lauantai 1. kesäkuuta 2013

Reissua reissun perään

Hei, nyt on kyllä ollut hektistä. Mitenkä kaikki tapahtumat osuvatkin samaan aikaan. Viime lauantaina menimme Kihniön Pyhäniemelle Holiday Innin kelohuvilaan viettämään mukavaa iltaa vanhojen kauppiaskollegoiden kanssa. Onni suosi meitä, sillä ilma oli mitä mahtavin, ensimmäinen kesäinen päivä:) Talviturkkikin tuli kasteltua, vaikkakin saunasta käsin. Isäntäväki oli laittanut parastaan , ihanaa ruokaa, mukavaa musiikkia ja iloista aktiviteettiä.  Kuurinikin loppui sopivasti perjantaina.
Pyhäniemellä maisemat olivat upeat. Kankarejärvi oli alueen molemmin puolin. Itse niemi oli yli 500 metriä pitkä kapea kaistale.
Ruoan jälkeen kahvit tarjoiltiin juuri tuolla niemen kärjessä, jonne koko lössi käveli retkijakkaroiden kanssa. Isäntäpari oli pukeutunut Ryysyranta teeman mukaan 70- luvun tyyliin.
Auringon lasku illalla oli upea. Ei  kesäinen ilta oikein upeampi olla, vai mitä.
Illan hieman viiletessä usva laskeutui lähelle järven pintaa. Myöhemmin yöllä täysikuu tuli näkyviin.
Seuraava kuva on mökin rannasta yöllä puoli kolmen aikaan.
Kiitos Markku ja Sirpa mahtavasta tapaamisesta♥!

Sunnuntaina iltapäivällä lähdin Tampereelta EP:llä Hesaan ja naikkosten Tallinnan reissu alkoi. Hesassa  ja samoin  koko laivamatkan Tallinnaan oli todella surkea ilma . Vettä satoi ja taivas oli harmaa. Maanantaiaamuna heräsimme kuitenkin ihanaan auringon paisteeseen ja aurinko läkitti koko päivän kirkkaan siniseltä taivaalta.
Istuskelimme vanhassa kaupungissa Raatihuoneen torilla useaan otteeseen ja nautimme auringosta ja hieman muustakin.
Välillä jaloittelimme Toompeamäelle ja ihailimme upeita maisemia .
Itselleni ostin pellavaisen olkalaukun. Sopii mainiosti By Pia´s ilta ostamani mustan tähtitunikan kanssa.
Asuimme Viru hotellissa 19 kerroksessa, joten upeat olivat näkymät sieltäkin.
Kyllä on rentouttavaa reissata ihanalla naisporukalla, vaikka vatsalihakset hieman helliksi tuleekin jatkuvasta nauramisesta. Parasta terapiaa ja hyvää naisenergiaa:)
Kiitos naikkoset ♥!
Keskiviikkona arki koitti ja aloitin jälleen kesäduunin. Yksi syy siihen että päivitykset ovat jääneet tekemättä:)
Kesäisin terveisin !

8 kommenttia:

  1. Kivoja matkakuvia! Mukava erityisesti tuo Pyhäniemi-päivitys. Se on meille niin tuttu paikka. Ollaan tehty sinne uinti- ja kävelyretkiä lähes joka kesä, kun sukulaisia asuu lähistöllä. :) Mahdoitko muuten huomata aiemman kommenttini, että blogissani on sinulle tunnustus? Tunnustukseksi se oli myös sinulle tarkoitettu. http://muonamiehenmokki.blogspot.fi/2013/05/kotipihan-kevatkukat-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Matleena, huomasinhan minä, mutta en ole oikein ehtinyt koneella olemaan. Huomenna on vapaata, joten silloin on hieman aikaa visiteerata:)
      Kiitos jo etukäteen!

      Poista
  2. Aivan ihania matka ja tapaamiskuvia!
    Kyllä Suomen kesä on kaunis...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina!
      Kesä on kyllä upea, nyt se vaan etenee turhan nopeaan tahtiin:)

      Poista
  3. ♥ Upeita kuvia! ja mahtavia reissuja. ♥ aurinkoista kesäpäivää!

    VastaaPoista
  4. Kauniit auringonlaskukuvat.
    Tallinnassa on tullut käytyä useasti. Mukavia reissuja sekä kesällä että talvella. +Heinäkuussa on aikomus porukalla vähän kierrellä Tallinasta Muhuun ja Kuresaareen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arleena!
      Meidän on ollut miehen kanssa tarkoitus mennä tuonne Muhuun ja Saaremmaalle, mutta viimeksi lähdettiinkin Norjaan:)
      Ehkä tuokin reissu vielä toteutuu.

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥