Hei, nyt paistaa aurinko, mutta kyllä on ollut sateisia päiviä pitkästä aikaa.
Olimme viikonloppuna mökillä ja Muru oli hoidossa meillä ja Namu nuorison mukana jossain mökillä. Lauantaina sateen jälkeen lähdimme metsän läpi rantaan. Samalla katsastimme nuorison aikaansaannoksia. Ovat nimittäin urhoollisesti ollet tekemässä tietä metsänpoikki rantaan, jotta sinne voisi mennä mönkijällä.
Valtavan urakan olivatkin tehneet, sillä rankoja oli siellä täällä. Olivat olleet oikein kunnon pölli metsässä. Ei ihme, että poikani oli puhki. Oli ollut ensin 2,5 tuntia metsähommissa ja ilman lämpö oli silloin n. 25 astetta. Sitten muutama voileipä ja reppu selkään , pyörällä omaan kotiin ja matkaa sinne oli 94 km. Sanoisin, että on melkoinen rasitus yhdelle päivälle.
Palaan siihen mistä piti kirjoittaakin, siis Murun metsäkeikkaan.
Voi sitä riemua, kun se pääsi kirmaamaan polkua pitkin rantaan ja aivan uskomatonta iloa, kun se sai hypellä rantakiveltä toiselle. Tuli ihan oma lapsuus mieleen. Kiveltä toiselle hyppely oli silloin mukavaa. Nyt se ei enää ole ollenkaan niin mukavaa:)
Murua ei haitannut yhtään vaikka kivet olivat liukkaita ja välillä se luisti takaisin veteen. Edellisviikonloppuna samainen koira ei tahtonut uskaltaa tassujaan kastaa, mutta sillonen kävyn nouto vedestä oli tainnut vaikuttaa positiivisesti vesipelkoon.
Hiukan olin peloissani, että mitenkä nuo pienet jalat kestävät moista kompurointia.
Tämän uurastuksen jälkeen Murun oli päästävä saunan löylyihin ylimmälle lauteille lämmittelemään.
Kerroin keväällä mökin pihassa olevista vanhoista omenapuista,varsinkin siitä, joka on lähtenyt uudestaan kasvuun kannosta. Talvella annoin sille kaatotuomion ja kesällähän se kukki yli äyräiden ja nyt siinä on niin paljon omenia, että isoimmat oksat on ollut pakko tukea. Taisi päästä näpäyttään minulle, että ähäkutti, osaanhan tehdä omppuja:)
Ei vattupensaskaan heikolle jää:)
Lisäksi kuva hyönteisestä, joka on edesauttanut tällaisen sadon onnistumisessa.
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille♥!
