perjantai 7. lokakuuta 2011

Aarrearkun kätköistä

Kyllä on ollut kurja ilma. Tuuli on tuivertanut puita kaksinkerroin ja vesi kastellut ulos uskaltautuneet läpimäriksi. Oli oiva ilma avata vanha aarteiden arkku.


En enää muistanut mitä kaikkea se kätkikään sisälleen. Sieltä löytyi muun muossa minun 50-luvulla saamani nukkekodin kalusteita. Hieman oli jalkoja poikki, ovat nimittäin olleet poikanikin käsittelyssä.


Makuuhuoneen kalustoon kuului sänky, yöpöytä, peilipöytä ja palli, vaatekomero ja kaksi tuolia.

 Olohuoneen kalustoa ja pienen pieni kahviastiasto.
Itse nukkekodin kohtalosta en muista mitään. Kenties jäänyt monissa muutoissa jonnekin.
Siellä oli muutama sen aikainen nukkekin. Kovin on erilaisia nykyään.
Vaatteet ovat hävinneet aikojen kuluessa ja sairaanhoitajankin essu kaipaisi silitystä.

Muistan kun sain tämän kävelevän nuken , olin aivan haltioissani. Se otti askeleita ja käänsi samalla päätään puolelta toiselle, kun piti käsistä ja kävelytti sitä. Voi niitä aikoja:)
 Nyt nukella näyttää olevan minun vanha hameeni, mutta silloin sillä oli vaaleanpunaiset silkki pikkarit ja samanvärinen mekko sekä muoviset kengät.
 On mukavaa, että jotai muistoja on säilynyt näinkin hyvin, nykyään kaikki viedään kirpparille ja muutetaan rahaksi. Onneksi se ei silloin ollut muotia.
Tässä kesäkassini, vau!
Ja käsikäyttöinen ompelukone:)
Nykyään niin suosittu amigurumi oli silloin jo käytössä, sillä tässä on Fammun (isänäiti) minulle kutoma kissa.
 Näin nostalgisissa merkeissä tänä perjantai-iltana:)
Mukavaa viikonloppua kaikille ja kiitos uusille lukijoilleni♥
Hanne

14 kommenttia:

  1. Aarteita ihanaisia <3 Muistan omistaneeni samannäköisen nuken...Mummi aina kertoi miehelleni minun leikkineen aina viidellä nukella ja nauroi kun minulla nyt on viisi lasta...

    VastaaPoista
  2. Hei Nina, onpas mukava yhteensattuma:)

    VastaaPoista
  3. Pitkä huokaus, siis ihania aarteita, minä kun olen muutenkin hulluna kaikeen vanhaan, nuo nukkekodin kalustot ovat todella ihanat. Nyt vaan vanha nukkekoti jostain ja huonekalut esille :).

    VastaaPoista
  4. Varsinainen aarrearkku ♥
    Tuo ompelukone on hauska, sehän on varsinainen matkakone! Ei tarvi sähköa eikä vie paljon tilaa ☺

    VastaaPoista
  5. Mielettömiä aarteita!
    Nukkekodin kaluston ottaisin heti..
    Ihanaa kun olet säilyttänyt vanhoja lelujasi :)

    VastaaPoista
  6. Ihana aarrearkku, täynnä mahtavia aarteita!
    Hyvää viikonloppua sinullekkin!

    VastaaPoista
  7. Ihania aarteita sinulla!
    Minullakin oli pienenä samanlainen nukkekodin nukke kuin sinulla, harmi vaan, ei taida olla enää tallessa. :)

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka ihania!! :)
    Ihanaa myös että ovat säilyneet tallessa;tavarat tuppaa katoamaan vuosien varrella...Nuo ovatkin oikeita aarteita!

    VastaaPoista
  9. Ihanaisia muistoja lapsuudesta.Varsinkin nuo nukkekodin kalusteeet.Ja mikä mahtava arkku siellä.Paraati paikalle laitettava ehdottomasti!
    Kivaa viikonloppua sulle=)

    VastaaPoista
  10. Kauniita tavaroita oli aarrearkussasi. Varsinkin nukkekodin kalusteet ovat aivan ihania.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Voi ei,miten IHANIA!!!!Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Voi jessus sentään kuinka ihastuttavia aarteita sinulla on vielä tallessa, onneksi olkoon!
    Nuo nukkekodin kalusteet ovat niin ihania kuin olla ja voi!
    Lasivitriiniin laittaisin, jotta voisin alati ihastella!

    VastaaPoista
  13. Voi kiitos ihanista kommenteistanne. kiva idea tuo lasivitriini, kiitos Sirkka!

    VastaaPoista
  14. Onpa aivan ihana aarrearkku, kauniita muistoja :)

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥