keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Helpotusta eloon



Ihanaa talvista tiistai myöhäiiltaa kaikille!
Mökin olkkarissa on nyt tapetit ja lattia on lakattu oksalakalla.
Seuraavaksi olisi lattian maalausta tiedossa. 
Sitten kaikki listat ja ensimmäinen osa remonttia olisi valmis.
Ensi keväänä sitten jatkuu taas sama ruljanssi.


Eilen nostimme mökillä olleen vanhan yhteiskoulun harmoonin peräkärryyn ja toimme sen naapurille. 
Vei liikaa tilaa ja sitä tulee niin harvoin rimputeltua.
Samalla sain vihdoinkin siivottua makuuhuoneen.
Sängyt omalle paikalleen ja nurkassa olleen kaaoksen selvitettyä.
Elokuusta asti on entinen olohuone toiminut makuuhuoneena ja olkkarina, joten kaaos on ollut sen mukainen. 
Epäjärjestystä lisäsi, että vaatekomero purettiin entisestä makkarista ja vaatteet lojuivat milloin missäkin.
Moinen sekasotku ei oikein sovi luonteeseeni, mutta onneksi nyt helpottaa.
Harmoonin paikallahan on vitriinikaappi:)
Vieläkin makkarissa on olkkarin tavaraa, mutta onneksi kohta helpottaa ja palataan normaaliin järjestykseen.


Huomiseksi on luvattu kait lunta lisää.
Saas nähdä miten lehtipuut kestävät.
Jotkut kumartavat jo nyt melkein maata myöten.
Ei auttanut vaikka ravisteltiin lumia pois.

Nyt kyllä silmiä painaa niin, että on mentävä pehkuihin.
Mukavaa keskiviikkoa kaikille♥

Hanne


          

15 kommenttia:

  1. Onpa upea vitriini! Toivottavasti puut kestävät lumen taakan. Tsemppiä remontointiin ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tuli aivan ala-aste mieleen harmoonista ;)
    Upea vitriini sinulla.
    Meillä eilen (tiistai) -10 astetta ja tänään (keskiviikko) +2 ja vettä sataa :(. Juuri kun luulin että talvi tuli.Pientä pakkasta ja lunta,mutta EI.
    Tsemppiä remonttinne kanssa.
    Hyvää Keskiviikkoa

    VastaaPoista
  3. Ihana vitriini!

    Täällä lumi kohta entistä. Lämpöä 0,6 astetta. No huomiseksi lupasi uutta lunta...☺

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo harmooni! höh, täällä alkaa jo TAAS lumet sulaa..:/
    Tsemppiä remppaan! :)

    VastaaPoista
  5. Voi mikä harmooni!
    Ja vitriini on todella kaunis!♥

    VastaaPoista
  6. Tänään sataa lunta, ainakin täällä. Aivan upea vanha harmooni, en olisi raaskinut itse luopua. Tuosta tulee ihan kansakoulu mieleen.

    VastaaPoista
  7. Ihana harmooni! Toivon sen päässeen kotiin, jossa sille on tilaa ja jossa sitä arvostetaan :)
    Tuo kaappi on upea!
    Mukavaa loppuviikkoa sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  8. Harmooni ja vitriini... ihania!!!
    Täällä tuli aamulla lunta lisää... ja yllätys, yllätys, vedeksihän se täällä lounaassa muuttui :/
    Kaikesta huolimatta ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Hei ja kiitos kommenteistanne.

    Harmooni pääsi hyvään kotiin.
    Jostain täytyy luopua, että saa jotain tilalle:)
    Meillä on satanut lunta koko päivän. Aura-autokin huristi just tuolla tiellä.

    VastaaPoista
  10. Hauska tuo harmooni, sellaisen kanssa on eräätkin laulukokeet laulettu ala-asteella!

    VastaaPoista
  11. Kouluajat tuli mielee tuosta harmonista.
    Kiitos, myös sinulle mikavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Olettepas te ahkeroineet! Ihana harmoni,mutta vie tilaa, onneksi se sai uuden hyvän kodin :)

    Iloista torstaipäivää!

    VastaaPoista
  13. Miten ihanat reunat olet saanutkaan kauniiseen kuvaan: Kuin postikortti.

    Minä olen pienenä soittanut juuri tuollaista kansakouluharmonia Ainä-tädilläni.Minun piti esiintyä aina kun hänellä oli ompeluseurat;-)

    Torstai on toivoa täynnä!

    VastaaPoista
  14. Ihana valkoinen vitriini, oletko maalannut itse? Minulla samanlainen ja pitäisi hioa/maalata se. Olisin kiinnostunut tietämään, millä maalasit ja oletko hionut lakan pois kokonaan vai vähän pintaa.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥