keskiviikko 24. elokuuta 2011

Talon kengitys

Onpas ollut urakka. Niin siinä kävi, mitä pelättiinkiin. Nyt on pakko kengittää ainakin talon toinen pääty. eli vaihtaa kolmen ulkoseinän alimmainen hirsi terveemmäksi.
Viime viikonloppuna kesäduunit loppuivat ja sunnuntaina purimme makkarista vanhan epäkäytännöllisen vaatekaapin ja kattolistat. Siinä olikin enemmän duunia. kuin olimme ajatelleet. Ennnen kaikki naulattiin kunnolla kiinni pitkillä... nauloilla ja monesta kohdasta.
Tässä vanha komero, en ymmärrä mitä ympyröitä kuvaan on tullut, sillä linssi oli puhdas???

Maanantaina aloitimme koolata vanhaa kattoa suoraksi ja purimme vanhaa hirsiseinää esille. Se olikin ajan patinoimaa, koska on ollut joskus talon ulkoseinänä ennen lisäosan rakentamista. Samalla löytyi vanha ikkuna-aukko oven vierestä ja ajattelimmekin suurentaa oviaukkoa ja tehdä tästä olohuoneen. Seinällä näkyvä vanha sähkötaulu siirtyy ulos. Silloin tuodaan kolmivaihesähkö taloon ja se vaatii isomman taulun ja kaapin.
Vanha ikkuna-aukko oli tilkitty vanhoilla kalkkipusseilla ja vanhoilla vaatteilla.

Uusi katto valmistui tiistaina miehen siskonmihen avustuksella. Päätimme kuitenkin katsoa missä kunnossa lattian alunen on, se kun notkui toisesta kulmasta uhkaavasti.
Ei kun vanha ehjä puulattia rautakangella hajalle ja ikkunasta ulos. Itseasiassa se olikin melko ohkasta ponttilautaa ja mahdottoman piukassa kiinni. Lankkujen alla oli haltex levyjä lattian niskapalkkien päällä.
Välissä oli pikipaperia. Lattiapalkkien välissä eristeenä oli olkia. Kaikki oli vielä hyvin.
Lattiapalkit irti ja ikkunastaa ulos, oljet muovipusseihin jotka tyhjennettiin vähän väliä maastoon.
Sitten paljastuikin syy notkumiseen. Olkien alla oli betonilattia, joka oli sortunut ja halkeillut. Sen alla oli hienoa hiekkaa. Hiekka oli vuosien saatossa painunut ja betoni oli sodanaikaista eikä siinä ollut mitään tukiverkkoa tai rautoja. Se mureni käsissä, kuin kalkkikivi. Niin lähti betonipalat ikkunasta pihalle, samoin huoneessa lattian alla ollut vanhan piipun pohja ja hellan kivialustat. Ja mitä jäi jäljelle....

Hiekkaa pöyhiessä kävi ilmi, että alimmainen hirsi, minkä päälle sinät on rakennettu, oli puoliksi pökkiintynyttä ja ne on vaihdettava eli talon pääty on kengitettävä ja uusi kivijalka tehtävä. Ensin on lapioita noin 20cm hiekkaa ulos jotta saadaan tarpeeksi syvä tila uusille eristeille ja pohjalle. Huomenna olisi tarkoitus nostaa pääty kolmen tunkin varaan ja ryhtyä hirren vaihtoon.
Hurjalta näyttää tämä meidän remppa, mutta onneksi tuli lattia aukaistua ja saadaan perustukset kuntoon.
Hieman kyllä hirvittää, sillä tämä on vasta ensimmäinen huone, mutta edetään rauhassa ja katsotaan mitä eteen tulee.
En tiedä kiinnostaako ketään tälläiset asiat, mutta onpas itsellä sitten dokumenttia, mitä on tullut tehtyä.
Toivottavasti ei ihan näin huonosti käy, mtienkä täällä on käynyt. Otsikko : kuistiton talo. taloton kuisti , sanoo jo paljon!
Mukavaa torstaita kaikille.♥

13 kommenttia:

  1. Huh, on siinä teillä urakkaa, mutta muista sanonta "peruna kerrallaan";)
    Katsoin myös antamasi linkin, ja ei voi muuta sanoa kuin, että, voi ei!!
    Asioilla on kuitenkin tapana kääntyä hyväksi, asenne ratkaisee, kuinka raskaaksi asiat käy:)
    Ja hei kyllä kiinnosti tuo remonttiasia!!:)
    Kaunis lopputulos on joka tapauksesa josksu totta, ihan varmasti!!!:))
    Hali ja tsemppiä!!♥

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut touhua.
    Kyllä vanhan talon purkamisessa ja korjaamisessa on paljon tekemistä.
    Mutta varmasti tulee kaunista kun saatte valmiiki.
    Voimia sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marge ja Sylvi tsemppiä tässä kyllä tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. No on teillä urakka!
    Ja jotkut on päivitelleet mun ihan pikkuriikkistä rupeemaani ☺

    VastaaPoista
  5. Ei tuo alimman hirren lahoaminen mitenkään yllättänyt kun muistelee miten päädyssä aivan seinän vieressä kasvatettiin kurkkua ja tomaattia, joita tietenkin piti kastella riittävästi. Vaikka vieläkin tulee yllätyksiä ei "Kuistiton talo, taloton kuisti" tilannetta varmasti synny. Ihmettelen mikä valuutta tuossa esimerkissä oli käytössä kun homma oli maksanut purkupäätöksen tekoon mennessä noin miljoonan?!
    Muuttovalmis hirsinen 119 neliöinen talo esim. maksaa "vain" n. 170 000 euroa.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Huh, täällä tuli hiki pelkästä lukemisesta... mutta todallakin onni, että löysitte, ne huonot hirret...ajatteleppa jos olisitte vasta sitten ne huomanneet, kun olisi jo siälläkin jotakin tehty....☺

    VastaaPoista
  7. Rami hei ei voi johtua kasvien kastelusta, sillä päädyn hirret ovat täysin ehjiä ulkopuolelta. Taitaa olla maakosteutta, kun hirsi oli suoraan betonin päällä, eikä välissä ollut kosteuden estävää pitumihuopaa.

    Ajateltiin, että jos kuntotarkastaja olisi tullut ja ottanut alalaudoituksen pois, talo olisi saanut puhtaat paperit.

    VastaaPoista
  8. Kuvittelin, että alahirsi oli ulkoakin murentunut. Mutta kun tomaatteja on kasteltu seinän vieressä onhan osa siitä vedestä mennyt varmasti mullan läpi aina betonin päälle asti.
    Kuntotarkastusta koskevassa asiassa pähkäilynne on aivan oikea myös minun mielestäni. Kuntotarkastukset ovat hyvin pitkälle rahastusta. Pitää tehdä kuntotutkimus, jossa pintoja rikotaan. Kaikki ei tule silloinkaan esiin.

    VastaaPoista
  9. Niin mekin luultiin, mutta tänä aamuna kun otimme laudoitusta pois, niin selvisi, että se olikin ulkoa aivan hyvää:)

    VastaaPoista
  10. Voi mikä urakka... Zemppiä ja jaksuja!!

    VastaaPoista
  11. Melkoista urakkaa olette saaneet tehdä! No, nyt mökin pitäisi taas olla kuin "uusi" pitkälle tulevaisuuteen.

    Hoppas att du har en fin helg!

    Kram
    Sari från Puumuli

    VastaaPoista
  12. Hеya i'm for the first time here. I found this board and I find It really useful & it helped me out much. I am hoping to offer one thing back and aid others like you aided me.

    My web-site ... 2Applyforcash.Com
    Here is my weblog ; Payday Loans Online

    VastaaPoista
  13. Siinä riittääkin urakkaa, mutta uskon että lopulta se on sen arvoista ja lopputulos upea. Meillä on kiinnostuksena eräs vanha rakennus. Sille tehdään kuntotutkimus, ja mikäli kaikki on hyvin, aiomme sen osaa ja aloittaa kattavat remontit. Jännittäviä aikoja.

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥