torstai 22. syyskuuta 2011

Kulttuuria remontin lomassa

Kiitos kommentoijilleni ja lukijoilleni. Olette uskollisia vaikka kirjoitteluni on jäänyt vähemmälle. Remontti ja uusiutunut bronkiitis on taas vienyt voimat ja melkein kaiken ajankin.

Viime viikon lopulla oli pieni irtiotto mökkeilystä ja tyydytimme kulttuurinälkäämme.
Torstaina olimme TTT:n ensi-illassa katsomassa Suomen suosituimman musikaalin uusittua esitystä. Kyseessä oli 85 Remix Golden Turbo Platinum musikaali.
Aivan ihanaa nostalgiaa, upeaa musiikkia ,manserokkia parhaimmillaan, Juicen, Popedan ja Eppujen evergreenejä, siinä ylistyssanoja illan annista. Olemme nähneet aikaisemman esityksen 2006, mutta nyt oli nuoriso mukana kuuntelemassa syntymävuosiensa musiikkia. Hieman oli esitystä muuteltu, Puntti Valtonen oli osuva valinta Pallen rooliin ja manselaisuutta on nostettu enemmän esiin. Yleisö nautti ja laulu raikui katsomossakin.

Lauantaina oli vuorossa Juice-Taiteilijaelämää Musiikkiteatteri Palatsissa. Puitteet olivat hienot upealle esitykselle. Musikaalin on kirjoittanut Heikki Vihinen ja pääosan esitti Otto Kanerva eläytyen hyvin kehonkieltä myöten Juicen elämään. Saappaat olivat isot, mutta hyvin hän ne täytti. Esityksessä esiintyi myös Pate, Eppu, Juicen vaimot, Äiti ja Jumala sekä Pyhä Pietari. Esityksessä kuultiin 21 Juisen hittiä.

Molempia esityksiä voin suositella kaikille....♥♥♥

Mökillä remontti on edennyt hyvin. Piippu on valmis, kiitos ahkerille sukulaisille Ramille, Anjalle, Sepolle, Ritvalle, Olaville ja tietenkin nuorisollemme. Talkoot sujuivat aurinkoisena elokuun viikonloppuna (5.9.) hyvin. Samalla valmistui kivijalka ja valukotelot.


Piipun hattukin (19.9.)  on jo kunnossa. Ensi kesänä katon pellityksen yhteydessä piippu saa peltikuoren.
Tässä pala hienoa kivijalkaa (5.9.) , maakivien kohdalla olevat valutuet ovat vielä tässä paikoillaan.
Sisällä jupusimme väliseinän alimman hirren pois ja tilalle tuli lekaharkot (13.9.)  Tasoitimme hiekkapedin ja päälle pari kerrosta styrox levyjä ja raudoitusverkkoa ja lattian valu tapahtui maanantaina (19.9.)  Nyt se saa kuivua rauhassa.
Saman aikaisesti tuvassa on valmistunut piipun alaosa, entisiä reikiä on tukittu, pintoja rapattu ja muuria hieman levitetty. Tasotteiden ja värin aika on kohta, mutta siitä siiten joskus...
Varaavan takan saamme noin kolmen viikon kuluttua.
Uuni on Uuuniseppien valkoinen balladi valkoisilla etukivillä.
Ihan hyvin on remppa edennyt. Ulkona on vielä ulkopaneelien laittoa ja sähkötaulu uusitaan kolmivaiheiseksi ja siirretään ulos, muuten hommat jatkuvat pääosin sisällä.
Hieman on ollut kaaottista välillä, kivipölyä ja nokea on imuroitu jokikinen päivä. Osa tavaroista on siirretty aittaan, nukuttu on tuvassa ja nyt entisessä olkkarissa kaiken roinan keskellä. Yllättävästi sitä vaan sopeutuu hankaliinkin olosuhteisiin. Olen kuitenkin yrittänyt laittaa paikat aina iltaisin kunttoon. On mukavampi itselle olla ja nousta aamukahville siivottuun tupaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Nyt on kiiruhdettava paluttamaan lainassa ollut betonimylly.
Yritän jatkaa vaikka huomenna saamallani tunnustuksella:)

Hanne

7 kommenttia:

  1. Hectorinkin juhlakiertue on alkamassa hienoilla puitteilla kera herkkujen.

    Uuniseppien kaakeliuunit ovat minulle tuttuja ja vieläkin se nakuttaa, sillä edellinen jäi exälle. Mökille toki varaava takka, mutta ajattelin yläkertaan, kun alakerrassa ovat sekä leivinuuni että hella kuin myös takka. Ihan hullua! Tämä talo ei tosin meidän rakentama;-)

    Meillä ei ole aikaa kulttuuriin, sillä niin kauan kuin toinen on liike-elämän pyörityksessä ja usein ulkomaan työmatkoilla, ei aika riitä mihinkään. Yritimme viime su katsomaan Kaurismäen uutta elokuvaa, mutta puusavotta vei sekä lauantain että sunnuntain. Elokuvat ostan, kun ne tulevat myyntiin ja joskus myöhään la iltoina niille sitten saattaa olla aikaa.

    Tuollaista vanhaa mökkiä on takuulla ihana laittaa ja juuri se kun sitä voi sitten sisustaa vaikka '50 luvun tyyliin tai mitä ikinä keksiikään haluta.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän hyvin, ettette Lumimiehen kanssa ehdi kulttuuria harrastamaan, mutta nuo teidän pitkälle viritetyt elokuvaillat ovat kadehdittavia:)

    Hommaahan tuollaisen vanhan kunnostuksessa on, mutta on se silti sen arvoista. Mieheni isovanhempien talo voisi kertoa monta tarinaa. Jotenkin siellä on helppo olla ja hengittää, hieman harmittaa, kun jouduimme rikkomaan vanhan puulattian, mutta oli niin jämäkästi naulattu, ettei irronnut kuin palasina.

    VastaaPoista
  3. Hienot kultturinaitinnot teillä on ollut!
    Kyllä kannattaa remontikin keskeltä välillä irtaantua nauttimaan...☺

    VastaaPoista
  4. Hei Irmastiina, teki todella hyvää olla vallan muissa ympyröissä välillä.

    VastaaPoista
  5. Varmasti kiva kulttuurielämys:-))
    Takka on ihastuttava<3

    VastaaPoista
  6. Taas jaksatte remontoidan , kun välillä kävitte irtautumassa.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Viikonlopputerkkuset
    ystävälle<3

    Lämmöllä
    Päivi

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥