torstai 7. lokakuuta 2010

Vanhoja kuvia

Heippa kaikille ja kiitos kommentoijille, olette niin ihania♥
Järjestelin taas vähän vanhoja valokuvia ja ajattelin laittaa tähän muutaman.

Kuva on vuodelta 1937. On sitä ennenkin osattu juhlia synttäreitä komiasti, ainakin mitä kukkien määrään tulee, vai mitä.


                     
Kuvassa on Emil Aaltonen eli Aaaltosen kenkätehtaan perustaja Tampereelta. Kuvien taustatkin olivat kovin kauniit ja tyylikkäät.

Kuvassa on mummoni 20 vuotiaana neitosena.
ja hänen ensimmäinen lapsensa eli tätini.
Vanhoja kuvia kun katselee, tulee ajatelleeksi , kuinka erilaista elämä silloin on ollut. Murheet olivat toisenlaisia kuin nykyajan ihmisillä. Mummoni syntymästä on jo 122 vuotta ja isoisäni isän syntymästä 142 vuotta. Maailma on muuttunut todella paljon tänä aikana enkä todellakaan tiedä onko kaikki muutos ollut hyvästä.  Ihmisten egokeskeisyys on lisääntynyt huolettavassa määrin. Pitäisi ottaa muutkin ihmiset huomioon, ei vain itseään. Sukukeskeisyyskin on vähentynyt kaupunkilaistumisen myötä.
Tekee hyvää joskus pohtia omaa syntyperäänsä ja kehitystään ihmisenä, vanhat kuvat sysäävät ajatukset liikkeelle.
Näissä ajatuksissa mukavaa viikon loppua kaikille.!
Minulla osuu vapaapäivät viikonlopuksi pitkästä aikaa, joten menemme varmasti mökille laittaan pihaa talvikuntoon, kun lupasivat jo lumikuurojakin ensiviikolle.
-Hanne-

11 kommenttia:

  1. Onpa hulppeet määrät kukkalaitteita :)

    Wanhat kuvat ovat viehättäviä!
    Joskus sitä ajattelee, että elo tuolloin ennen oli parempaa kuin nyt. Mutta eiköhän ajassakin ole sekä hyvät että huonot puolet. Näissä wanhoissa kuvissa on kiehtovaa myös se, että tahtoisi tietää millaista elämää kukin on elänyt ja mitä heille on tapahtunut?

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hei kesäkukka, hämmästyin itsekin kukkamerta kuvassa, ehkä pienempikin määrä riittäisi.

    VastaaPoista
  3. Vanhat kuvat ovat oikeita aarteita. Tulee mieleeni pari kesää 90-luvun lopulla, jolloin olin kesätöissä lapsuuteni kotipaikkakunnan kulttuuritoimessa luetteloimassa valokuvia ja negatiiveja. Etenkin lasinegatiivit olivat hauraita ja kiehtovia. Oli ihanaa sukeltaa menneseen maailmaan.

    Olen samaa mieltä, että omien juurien pohtiminen tekee hyvää.
    Emil Aaltosen säätiö tekee nykyisin hyvää työtä tieteen ja taiteen rahoittajana.

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle, Hanne.

    VastaaPoista
  4. wanhat kuvat ovat nostalgisia ja niin upeita!
    tuo eka kuvan kukkameri koreineen hämmästyttää... onneksi nuo asetelma korit ovat historiaa...
    väsäsin niitä itsekin floristin opissa 80 -luvun alussa ... enää niitä ei taideta onneksi tehdä?

    mummostasi ihana kuva, kuva on kauniisti säilynyt.

    maailma muuttuuu ja joskus on vaikea pysyä mukana,
    eikä ehkä aina tarvitsekaan?

    mukavaa viikonloppua!

    tänne lupaili tosi kylmää ja saa varautua talven tuloon eli viimeiset pihatyöt on tehtävä ja karpalot on poimittava huomenna:)

    lämpimin iltaterkuin
    päivi

    VastaaPoista
  5. Ihania vanhoja kuvia!♥
    Äitini kanssa sillointällöin juttelemme siitä miten tämä maailmanmeno on muuttunut, -niin hänen lapsuudestaan kuin minunkin lapsuudestani! Eikä todellakaan välttämättä parempaan suuntaan...
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteistanne, täällä mökillä ollaan ja vietetään laatuaikaa luonnon helmassa:)

    VastaaPoista
  7. Vanhat kuvat on ihania! Nykyään kun on digikuvat, tulee vain koneella niitä selailtua. Ja kuvien määräkin on aivan huikea verrattuna entisaikaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  8. Eikös tuo mainitsemasi kenkätehtailija lahjoittanut Kirkon tänne, Metsäkansaan? Oliko niin, että hänen juurensa olivat täältä??
    Olen itse katsellut omien isoisovanhempieni synttärikuvia 1900-vuosisadan alulta, kukkia on paljon ja ne ovat hienoissa kukkakoreissa. Se on varmaan ollut silloin tapana, ainakin, jos juhlija on ollut jotenkin "merkittävä" henkilö, pappi, lääkäri, apteekkari, nimismies....tahi vaikkapa tehtailija..
    Ihania kuvia heräsi taas omakin ielenkiinto omiin wanhoihin kuviini
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Vanhat kuvat ovat niin kauniita.Onneksi niitä on säilynyt meilläkin aika paljon.

    Tosi kauniita kukkakoreja on ensimmäisessä kuvassa.Onko hän mummosi.

    Mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  10. Tuksu hei; hän oli syntyjään sieltä ja teki lukuisia lahjoituksia, joten varmaan on lahjoittanut kirkon kotiseudulleen.
    Nuo kukkakorit olivat varmasti sen ajan käytäntö. Onneksi ei enää ole tapana, kuin jouluna antaa kukkakoreja.
    JaanaElina hei; Hän ei ole mummoni vaan isovanhempieni perhetuttu. Korit ovat mahtavat ja aseteltu oikein ympyrän muotoon sankarin ympärille.

    VastaaPoista
  11. Itse pidän kovasti vanhoista valokuvista.
    Niitä on todella kiva katsella ja miettiä, millainen oli aika silloin.
    Kivat kuvat löysit ♥

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥