keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kesähäät

Kyllä kesähäät ovat ihanat♥! Viikonloppuna olimme Helsingissä puolisoni lähisukulaisen häissä.
Häät olivat upeat. Ilmat vaihtelivat auringonpaisteesta kaatosateeseen. Ukkosen jylinä vahvisti liiton kirkonmenojen aikana:)
Vihkiminen tapahtui Helsingin kauniissa ja uljaassa Tuomiokirkossa.  Juhlat olivat Ravintola NJK:ssa Helsingin Valkosaaressa, joka on ensimmäinen saari Presidentin Linnan edessä. Paikka oli todella hieno ja vaikuttava.
NJK, eli Nyländska Jaktklubben on Suomen suurin ja vanhin rekisteröity pursiseura. Se on perustettu jo vuonna 1861. Valkosaareen se muutti vuonna 1900. Paviljongissa on suuri lippu- ja viirikokoelma, Pohjoismaiden suurin puolimallikokoelma, historiallisesti arvokas palkintokokoelma maalauksia ja valokuvia. Todella vierailemisen arvoinen paikka!
Sunnuntai aamuna , muiden vielä nukkuessa, kiertelin hieman kauniissa pääkaupungissamme ihailemassa hienoja rakennuksia ja maisemia. Säähän oli mitä parhain.
Hääkimpussa morsiamella oli valkoisia ruusuja ja sama linja jatkui pöytien koristelussa.

Paviljongin saniteettitilat olivat upeat:)
Vielä kuvia aamuiselta kierrokselta kauniista Helsingistä.
Tällä kohtaa oli pakko hyräillä tuttua Fredin kappaletta:)
Kallion kaunis kirkko.


Kuvissa olevat patsaat olivat pystytetty Sodanajan naisten kunniaksi ja Minna Sillanpäälle. Linnut uiskentelevat Eläintarhan lahdessa.
Kiitos, kun jaksoit olla mukana!

26 kommenttia:

  1. Olipa kiva nähdä häätunnelmia ja NJK-kuvia. Ihana tunnelma sinulla täällä blogissa, ja löysin tänne linkin kautta. Tervetuloa myös visiitille blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Ilman muuta tulen vierailulle ja tervetuloa toistenkin:)

      Poista
    2. Yritinkin tulla vierailulle, mutta minulla ei ole tuota g+ tiliä käytössä:)

      Poista
  2. Olipa hurja sade välillä, mutta varmaan upeat juhlat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marru! Sade yllätti kyllä moneen otteeseen, mutta onneksi se ei pahemmin häirinnyt.
      Kirkon ulkopuolelle emme voineet mennä, mutta hääparille hurrattiin sisätiloissa.

      Poista
  3. Upea juhlapaikka!
    Sade tietää onne ja pitkää liitto morsiusparille...meidän hääpäivänä satoi lunta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!
      NJK:n paviljonki oli kyllä hieno ja koko se ympäristökin.
      Muistelemmekin, että sade tuo onnea.

      Poista
  4. Menuu oli kesäisen sopiva ja herkullinen.
    Helsingissä on paljon klauniita rakennuksia, upea meri ja vehreät puistot.
    Kaunis kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arleena!
      Tuo oli alkupalat ja se oli sopivan kevyttä, lämpimänä ruokana oli karitsaa.
      Itsekin ajattelin, että olisi kiva jokus tutustua Helsinkiin oikein ajan kanssa. Siellä tulee aina vain piipahdettua ja kuljettua niitä tuttuja reittejä. Hesassa on paljon ihania puistoja ja kallioita ja patsaitakin varmasti paljon:)

      Poista
  5. Upeat toaletit! Seuraan niitä kaikkialla;) Tähän asti kauneimmat ovat olleet Pariisin kalleimman kadun eräässä kahvilassa...

    Lumoavat kuvat kaikkiaan.

    Mansikkaista jatkoa! Me säilötään mansikkaa ihan hulluina...lue Piipon kirjasta Puhdasta tavintoa, mitä hän kertoo mansikasta ja mustikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena♥!

      Mielenkiintoisia toiletteja löytyy varmasti ympäri maailmaa, mutta enemmistö on sieltä huonoimmasta päästä. Paviljongin tiloissa oli menneen ajan loistoa:)

      Nyt olisi kyllä aika mansikan säilönnälle, mutta tänään ajattelin mennä mustikkametsään.

      Aurinkoista viikonloppua♥

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Varmasti ihanat häät -voi kun pääsisi itsekin taas juhlimaan jonkun häissä :)

    VastaaPoista
  7. Huikean hienot Helsinkikuvat! Oli kiva kurkistaa myös hääjuhlaan, olen kerran samassa paikassa myös juhlinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko!

      Sitten tiedätkin miten upeat puitteet ne ovat häille:)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  8. Oi kuinka kauniita ja hienoja kuvia <3 on varmasti olleet mahtavat juhlat :)

    VastaaPoista
  9. ♥ aivan ihastuttavat kuvat,kiitos niistä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos! Aivan kuin olisin ollut Hesan reissulla. Tällaisia on kiva katsella, näkee millaista on jossakinpäin Suomea tällä hetkellä.. Tuo Kallion seutu on erityisen tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marianna!
      Oli mukava jalkautua aurinkoisena kesäpäivänä Helsingissä. Siellä tulee aina vain liikuttua autolla ja silloin kaikki ihanat yksityiskohdat jäävät näkemättä:)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  11. Oi, sait olla upeissa häissä ihanassa paikassa. Kivoja Helsinki-kuvia. Aika läheltä meidän asuinkulmia. Nyt on ihan haikea olo, kun Helsingin vuoteni on takana! Nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Niinpäs sainkin ja olen siitä kiitollinen. Olisin ilman noita häitä tuskin koskaan käynyt tuolla Valkosaaressa:)

      Kaunis tuo meidän pääkaupunkimme!

      Poista
  12. Kiitos ihanasta Hesan matkasta, tuli niin mukava olo kuviasi katsellessa :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Oi, mitkä hääpuitteet! Tuomiokirkko on tavattoman kaunis, ja upea paviljonki. Tulipa kuviesi myötä kaipuu päästä käväisemään noilla tienoilla. Helsingissä on erityinen lumonsa. Kiitos tästä "piipahduksesta" Hanne!
    Ihanaista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥