ei noussut kunnolla. Mä en ymmärrä mistä se johtuu, mutta ei ollut eka kerta tuokaan. Ihan hyvä siitä silti tuli. Väliin laitoin mango-banaanisosetta ja banaania sekä kermavaahtoa. Muutoin kakku oli neljän munan täytekakku pohja.

Muuten viikko on vierähtänyt kaappeja siivoten ja pyykkiä pesten. Miehellä on oma vaatekomero ja en ymmärrä miten se on aina kuin pommi olisi sinne pudonnut. Nyt se on tiptop ja valtava määrä paitoja ja housuja pestynä ja silitettynä. Hyvä alku joulun siivouksiin. Eilen järjestelin oman vaatekomeroni, kun oli valittava  vaatteet tavanomaiselle TYTTÖJEN TALLINNAN REISSULLE. Miten tuo vaatteiden valinta voi ollakin niin vaikea homma. Kaikki eri asut on kokeiltava päälle ja sittenkin aina on liikaa vaatetta mukana:)
Nyt aurinko paistaa ihanasti ja istuskelen linja-autossa matkalla Hesaan. Mukava viikonloppu tiedossa hyvien ystävien kanssa.
Sori, jos tekstistä puuttuu  v- kirjaimia, yritin kyllä tarkistaa, että kaikki tarpeelliset on tallella. Tuo v: näppäin on huono tässä miniläppärissä, ei aina tule mitään vaikka sitä painaakin:)
Aurinkoista isäinpäviän viikonloppua teillekin kaikille!

Hanne

10 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

    VastaaPoista
  2. Itsellä on aina ollut se periaate, että mielummin mukaan liian paljon, kuin liian vähän.... ;O)
    Noilla pommikoneilla on tapana laskeutua itse kunkin kaapille aina silloin tällöin...täälläkin....

    VastaaPoista
  3. Kivaa reissua. Muistimpa sen kalunkin sun kuvasta.. Sunnuntainahan se sellanenkin pitää leipasta :)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa reissua!
    ...ja kun palailet, niin otapa pois tuo vanhan arvonnan linkitys :D - uusi jo käynnissä....

    VastaaPoista
  5. Mukavaa viikonloppua Tallinassa :)

    VastaaPoista
  6. Hanne, kiitos sinulle ja äidillesi kehuista. Meillä on sitä taas;-) Lähen huomenna aamulla varahin jo Ilonalle, ja R. tekee hyvän muussin gulassin oheen. Minä laitan sitten sen tomaatti-mozarellasalaatin, kun sain vielä kotimaisia hyviä tomaatteja.

    Mahtavaa Tallinan reissua! Kaikki irtiotto ja vaihtelu on hyvästä - ainakin marraskuussa.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti tallinnan reissu oli mahtava!

    Joulusiivoukset olisikin hyvä aloittaa nyt jo. Jos aloittaisikin kaapeista ja komeroista <3 Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  8. Hanne, sulle on haaste blogissani!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥