maanantai 28. toukokuuta 2012

Penkit kuntoon

Heissulivei!' Viikonloppu meni mukavasti mökillä työleirillä. Ei vaiskaan , ei tuntunut työleiriltä vaikka töitä paiskittiinkin. S. työnteli ruohonleikkuria ympäri pihaa ja korjasi terijoen salvojen oksistot talteen. Niitä ei voinut vielä hakettaa. Olivat liian tuoreita.
Minä muokkasin kukkapenkkejä. Tuollaisessa auringon pauisteessa se oli mukavaa askaretta. Mitä nyt vähän itikat pistelivät. Yksi iso penkki jäi vielä kesken, mutta hyvällä mallilla ovat pihahommat.

Kaikki kukkivat niin kauniisti niin kotosalla kuin mökillä. Aamuinen puutarhakierros tuo aina iloisia yllätyksiä.
Kotipihassa on minulle tuntematon kukkanen. Se näyttää valkovuokolta, mutta sen väri on outo. Se kukkii joka kevät tähän aikaan.


Kun muutimme tänne omakotitaloon kuusitoista vuotta sitten , pihassa oli  kolme tällaista raparperipenkkiä.
Yhden penkin raparperit jaettiin tutuille, mutta siltikin näitä on aivan mahdottomasti. Näistä saa muutamat piiraat paistettua ja mehut keitettyä.  Mökilläkin on kaksi raparpeti mätästä.
Pihassa oli myös 60 ruohosipuli mätästä. Pienempi määrä riittää meille mainiosti. 

Laskeskelin ,että kotipihassa on 8 punaista , 6 mustaa ja 2 valkoista viinimarja pensasta. Karviaisia on 7 pensasta ja vattuja tietenkin. Satoa tulee elokuussa ihan riittämiin.
Mökillä on niitäkin toinen mokoma lisää, mutta ne ovat olleet huonommalla hoidolla ja linnut yleensä ehtivät sadonkorjuuseen ennen minua.
Perjantaina omenapuiden kukat olivat vielä nupullaan, mutta sunnuntaina  osa kukista oli jo avoinna.



Ensi yöksi on luvattu hallaa eteläosia myöten. Toivottavasti on lievää, sillä monet marjat kukkivat.
Muistan kuinka 2008 huputin useana iltana marjapensaat, sillä silloin oli ankaraa hallaa.
Tässä siitä kuvat, ei kylläkään kovin hyvät.


Ei mikään helppo homma, mutta kukat säästyivät ja marjoja tuli hyvin:)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille♥

Hanne

17 kommenttia:

  1. Voi miten komea piha, vanha kunnon rehevä piha ihanine kukkineen ja kasveineen. Melkoinen sato on teille tulossa, siinä saa säilöä ihan urakalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ansku!
      Säilömistä kyllä riittää. Joku vuosi täytyi hankkia isompi pakastinkin, että kaikki mahtuivat.

      Poista
  2. Kiva olla marjoissa omavarainen ja raparperipenkkikin varsin muhkea...johan tässä alkoi tehdä mieli raparperipiirakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Intiaaniminttu, raparperitorttu on taivaallista näin alkukesästä!

      Poista
  3. Ihana vanha santatie kiemurtelee mökillenne...:)
    Kylläpä teillä onkin raparpereja.... tosiaankin muutaman piiraan verran..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kaksi penkkiriviä rapparperiä. Riittää kaikille tarvitsijoille:)
      Kukkia olen niistä jo napsinut pois.

      Poista
  4. Oi, ihana piha! Kyllä tuolla kelpaa kukkapenkkejä kuopsutella :)

    VastaaPoista
  5. Kuulin, että olis arovuokko tuo valkovuokon näköinen, mulla on myös niitä peräti kolme kappaletta :)
    Eiks ole ihanaa sikaa :D

    VastaaPoista
  6. voi herranjestas miten paljon raparperiä! <3

    VastaaPoista
  7. Pitkästä aikaa blogikierroksella.
    Ah ihanuutta näitä kuvia. Kyllä on kaunista!
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle toivottelen!♥

    VastaaPoista
  8. Ihana paikka! Kauniita kuvia! Mukavaa mökkeilyä!

    VastaaPoista
  9. oi joi mitkä omenapuut ja koko piha, niin runsas:)

    VastaaPoista

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥