tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tutustumista ympäristöön

Pientä päivitystä täältä Vuokatin maisemista. Keväinen ilma on näyttänyt täällä parhaat puolensa. Aurinko on helottanut kirkkaan sinisseltä taivaalta siitä asti, kun tänne saavuimme. Lämpöä päivisin on on ollut max.+5 astetta ja yöt ovat selvästi pakkasella. Aikaa on vietetty kävellen, hiihtäen, lasketellen ja uiden sekä sukulaisissa kahvitellen. Kävimme jopa hohtokeilaamassa nuorison kanssa yhtenä iltana. Koirat ovat nauttineet olostaan. Eilen nuoret lähtivät kotia kohti, mutta Muru jäi meidän kanssa vielä lomaileen:)
Vapise Vuokatti täältä tullaan:)

Ekana päivänä tutustuimme Vuokatin ympäristöön ja Sotkamoon. Sotkamossa oli toteutettu kiva idea matkustajakodin betonipenkereeseen, nimittäin siihen oli maalattu vanhojen jo purettujen tärkeiden  Sotkamolaisten talojen kuvia. Idea sopisi moneen muuhunkin Suomen kaupunkiin ja kuntakeskukseen. Jälkipolvet näkisivät millaisia rakennuksia paikkakunnalla ennen on ollut.
Hirvensaaressa, kirkonkylän tuntumassa seisoo taiteilija Nina Ternon veistos Havukka-ahon ajattelija, joka on omistettu sotkamolaisen kirjailijan Veikko Huovisen tuotannolle.
Keskellä Sotkamon kylää on kilometrien pituinen Hiukan hiekkauimaranta. Tässä se lumisena.
Sotkamo sijaitsee Ison Sapsojärven ja Pirttijärven väliin jäävällä kannaksella. Seutu on kesäisin varmasti kaunista, sillä järviä on paljon.
Olisi täytynyt tehdä kollaasi ensin ja sitten vasta muokata kuvia, höh:)
Ihana auringonlasku Holiday Innin mökkikylässä.
Aurinkoinen ilma kutsuu ulos. Palaillaan uusin kuvin:)
Hanne

13 kommenttia:

  1. Koirulaiset siinä tärkeinä♥
    Upeat kuvat...odotan jatkoa...:)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, olivatko nämä italiaanoja:) Terhaasti seurasivat tilannetta. Upea patsas ja varsinkin mietelause, taisi olla itse Pylkkeröinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mustis!
      Ihan suomalaisia kääpiöpinsereitä ovat. Muru on kaksi vuotias ja Namu 13 viikkoinen:)
      Ihan itse Konsta Pylkkänen noin haastoi Havukka-ahon ajattelijassa:)

      Poista
  3. Siis tietenkin piti kysyä että OVATKO:)

    VastaaPoista
  4. Mukava nähä muitakin kuvia Sotkamosta kuin Talvivaara ;)

    Ja kaunista seutuahan se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Talvivaarahan on taas voimakkaasti uutisissa:)
      Kaunista täällä on!

      Poista
  5. Suosittelen käymään Sotkamossa kahvila Murusessa, aivan ihania erikoiskahveja ja -kaakaoita sekä herkkuja. Asiakaspalvelu on mitä mahtavinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyty on jo kahdesti:)
      Vohveleita syöty, mutta kuvat jäi ottamatta, harmi.
      Mahtava tyyppi tuo kauppias. Valittiin kuulemma positiivisemmaksi yrittäjäksi viime vuonna!
      Ajateltiin vielä visiteerata siellä.
      Kuuluisassa kenkäkaupassakin pitäisi käydä:)

      Poista
  6. Onpa kaunista ja muruset niin kultaisina mukana!

    Aurinkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, aurinkoa on piisannut aamusta iltaan. Parempaa ilmaaei olisi voinut toivoa.
      Namu lähti nuorten kanssa Tampereelle, mutta Muru jäi viettään meitin kanssa vielä lomaa:) Muru on niin ihana ja kiltti kaveri. Saa rauhoittua hieman täällä, sillä Namu on kokoajan kiusottelemassa ja härnäämässä:)

      Toivottavasti teilläkin on siellä kaunis ilma♥

      Poista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥