sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Onni mukana

Tytär oli perjantaina Murun kanssa autollaan liikenteessä. Hän pysähtyi liikennevaloihin, mutta takaa tullut auto ei pysähtynytkään vaan ajoi perään. Autolla oli liikkeellä raskaana oleva nainen pienten lastensa kanssa. Molemmat autot vietiin hinurilla pois ja ainakin tyttären auto menee lunastukseen.
Onni onnettomuudessa oli, että pikkuinen kääpiöpinseri, Muru oli turvavöissä kiinni, muuten olisi hentoja luita voinut olla poikki tai sattua pahemminkin. Raskaana ollut nainen vietiin Tayssiin tarkastettavaksi, hän löi vatsansa rattiin. Toivottavasti hänellekään ei käynyt pahemmin.
                                                                        _ * _

Viitseliäisyyttä kerrakseen ja taitoa kanssa on ollut sillä, joka on tällaisen postilaatikkotelineen tehnyt:)

_ * _

Eilen oli aivan mahtava ilta. Ilma oli lämmin kuin etelässä konsanaan.
Istuimme saunan jälkeen pitkälle yöhön ulkosalla. Kävimme myös kävelyllä venerannassa. Heinäsirkat vaan sirittivät ja taivas oli yllättävän valoisa puolen yön aikaan.


Yllä oleva kuva on salamalla otettu ja  alla oleva ilman.



Muutama tunti näiden kuvien ottamisen jälkeen  heräsin todella mahtavaan ukonilmaan. Hetken se oli aivan talomme päällä, mutta onneksi siirtyi etäämmälle jyriseen. Hieno silti seurata , kuinka luonto näyttää mahtinsa.

Pienen hankinnan tein paikallisesta liikkeestä mökille.


Ostin nimittäin tällaisen pienen jakkaran :) Hieman tuli sillisalaattia tästä postauksesta, mutta yrittäkää kestää:)
Aurinkoista viikkoa kaikille!♥

14 kommenttia:

  1. Onneksi ei kenellekään käynyt aiemmin...uusia autoja sentäs aina saa. Tuo jakkara on ihana, hovistakin se löytyy ja pidän siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se juuri on. Ihmishenkiä on vaikea korvata, mutta materiaa saa aina uutta.

      Poista
  2. Itsekkin täällä saa olla sydän syrjällään kun lapset huristavat autoilla liikenteessä. Onnettomuuksia sattuu vaikka itse aijelisit kuinka rauhallisesti, tuntuu että useimmilla ihmisillä on jatkuvasi hirmuinen kiire ja ohitellaan hurjissakin paikoissa. Onneksi ihmisvahinkoja ei sattunut, autoja saa aina uusia.
    Me istuimme myös mieheni kanssa eilen pitkälle yöhön ulkona ja ihailimme ukkosta lämpöisessä yössä, oli mahtava luonnon näytelmä.
    Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä ei todellakaan tiedä mitä tapahtuu, vaikka itse olisi kuinka tarkkana.
      Sydän syrjällään on minullakin, kun tiedän, että nuoret ovat tienpäällä.

      Ukonilmassa on jotain jylhää ja kiehtovaa, vaikka monia se pelottaakin:)

      Poista
  3. Todellakin onni myötä! Olemme kokeneet vähän samantapaista eräänä 13. päivänä, joka oli perjantai ja joulukuuta. Minä ajoin ja valtava lumisohjo tiellä. Olimme juuri Kullaan kohdalla, kun sohjo imaisi pyörään ja se oli menoa. Auto meni lunastukseen, mutta me selvisimme, kiitos turvavöiden. Merin pienellä koiralla on myös nyt autossa turvavaljaat.

    Meillä ukkosti viime yönä oikein kunnolla. Se oli mahtaavaa.

    Kaunis jakkara!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murullakin on turvavaljaat ja nyt ne olivat todella tarpeelliset.

      Itse olen nuorena ollut todella likitilanteessa juuri Kullaalta tullessa siinä Pirunvuoressa, kun Ulvilan suora alkaa. Olin koulukaverilla yötä ja tulimme hänen veljensä kyydissä kouluun. Pirunvuorta ylös tuli kaksi rekkaa rinnakkain, kun olimme sen päällä. Siinä on metallikaide oikealla ja hyvä jos sanomalehti olisi mahtunut väliin, kun ohittava rekka kurvasi ohitsemma oikeelle kaistalleen.
      Silloin oli suojelusenkelit matkassa mukana.
      Toinen kerta oli, kun olin yksin menossa Ikaalisiin ja lähdin alamäessä ohittaan rekkaa, kun ketään ei tullut vastaan. Olin jo rekan sivulla, kun sekin lähti tulemaan siihen vastaantulevien kaistalle. Minun oli pakko mennä siihen vinolle luiskalle. Vauhtia oli riittävästi, hiekka vaan kolisi auton pohjaan ja sitteen edessä oli pieni siltarumpu. Juuri ennen sitä pääsin takaisin tielle ja rekan ohi. Syy miksi rekkakin tuli samalle kaistalle oli, että joku vaihtoi rengasta tienposkessa, mutta osittain tiellä. Minä en sitä ohittamaan lähtiessäni nähnyt. Kyllä paikat tärisi, kun tilanne oli ohi. Olin kuin horkassa ja yltä päältä hiessä:)

      Hieno oli yöllinen ilotulitus!

      Poista
  4. Onneksi ei kellekkään sattunut pahasti :)
    Postilaatikko-teline on tosi hieno , ja sillisalaatistakin tykkään..

    Kova oli ukonilma täälläkin..pelkään kovaa ukkosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pienillä naarmuilla selvittiin.

      Joku on todella nähnyt vaivaa tuon postilaatikkotrlineen kanssa.

      Tänään päivällä täällä mökillä kuuli hyvin ukkosen jylinää, mutta tällä kertaa se meni molemmilta puolilta ohi:)

      Poista
  5. hui mikä tilanne! itse olen kaikissa raskauksissa käyttänyt turvavyön alenninta joka vetää vyön mahan alle, liikenteessä kun ei ikinä tiedä... ihana ettei kellekkään käynyt pahemmin!
    kaunis maisema ja söpö jakkara! :)

    VastaaPoista
  6. Onni oli tosiaan mukana autokolarissa.
    Nyt on ollut ihanan lämmintä ja ukonilmaa raikastam assa yleensä öisin. Komeat iltakuvat.

    VastaaPoista
  7. Onneksi oli onni mukana nyt tuossa tapauksessa! Huih!

    Ihana juttu tuo postilaatikko :-) Nyt toivomme aurinkoista säätä tälle viikkoa, ja koko elokuulle kun on lomaakin vielä jäljellä :-)

    VastaaPoista
  8. hui, taisi olla onni onnettomuudessa :o huh!

    heh mikä postilaatikko, hurmaava :D

    VastaaPoista
  9. When someοne writes an piece of wгiting he/she maintains the plan of a user in
    hiѕ/her mіnԁ that hοw a user can underѕtand it.
    So thаt's why this piece of writing is outstdanding. Thanks!

    Feel free to visit my page :: http://www.2applyforcash.com/
    My web page ; payday loans online

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥