perjantai 2. toukokuuta 2014

Kevään ensi saalis

Vappu oli ja meni. Olimme mökllä ihan kahdestaan. Tarkoitus oli lähteä kolmen päivän reissulle, mutta onneksi emme varanneetkaan etukäteen, sillä flunssa ja keuhkoputken tulehdus kaatoi petiin.
Mökillä on jäätä vielä hieman rannoilla ja vaikka päivät ovatkin olleet lämpimät, niin pakkasyöt hidastavat täydellistä sulamista.  Hauet ovat silti varmasti kuteneet, sillä katiska on pyydystänyt vain yhden hauen. Se maistui silti aivan mahtavalta pitkän talven jälkeen hyvän salaatin ja tuoreella ruohosipulilla höystetyn munakastikkeen kera.


7




Tänään paistoi ihanasti aurinko, satoi rakeita, lunta ja räntää ja välillä jossain ukkosti eli jokaiselle jotain. Onneksi sai olla lämpimässä pirtissä. Huomenna olisi viikon sairasloman jälkeen eka duunipäivä, huh:)

Teille muille oikein mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Olette päässeet oikein herkuttelemaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!

      NIin tottavie päästiin. Enemmänkin voisi tulla, mutta hyvä tuokin:)

      Poista
  2. Hanne ja kala juuri näin kylmän veden aikaan parasta ja maistuu hyvälle tuli nälkä juuri tuota sinun lautastasi katsellen, mutta nyt ei parane syödä mitään koska pitää lenkille mennä vielä ei ala ruoka pisteleen mahassa kun hölkkäilee, ja upeat puitteet alkaa oleen nyt mökkiläisillä ja itse viihdyn kanssa kesäisin paljon maalla. pitää tässä kelien salliessa taas alkaa kameaakin ulkoiluttamaan, mutta kivaa työ viikonloppua sinulle. T:TIMO:F.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Timo!

      Kerrassaan hyvää oli. Olismaistunut sinullekin.
      Kamera on hyvä matkassa, sillä kuvattavat kohteet lisääntyvät jokikinen päivä :)
      Kiitos!

      Poista
  3. Voi kurjuus tuota flunssaa!
    Kyllä ilmat ei nyt meitä mökkiläisiä helli, aikas sisätiloissa sitä joutui vaput ja pyhät viettelemään. Vähänkin kun paistoi aurinko, niin kyllä sen lämmöstä otettiin kaikki irti, :)
    Ja tiedätkös, meillä pojan katiskassa oli made, joten me herkuttelimme tänään madekeitolla, :)
    Kivaa toukokuun alkua sinulle, Hanne!

    VastaaPoista
  4. Hei! Onneksi aurinko kyllä lämmittää, kun se sattuu paistaan ja löytää tuulensuojaisen paikan.

    En ole itse saanut madetta mistään pyydyksestä, mutta madekeitto on kyllä yksi parhaista kalakeitoista:)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥