perjantai 15. lokakuuta 2010

Kirppislöytöjä ja vähän muutakin

Hei kaikille ihanille ihmisille♥ Vapaa päivän iltaa täällä kotosalla vietetään. Aamupäivä meni askarrellessa , siitä joskus myöhemmin. Keskeneräisiä kun ei kannata esitellä. Iltapäivällä lähdimme Tampereelle Honkkariin ja samalla pääsin poikkeen eräälle kirpparille. Tarkoitukseni oli ostaa isoja lyhtyjä, mutta en oikein löytänyt mieleisiä. Kuviosahan ostin , olen siitä kauan jo haaveillut.Odotan vaan, että pääsen kokeileen miten se toimii.
Muutaman ruukun myös löysin. Tarkoitus on laitttaa ne terassille kukkien kera.











Kirpparilta löysin iki-ihanan kirjan 10€:lla, viiden litran Riihimäen lasipurkin 5€:lla ja Muutaman tarjottimen 3€ kappale, valkoisen piirakkavuoan  2€:lla.


Raamatun kanssa kävi kiva yllätys, kun otin sen hyllystä ja katsoin ihania vanhoja sivuja, ajattelin ,että tämän haluan . Sitten hain hintaa, joka olikin etulehdellä 0,50€ ja samassa huomasin kirjoituksen ; Muistoksi Hannelelle Akselilta. Sehän sopi minulle, kun olen Hannele.  Raamattu on painettu  1942.
Ja sitten se kirja. Siinä on vuoden 1928 Suomen kuvalehdet yksissä kansissa. Kirja on täynnä vanhoja mainoksia, kuvia ja kertomuksia . Minusta tosi upea löytö.Olen vähän hömppänä kaikkeen vanhaan, mutta mitäs siitä.






Voipi olla, että joskus teen postauksen vanhoista mainoksista, sillä nyt niitä on vaikka kuinka paljon.
Yhdet jouluvalotkin oli pakko jo ostaa.
Laitoin ne nyt pelkästään tuohon isoon vaasiin. Täytyy ajan kanssa hakea niille paikka.

Huomenna on taas työpäivä. Nämä yhden päivän vapaat menevät niin nopeasti, varsinkin kun on illassa ennen vapaata ja sit menee aikaiseen aamuun.
Mut rauhallista viikonloppua kaikille♥
-Hanne-

21 kommenttia:

  1. täällä toinen"hömppänä"
    ihastelee löytöjäsi!
    ruosteinen ruukku on upea ja entä tuo vanha "kirja", se on kyllä
    ... oi, oi, hieno löytö!

    ihanaa viikonloppua Hannelle!

    ...töistä huolimatta...
    täytyy olla iloinen että sitä työtä on:)
    kaikilla ei....

    lämpimin terkuin ja ajatuksin
    päivi

    ps.
    ilahduin ihanasta kommentistasi omassani...
    lämmin kiitos<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Päivi, on aivan tosi,että täytyy olla kiitollinen, että on töitä, joskus vaan on niin kiva vaan olla kotona ja tehdä mitä mieli halajaa.

    VastaaPoista
  3. Voi mitkä löydöt olet tehnyt, ihanan ihana tuo suomen kuvalehti kirja, olen ihan hulluna noihin vanhoihin mainoksiin, ovat niin humoristisia ja hauskoja, niistä tulee aina hyvä mieli..muutkin löydöt hyviä. Meiltä on aika matka lähimmälle kirppikselle, joten tulee käytyä harvemmin varsinkin näin talvella, mutta kirppisten kiertely on tosi mukavaa puuhaa, piristävää viikonlopun jatkoa, minä lähden töihin, plääh.

    VastaaPoista
  4. Ihania kirppislöytöjä:)

    VastaaPoista
  5. Voi mitä löytöjä, todella hienoja ja hinnaltaan sopivia. Kävin tänään omalla kirpparilla ja ihmettelin miten kaikki tuntuu olevan niin kalista sielläkin nykyään. Tuollainen riihimäen lasipurkki oli 15e, siis ilman kantta. Ihan hujaa, kirppiksen idea alkaa jotenkin unohtua kun hinnat hipovat kaupan hintoja.
    No, onneksi joskus tekee löytöjä.
    Ruosteinen purkki on ihan mahtavan hieno.

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania löytöjä!
    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  7. Voi mitä löytöjä!!!

    Olen heikkona vanhoihin kirjoihin, lehtiin sekä mainoksiin!

    Kyllä noita aarteita tutkiessa manee aika, jos tovikin :))

    VastaaPoista
  8. Hienoja löytöjä! Mä ostin kuukausi sitten samanlaisen,mutta mustakantisen "lehtikirjan". On sama lehti ja samalta vuodelta. Olis kiva tietää mistäpäin hankit ja paljon maksoit ihan vertailun vuoksi. Mä löysin samalla vanhan kirjan "Maan äidit", joka esittelee presidentin rouvat Alli Paasikiveen asti. Vanhat kirjat on ihania :)))

    VastaaPoista
  9. Voi mitä ihanaa olet kirppuillut!! Vanhat kirjat ja lehdet on munkin mieleen, ois tuossa yksi 1953-vuoden vuosikerta Suomen Kuvalehteä plarattavana, josko joulukortteihin irtoaisin jokunen idea :-)

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Sarppu ; ei täällä meillä ole kuin yksi kirppari ja hinnat pilvissä, mutta Tampereelta löytyy monia, siellä tulee joskus käytyä.

    Walkoisia unelmia ; joskus sattuu osuun kohdalle ihania tavaroita.

    Piupau; tuntuu kyllä, että kirpparien hinnat ovat nousseet euron myötä. Kiinanantiikkikin on kuusinkertaistanut hintansa, eli Tiimarissa myytävä posliini, markka-aikaan maksoi 1MK nyt 1€

    Kisu; kiitos samoin.

    Minnamarika; heikkoutena minullakin ja luulen että kestää ennenkuin koko opuksen on lukenut.
    Mielenkiintoiselta tuntuu.

    Seija; ostin Kangasalan Lentolan kirpparilta 10€:lla . Ei mielestäni ollut kovin hintava, sillä yhdestä kotiliedestä vuosimallia 1935 pyydetään 4,50 kappale.
    Siellä on paljon vanhoja ja uudempia kirjoja myös, mutta kun sattui tuo siippa oleen mukana ja hänellä tuo pinna ei kestä kaupoissa juoksemista, niin en ehtinyt katseleen kovinkaan paljon.

    Amelia; 1953 on puolisoni syntymävuosi, olisi kiva joskus löytää vastaava teos.
    Joulukortti ideoita täälläkin pyöritellään.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys uudelta lukijalta!
    Aivan hurmaavia aarteita olet löytänyt:) Niin nostalgisia...

    Levollista viikonlopun jatkoa ja pyhää toivottelee lämpimästi Hannah

    VastaaPoista
  13. Upeita löytöjä ! Rakastan noita ruosteisia juttuja. Olen ensi visiitillä täällä kauniissa blogissasi :)

    VastaaPoista
  14. Hei Hannah, kiitos kun liityit lukijaksi. On todella ihanaa saada uusia lukijoita♥

    Riitta, kiitos mukavista sanoistasi ja toivottavasti tulet toistekin♥

    VastaaPoista
  15. Laitapa tosiaan kirjoitus vanhoista mainoksista! Varsinkin tuo ryppyvoide on mainio! Viidessä minuutissa kaikki rypyt pois :-)Vaikutttaa tosin vain päivän ajan, heh.

    -Solja

    VastaaPoista
  16. Hei, kiertelimmeköhän samoilla kirppiksillä Tampereella??? Olimme siellä viikonlopun ja löysin miehelleni 1960-luvun Kuvalehtiä. Hänellä oli nimittäin just lauantaina 50-v. synttärit ja oli kiva selailla noita lehtiä, millainen Suomi oli hänen syntymänsä aikoina. Olen tehnyt joulukortteja vanhoista lehdistä löytyneistä mainoksista. Ne ovat tosi hauskoja kaikessa kömpelyydessään! Olen löytänyt kirpparilta samoja tarjottimia kuin sinäkin. Hauskaa viikkoa nostalgisten lehtien seurassa!

    VastaaPoista
  17. Vautsi, tuo kirja on ollut kyllä ihan huikea löytö. Sieltä löytyy varmasti paljon kaikenlaista, jota voisi monessa hyödyntää. En tarkoita saksimista, vaan lähinnä jotakin kuvansiirtoa kankaalle ja muuta sellaista. Ja toki arvokas ihan sellaisenaankin. Ei ollut pahan hintainen!

    VastaaPoista
  18. Eeviregina; saattaa hyvinkin olla, se on iso kirppis ja siellä menisi kyllä tunteja jos kaikkeen perehtyisi kunnolla, mutta nuo miehet...

    Eena; samaa ajattelin kun kirjan löysin, mahdollisuuksia on paljon, siellä on niin ihastuttavia mainoksia. Mielestäni se oli edullinen löytö.

    VastaaPoista
  19. Ihania löytöjä ja juuri sellasia mistä itsekkin tykkäisin.
    Tuo Suomen kuvalehti kirja ei varmaan ihan halvalla lähtenyt.

    Jouluvaloja hiukan jo meilläkin laitellaan sisälle pikkuhiljaa, sinistyä enimmäkseen ja ledvaloja jo onkin ollut.

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiitos piipahduksesta blogissani ♥

    VastaaPoista
  20. Hanne, puhu talvivaloista, niin voit reilusti änkee kaikki kirkkaat vaasit täyteen pieniä, kirkkaita valoja. Ehkä näit sen mun ison Aalto-vaasin, siinä on nyt 120 pikkulamppua, kirkasta ja se palaa loakuulta huhtikuulla yötä päivää.

    Likempänä joulua teen noita juttuja lisää...

    Tuo Suomen Kuvalehti on kiinnostava. Minulle se tuleekin ja minusta siellä monet artikkelit ovat tärkeää huomisen historiaa.

    Mukavaa viikon jatkoa Hannale ja kiitos tiistai-illan naurusta♥

    VastaaPoista
  21. Oi, olipa ihanat kirppislöydöt...wanhat lehdet ja kirjat ovat huippuihania!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥