maanantai 12. maaliskuuta 2012

Likainen tyyny

Tämä päivä alkoi siivousten merkeissä.
 Joskus sitä ihmettelee, että miten sitä pölyä vaan kertyy kahden ihmisen huusholliinkin jatkuvasti.
 Luin netistä juttua siivouksesta ja silmiini osui kirjoitus tyynyistä.

Kuva Gant Home

Likainen tyyny on terveysriski

Likainen tyyny voi olla todellinen terveysriski – se voi nimittäin sisältää yhtä paljon hometta kuin kosteusvaurioinen kylpyhuone. Se saattaa aiheuttaa iho-oireita ja hengitysvaikeuksia.
Tyyny tulisi pestä vähintään kerran kahdessa kuukaudessa ja vaihtaa uuteen parin vuoden välein.

Lakanat vaihdan parin viikon välein ja samalla imuroin patjat.
Täkit olen pessyt kerran kaksi vuodessa,
 mutta tyynyjä harvemmin, koska meillä ei ole rumpukuivainta,
 ne jäävät jotensakin möykkyisiksi.
 Tuuletus on mielestäni ollut hyvä keino pitää tyynyt ja muutkin petivaatteet raikkaina.
Uusinut olen tyynyjä useimmin,
 sillä ne menettävät kuohkeutensa käytössä täkkejä nopeammin.

Taidanpa muuten laittaa muutaman tyynyn koneeseen, 
kun on noin hyvä kuivausilmakin:)

Olisi kiva kuulla mitenkä teillä touhutaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa♥

23 kommenttia:

  1. Sepäs sattui! Juuri nakkasin olkkarin sohvan tyynyt koneeseen kun haisivat niin tunkkaisilta! :) Joulun aikoihin pesin tyynyt ja peitot, mutta ehkä pitäisi sitten pessä ne useamminkin. Kuivausrumpu on kyllä kaikin puolin kätevä. Mutta ei ne tyynyt kauan muhkeina pysy vaikka ne rummussa kuivattaa! :)

    VastaaPoista
  2. Fanni Pauliina, Niin tarve pesuun tuli minullekin sitä juttua lueskellessa.

    VastaaPoista
  3. Nyt tuli tarve heittää sohvatyynyt pesuun :D
    Petivaatteet tuuletan meillä joka aamu, lakanat pesen 2 viikon välein, tyynyt ja peiton n. kerran kk tai kahdessa, sängyn imuroin aina lakanan vaihdon yhteydessä ja patjan käännän kerran kk :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patjaa minäkin käännän, painuu tasaisemmin:) Meillä tuo tuuletus vaatii viitseliäisyyttä, sillä makkari on toisessa kerroksessa, siksi se tapahtuu harvemmin. Oliskin ihanaa jos olisi parveke ylhäällä makkarin yhteydessä:)

      Poista
  4. Hanne, nyt kuulet sitten kummia;-) Minä vaihdan meidän neljään tyynyymme tyynyliinat kerran vuoroakaudessa, sitten tuntuu, että menee aina puhtaaseen. Parivuoteen ison kirjekuorilakanan vaihdan KAHDESTI viikossa, siis kyseessä nyt aluslakana. Tyynyt pitää pestä 60 asteessa, neuvoi minua ja ystävääni, asiantuntija kodin Ykkösestä. Se pitää myös tyynyt kuosissaan ja samalla lähtevät pölypunkit. Pesen tyynyt kierrättäen kerran kahdessa kuukaudessa. Pussilakanat peittoineen tuuletan kahdesti viikossa, mutta niihin vaihdan lakanat vain joka toinen viikko. Ostan usein uuden tyynyn ja vain parasta, sillä tyynyllä on väliä!

    En ole missään muussa siivoushullu kuin vuodevaatteissa. Kirjailija Aksel Sandemose on sanonut,että 'jokaisella ihmisellä pitäisi olla sen verran ylellisyyttä, että saisi mennä joka ilta puhtaisiin vuodevaatteisiin.'

    Ja tyynyliinojen pitää olla hyvää puuvillaa, että ovat viileitä ihoa vasten. Tyynyinä käytämme niitä joissa toinen puoli viileä. Löytyy Kodin Ykkösestä. Malli: Napakka & Mukautuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ymmärrän, että on ihanaa mennä puhtaisiin tyynyihin nukkuun. Me olemme niin paljon mökilläkin, että tuo rytmi on muodostunut kaksiviikkoiseksi. Mökin petivaatteet kuljetan kotiin pestäväksi ja mankeloitavaksi myös joka toinen viikko.
      Tyynyliinan on oltava minullakin puuvillainen että on sopivan viileä.
      Vanhat valkoiset lakanat ja tyynyliinat ovat juuri sellaisia viileitä.
      Täytyykin kurkistaa Kodin Ykkösestä mainitsemaasi tyynyä.
      Nuorempana nukuin vallan höyhentyynyllä. Se oli ihanan pehmeä:)

      Poista
  5. Minä vaihdan tyynyliinat kerran viikossa ja lakanat, joka toinen viikko....
    tyynyjä vaihdan aika usein, kun menettävät "kutinsa" aikas nopeasti...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina, minustakin tyynyt eivät kestä kauaakaan hyvinä.

      Nyt täytyy minunkin ruveta vaihtamaa pelkkiä tyynyliinoja useammin:)

      Poista
  6. Touhut ovat jääneet aikas vähiin viime aikoina, kun on tullut töissä kyykättyä harvase päivä tyyliin klo 8-20. Toivotaan, että kevät tuo hiukan muutosta tähänkin asiaan. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, mahdottomia päiviä teet töissä. Tulee ihan omat yrittäjän ajat mieleen.

      Ei kannata ottaa stressiä näistäkään hommista:)

      Poista
  7. Itse olen myös tietoinen noista tyynyjen pöpöistä ja ostan ainakin kerran vuodessa uuden tyynyn. Ennen vein kerran viikossa petivaatteet tuulettumaan. Nyt on vähentynyt. Täytyypä taas aloittaa. Kiitos kun muistutit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanne, ahkerampi pitäisi minunkin olla. Sitä vaan laiskistuu koko ajan:)

      Poista
  8. Mie pesen tyynyt ja peitot muutaman kerran vuodessa. Kesällä useammin kun kuivuvat ulkona nopeaan ja meillä on yläkerrassa todella kuuuuuma, niin tuntuu että on pakko pestä. Oma tyyny olisi kyllä vaihtokunnossa noin niinkuin muuten, karmeaa ajatellakin tarkemmin koko tyynyä kun tään juttus luin=)Mutta kun se on niiin rakas... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanne, toi on totta, että oma tyyny on rakas. Siitä on aina vaikea luopua. Se on nähnyt kanssani niin monet unet.

      Poista
  9. Viime vIikonloppuna pesaisin lakanoiden lisäksi peitot, tyynyt ja petauspatjan päälliset, ah, kun tuntui raikkaalle illalla. Harmi vaan, että se tietty raikkaus kestää vain yhden yön. Olisi ihanaa, jos olisi se kuuluisa Joku, joka vaihtaisi (ja pesisi) lakanat joka päivä.... elämän pieniä, ihania ylellisyyksiä!
    Ehkäpä pitäisi kokeilla tuota Leenan tyynyliinanvaihtorumbaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina hei, tuo Leenan tyynyliinarumba kyllä antaisi ainakin tunteen puhtaasta tuoksusta.
      Sulla on ollut oikein pesupäivä:)

      Poista
  10. Meillä vaihetaan petivehkeet kerran viikossa, kesällä sitte lakanaa ja tyynyliinaa vaihetaan usiammin ku on niin kuumaa :) Meillä sängyssä on 6 tyynyä :) siis nukkumatyynyä, yhellä toki kerralla nukutaan mutta jos lukkee tai kattoo tv, tarvii enemmän tyynyä :) Täkit ja tyynyt pesen pari kertaa vuojessa :) Meillä on tyynyissä tyynyliinan ja tyynyn välissä semmonen tyynypussi, joka hieman hillittee sitä, ettei tarvi tyynyjä pestä joka 2. kuukausi :) Meillä ei voi kuivatella ulkona mittään koska mies on allerginen kaikille vihreille ja siitepölylle :) Mutta hyvin on pärjätty näin ja jatkossaki mennään tällä :) Oishan se ihana jos ois oikein paljon kuivaustillaa ja se joku joka vaihtais ja pesis joka päivä petivehkeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu hei, sanos muuta, kun olisikin joku joka tuon kaiken aina tekis.
      Tuo tyynypussi varmaan suojaa vähän itse tyynyä. Meilläkin on kuusi tyynyä. Mies nukkuu kolmella tyynyllä ja minä kahdella. Yksi on mun halityyny:)

      Poista
  11. Nyt tais tämä tyttö lähtä tyynykaupoille! Olen joskus kuullut, että tyyny kerää kilon kaikkea mahdollista kuonaaineita sun muuta niin vuodessa, yöök! Ja silloin kuultuani tuon menin tyynykaupoille, vaikka multakin se kuivuri löytyy, ettei kuivauksesta jää kiinni..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mustikka, samaa minäkin olen harkinnut. Täytyy katsastaa nuo Leenan viileät tyynyt:)

      Poista
  12. Hyi, yök sentään, en ole tuota kuullutkaan!! Huomenna lähtee kaikki meidän talon tyynyt kyllä pesukoneeseen!:)

    VastaaPoista
  13. tuo home oli uusi asia :D mutta kyllähän kosteutta siirtyy jonkun verran ja sitten kaikki muu pöly.. ei ole ihmekkään. Kyllä tyyny on paremmassa kuosissa kun sen muistaa pestä :) puhtaissa lakanoissa nukuttaakin paremmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut minäkään ennen moista kuullut, mutta tottahan tuo varmasti on.

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥