tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kevättouhuja

Hui, yli viikko on hurahtanut edellisestä päivityksestä. Jotenkin tuntuu, että kun kevät koittaa sitä singahtelee sinne  ja tänne aivan kuin hevoset kevätlaitumilla.Mitään kovin erikoista en ole kyllä saanut aikaiseksi.
Talvivaatteet on pesty ja varastoitu, talvikengät täytetty sanomalehdillä, plankattu ja varastoitu. Pihaa haravoitu, ja haravoitu,  äkämäpunkkeja poltettu ja  niin teimmehän me ystävykset perinteisen keväisen Tallinnan reissun.

On se sitten ihanaa viettää muutama päivä parhaiden ystävättärien seurassa, kertoilla  ilot ja surut, nauraa ja itkeä ja nauttia yhdessäolosta ja vanhan Tallinnan ilmapiiristä.Ilma ei tosin ollut keväinen, vaan hieman sateinen ja tuulinen, mutta eihän tuo mitään. Mieli virkistyi ja huolet keveni. Ystävät ovat kultaakin arvokkaampia tässä iässä, on hyvä tietää, että on olemassa ihminen kelle voi soittaa vaikka keskellä yötä ja aina sinulle löytyy kuuntelija ja lohduttaja.

Poissa ollessani posliinikukka oli puhjennut kukkaan. Urhoollisesti se on joka vuosi kukkinut, nyt kylläkin vain yhdellä kukkakimpulla. Kukat ovat todella kovia kuin posliini, ehkä siitä nimikin johtuu.
L

Vaihdoin olkkarin ruokapöydälle valkoisen lakan. Maisema ikkunan takana on vaan vielä kovin ankea.
Pöydällä on vanhaan kirpparilta ostettuun lampunvarjostimeen tehty asetelma. Somisteeksi virkkasin siihen valkoisen kukan.

Iloista vapun odotusta !!! Hanne

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Mukavaa postia

Olipas mukava kotiutua töistä, postilaatikossa odotti kiva yllätys.Tilaamani Pitsikirja ja Anna hyvän kiertää- kirja saapuivat.
Hieman niitä jo selailin, vaikuttavat molemmat mukavilta.Sopivia toteutettavia ideoita löytyy molemmista.

Yllä olevassa pitsikirjassa on helppoja ohjeita vanhojen pitsien tekoon
Toisessa oli ohje vanhan pitsiliinan käytöstä. Söpö, vai mitä olette mieltä.Vanhasta mappikotelosta syntyy myös kiva säilytyskotelo.Yksinkertainen ja helppo tehdä.
Monia toteutuskelpoisia ajatuksia on päässä, mutta tällä hetkellä työ vie niin ison osan ajasta , että on odotettava rauhallisempia aikoja niiden toteuttamiseen.En kyllä yhtään tykkää tuosta "sitkun "elämästä, mutta nyt ei ole vaihtoehtoja joten näillä mennään eteenpäin.

                 Leskenlehti mullasta esiin pulpahtaa.
                 Sinulle sen tahtoisin tänään ojentaa.
                 Katso, lapsi huhtikuun, tänään kevät on.
                Kohta juoksee iloissaan puro vallaton.
                Ohitsesi liitelee keltaperhonen.
                 Aurinko näin lämmöllään esiin kutsui sen.
                Avaa ovet lukitut.
                Valo tulvahtaa.
                 Sinäkin voit luottaen uuteen uskaltaa.

                                                                   Anna -Mari Kaasisen runo

Aurinkoista viikonloppua tuhkapilvistä huolimatta :)

torstai 15. huhtikuuta 2010

Töissä jälleen

Loma on ohi ja muutama työpäivä takana. Aika kului kyläillessä.Kiitoksia vain isännille Mäntyharjuun.
Tukholman puutarhamessut olivat pienoinen pettymys vai oliko odotukset liian korkeita. Hieman sekavan tuntuiset ne kyllä olivat. Pelargonioiden suuri määrä yllätti, tuntuvat olevan in tänä kesänä. Mitään isompaa ei tarttunut mukaan, joitakin ideoita jäi itämään. Tässä hieman kuvasatoa sieltä.

  Häähumuakin mahtui joukkoon.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Talviloma ja haaveilua

Pääsiäisen työrupeama on onnellisesti ohi ja talviloma alkanut (jee,jee).
Kevään tulo on jo vauhdissa.
Raikas kevätsade ropisee maahan ja sulattaa lumet silmissä.
Pihamme reunalla on oja joka ohjaa metsästä tulevat vedet järveen.
Vesi virtaa siinä nyt kuin isompikin koski.
Veden virtaava ääni on kuin suloista musiikkia korville, kun taustalla vielä linnut visertävät ilosta.
Ilmassa voi tuntea kevään tuoksun.
Tällaisen kunnon talven jälkeen kevättä odottaa jo malttamattomasti.
Haaveissa siintää jo tuomien kukkiminen ja sen aiheuttama huumaava tuoksu.
Jännää kuinka kuitenkin samalla mieleen hiipii kaiho siitä kuinka nopeasti kaikki taas on ohi.
Kaihoisat ajatukset johtuvat varmasti tästä meidän melankolisesta luonteestamme.
"Hymy on laulua sydämen kielen,
runoa kaunista iloisen mielen.
Sillä voi kukittaa elämän teitä
sillä voi kuivata kyyneleitä"
-Positiivarit-

Tässä kevään tuloa haaveillessani olin aivan unohtaa kertoa
mitä olemme ajatelleet tehdä LOMALLA.
Suunnitelmissa on suunnata autonnokka ensin kohti Mäntyharjua 
puolisoni veljen mökille .
Perjantaiksi on varattu Helsinki-Tukholma risteily, sillä Tukholmassa on puutarhamessut.
Olen niistä paljon lukenut, mutta kertaakaan ei ajoitus ole ollut sopiva.
Joten näillä näkymin tapaamme vasta ensiviikolla.
Messukuumeisin terveisin Hanne






perjantai 2. huhtikuuta 2010

Rauhallista pääsiäistä

Huh huh olipas kiirettä tänään töissä, päiväkin venyi 12-tuntiseksi.
Hiukan on jalat väsyneet moisesta seisomisesta.Oli silti mukava päivä,ihmiset olivat
iloisella mielellä liikenteessä.
Kaikki pääsiäispäivät menevät töiden merkeissä, joten kotona ei pääsiäistä
paljon laiteta.
Tänään näin nokkosperhosen ja leskenlehdet kukkimassa. Yllättävän nopeasti
lumet ovat saaneet kyytiä. Taitaa kevät olla pidemmällä täällä Pirkanmaan pohjoiskolkassa
kuin Hesan ympäristössä.
Voi on se vaan ihanaa että meillä on neljä vuodenaikaa.Niinhän se on , että kaikenlainen odotus on sitä parasta aikaa. Nyt on kyllä mentävä hieman huilaan ja nostettava jalat ylös.
Hiukan on hakusessa vielä, kun tuon kuvan piti olla viimeisenä, mutta se tulikin tuohon väliin.
Kuvan myötä  Rauhallista pääsiäistä kaikille!.