keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pöllöillään

Nyt, kun tuo vapaa-aika on lisääntynyt radikaalisti,
 niin on aikaa tehdä mitä mieleen juolahtaa.
Ja aikalailla kaikkea on mieleen tullut,
 mutta tillureiden teko oli ensimmäinen toteutettu idea.

Malli oli niin ihana, että pakkohan tuota oli kokeilla,
 vaikka täytyy tunnustaa, että en ole kouluajan jälkeen tehnyt sukkia.
 Mistäköhän johtuu?
  No viiden pienen metallipuikon yhtäikainen hallinta ei vaan ole ollut mun juttu.
 Virkkuukoukku on paremmin soveltunut käteen:)
 Tietysti iso syy sukkankutomisen haluttomuuteen on myös ollut se kantapää.
 Ei ole ollut hajuakaan miten se tehdään.
 Ei silti onnistunut nytkään ilman rakkaan äitini (sukkaexpertti) apua.
 Toisen sukan kantapää menikin jo ilman opastusta,
 vaikka pientä purkua oli välillä harrastettava.
 Vaikeuksien kautta voittoon.

Tästä se alkoi....
ja tällaiset niistä tuli:)
Vähänkö olen ylpeä itsestäni!
Lankana käytin Novitan seitsemän veljestä harmaata ja puikot nro 3.
Pöllön silminä oli mustat lasiset helmet.
 Helmen pujotuksessa käytin ohuenohutta virkkuukoukkua, onnistui helposti.
Hyvä ohje löytyy Mimmin blogista.

Kaikki innolla pöllöileen :)
Tillukkaita ei voi koskaan olla liikaa!


38 kommenttia:

  1. IHANAT ♥ Mä oon niin ihaillut noita pöllöneuleita, mutta en oo uskaltanut kokeilla! Mulla menee ihan varmasti hermot, jollen onnistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru!
      Rohkeasti vaan kokeileen. Malli on yksinkertainen ja helppo. Ainoa vaikeus oli tuo kantapää:)

      Poista
  2. Hanne, minäkään en osaa enää kutoa sukkia. Nuo pöllöt ovat ihanat <3 Näitkä facessa kun Tiialla oli kuva niistä kettusukista? Vähänkö yritämme saada niitä myyntiin;) Minä olen pysynyt villasukissa kiitos erään ihanan bloggaajakollegan. En ole riittävän kärsivällinen villasukkien neulomiseen/kutomiseen, joten teen vain niitä kaulaliinoja pehmestä Teddy-langasta. Kun keksit täydellisen yksinkertaisen ohjeen, miten tehdään poncho, julkaise se ja vinkkaa minulle. Kiitos jo etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      En ole sattunut näkeen, mutta oliko ne tehty niin kuin pihlajamarjakarkin kettukuvio? Katselin niitä netin kuvahausta.
      Meidän pesueen on kanssa sukittanut äitini. Hänellä on puikot melkein aina käsissä ellei satu nyplään:)
      Ponchoja on niin monenlaisia virkattuja, kudottuja, pitkiä ja shaali mallisia. Mutta ollaan kuulolla :)

      Poista
  3. OMG, miten hienot!! En uskalla edes yrittää,ei onnistuis minulta :))

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tarja!
    Olet niin taitava käsistäsi, että varmasti onnituisit.
    Rohkeasti vaan kokeileen:)

    VastaaPoista
  5. jos enemmänkin innostut kutomaan, niin hommaapa bambupuikot, ne on ihan ykköset!! minä en ilman niitä olis varmaan kutonut sukan sukkaa!!
    nuo pöllöt on kyllä ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, moi, mulla oli bambupuikot, mutta ostin koivuset kans. Niillä on ihan toista kutoa kuin metallipuikoilla. Ne ei pysy ollenkaan paikoillaan, mut nää pysyy:)
      Eiks olekin:)

      Poista
  6. Ihanat aikaansaannokset, kyllä noista kelpaa ylpeä ollakin!! Meikätytön pitäis myös perehtyä kantapään tekoon niin maan perusteellisesti, jäänyt johonkin muinaiseen hamaan... Pysyn villasukissa kiitos taitureiden äitini ja anopin vaan olisihan tuo taito otettava taas haltuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah!
      Ei se kantapää niin vaikea sit ollutkaan, kun siihen perehty. Ihan ohjeiden perusteella se ei silti auennut.
      Mun 83v. äitini on pitänyt meidät sukissa, mutta nyt oli minunkin jo opeteltava tuo homma:)

      Poista
  7. No vau! Noi pöllösukat on supermakeet!

    VastaaPoista
  8. Tämmöttisiä pöllösukkia ennen nähnykkään , kerrassaan upiat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa!
      Bongasin ne kerran facebookin ihmeellisestä maailmasta ja ihastuin:)

      Poista
  9. Kauniit! Ja nyt perään heti toiset, niin kantapäät sujuu sen jälkeen kuin tanssi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustakissa! Täytyisi tehdäkin.Olisi hyvää kertausta, sillä äkkiä tuo unohtaakin. Vois ajatella jo jouluakin nöin hyvissä ajoin :)

      Poista
  10. Kauniita ovat ja niin nätin mallisia:)

    VastaaPoista
  11. Ihastuin niin pöllösukkiin ja kaikkeen kauniiseen täällä, että aloin seuraamaan blogiasi joka tuutista. :)

    Iloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanainen TiiaK,sydämellinen kiitos!
      Vaikka kirjoittelen tätä kuin päiväkirjaa, niin lukijat ovat tämän homman suola :)

      Poista
  12. Ihanat sukat olet neulonut. Se kantapää "estää" itseäkin villasukkia aloittamasta ;) Yhdet putkisukatolen neulonut jo :D
    Kivaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!
      Itse yritin kerran You tube videon avulla tehdä sukkaa toisinpäin,, eli aloitettiin kärjestä ja lopetettiin varteen. Kantapää olisi ollut niin helpompi, mutta ne ovat vielä kesken juurikin siitä kantapään kohdalta :) Siinä tehtiin molempia sukkia yhtä aikaa pyöröpuikoilla.
      Mukavaa lauantaita sinulle!

      Poista
  13. Hei pöllöt ovat suosikkejani. Miten ihanaiset sukat! Onnea vaan kutojalle. Jos sitä meikäläinenkin uskaltaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene!

      Uskaltaudu ihmeessä, sillä malli on helppo ja valmis työ palkitsee :)

      Poista
  14. Kivat sukat, eikä ole vaikeat tehdä.

    VastaaPoista
  15. Ei Pöllömmät! siis todella hienot ja vaikea uskoa, ettet ole aiemmin neulonut, niin tasainen jälki!

    VastaaPoista
  16. Kiitos Tuitiina.
    Olen kyllä neulonut jonkin verran, mutta sukkia en ole saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  17. Noihan on TODELLA kauniit <3 ja ihana blogi muutenkin.. Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista
  18. Kiitos Amanda!
    Aina uudet tuttavuudet kiinnostaa :)

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥